L like for losers, XL like 4 winners!

Taannoin kirjoitimme artikkelin digitaalisen SLR:n kiinnittämisestä palkkiin joka herätti aikanaan keskustelua/epäilyä vinjetoinnista ym. ilmiöistä, nämä seikathan eivät tietenkään välttämättä pidä paikkaansa. Ison koon kameroissa käytettävät värikorjatut objektiivt pesevät ns. rupudigien punarenkaiset L-sarjan optiikat mennen tullen. Sininen XL viiva sen olla pitää jos ruvetaan elvistelemään oikein kunnolla! Etuina on mm. säädettävyys, palkkia käytettäessä saadaan TS-E objektiiveista tutut käännöt ja siirrot käyttöön ja itse asiassa kuvatasolla syväterävyyspalkki ja perspektiivin korjaus voimakkaammin esille, lisäksi voidaan hyödyntää pelkästään optiikan keskiosaa, jolloin heikommin piirtävät reuna-alueet rajautuvat kuvasta luonnollisesti kokonaan pois. Ammattipuolen objektiivien kontrastit ja värintoisto ovat aivan omaa luokkaansa, värivirheitä kuten kromaattista abberaatiota kuvista on turha edes etsiä koska useimmissa palkkikameraan tarkoitetuissa objektiiveissa jokainen väripituus (RGB) on erikseen korjattu.

Tällä kertaa testikameranamme toimi Paulin Toyo-View 45 G palkkikamera jossa kokeilimme ensimmäisenä optiikkana paljon kehuttua Schneider Kreuznach Macro Symmar HM 180mm f/5.6:sta, objektiivia jossa on käytetty Schneiderin parempaa HM tason lasitavaraa. Kyseinen objektiivi on makro speksattu, joten sen piirto on todellakin tyrmäävää. (Paulin arsenaalista löytyy kaikkea muutakin mielenkiintoista, joita varmaankin pääsemme testaamaan vähän myöhemmin.) Jalustana testikuvissa toimi Salosta tilattu järeähkö Manfrotton 161.

Adapterilevy porautettiin kamerahuollossa, jossa siihen tehtiin ykköskoon reikä 35 millistä runkoa varten. Kiinnitykseen käytettiin rikkinäisestä kamerasta saatua EF sopivaa bajonettirengasta. Bajonettirenkaan kiinnitys takalevyyn saavutettiin helposti liimaamalla ne yhteen. Koska testikäytössämme olevan EOS 400D:n oma salamaosa on voimakkaasti eteenpäin työntyvä, jouduttiin kameraa siirtämään taaemmaksi Kenkon loittosarjaan kuuluvalla 20 millisellä lisäpalalla. Kovinkaan kehuttava ei tuollainen digitaalinen järjestelmäkamera ei ole kunnolliseen digiperään verrattuna, mutta testimielessä ihan hauska kokeilla miten tavallinen tuulipukukansan suosiota nauttiva digijärkkä selviää isomman sarjan lelujen seurassa. Ammattipiireissä on vastaavissa ratkaisuissa käytetty melko yleisesti EOS 1Ds runkoja, joten ei tässä nyt ainakaan resoluution puolesta aivan hakoteillä kuitenkaan olla.

Kinovastaavuudeltaan tälläinen yhtälö vastaa ihan sitä mitä optiikassa lukee, siis jos kamerarunko on kinokokoisella kennolla varustettu. Tässä nyt testatussa tapauksessa joudutaan huomioimaan kroppikennoisuus ja millit kertomaan normaalin kaavan mukaisesti luvulla 1.6. Siinä mielessä aletaan puhumaan jo sangen telemäisestä efektistä kun kinovastaava polttoväli huitelee lähempänä kolmeasataa. Etuna on pienemmät vääristymät mutta haittapuolena mainittakoot ettei ko. yhdistelmä sovi kovinkaan hyvin isompien esineiden kuvaamiseen ellei tilaa ole studiossa tarpeeksi. Kyseinen kombo on kyllä erittäin pätevä silloin kun kuvataan pienesineitä ja laadun on oltava korkein mahdollinen.

Projektina tämä on ollut hyvin mielenkiintoinen ja maailmoita avartava kokemus. Vastaavaan kuvalliseen lopputulokseen ei pystytä millään digijärkkäriin vakiona saatavana objektiivilla siitä syystä että suuremmilla liikkeillä kinosarjaan tarkoitetuista vehkeistä piirtoympyrät tuppaavat loppumaan kesken palkeeseen kiinnitettynä. Kysymyksessä ei ole myöskään toisaalta enää mikään ihan halpa harrastaminen sillä palkkikamerat ja niihin sopivat lisälaitteet ovat edelleenkin sangen arvokkaita.

Käytännön kuvaamisessa pitää huomioida mm. seuraavaa. Koska tälläisessä systeemissä käytetään EOS järjestelmän ulkopuolista optiikkaa ei mitään tietoa välity objektiivilta kameralle. Koska nykyaikainen kamera kuitenkin osaa laskea valotuksen valmiiksi himmennetyn optiikan läpikin, niin yhtenä konstina voidaan käyttää digijärkkärin omaa valonmittausta ja vaikkapa aukkopohjaista puoliautomatiikkaa. Palkilla kuvattaessa kannattaa vaan muistaa että etsin kannattaa peittää aina valotuksen ajaksi jos kuvataan eism. tietokoneelta käsin ja käytetään pidempiä valotusaikoja. Näin siksi ettei valo vuoda "kakkosesta" sisälle. Jos halutaan "normaalia" kuvaa niin kaikki kameran säädöt pitää jokaisen kuvaussetin jälkeen erikseen nollata. Palkilla työskentely onkin hieman normaalia työläämpää kuvaamista, mutta se tarjoaa aivan erilaisia ulottuvuuksia luovalle kuvaajalle. Kaikkien palkista löytyvien säätöjen omaksuminen vie oman aikansa mutta on sangen mukavaa puuhastelua.

t. Hannu

Planeetan tarkin löytynyt ?

Saksalainen photozone.de testasi vihdoinkin Carl Zeissin uuden Nikon sovitteisen 50mm f/2.0 ZF Makro-Planarin. Kuten jo olemme aiemmin maininneet ovat nuo Makro-Planarit olleet varsin huikeita omissa testeissämme. Tämä ei siis tullut meille minkäänlaisena yllätyksenä. Uusin Makro Zeiss täräytti taululle nykyiset pohjat PH 2258 kun mittauksen huippuarvo voi olla PH 2250 (MTF50). Muista standardimittaisista (n.44-60mm) makro-optiikoista poiketen Makro-Planarin valovoima on 2.0. Optiikan kyky poistaa värivirheet oli aivan omaa luokkansa. Vinjetointikin on havaittavissa ainoastaan täydellä aukolla, muutoin ilmiötä oli miltei mahdotonta mitata/havaita. 50mm f/2.0 ZF Makro-Planar koostuu 8 elementistä 6 eri ryhmässä.

www.photozone.de/zeiss_zf_50_2

t. Hannu

DIY Rengasvalo

Tällä kertaa valmistimme rengasvalon testikäyttöön huokealla. Kävin hakemassa tarvikkeet Päijänteentiellä sijaitsevasta Lamppupankista. Tarvittavien osien suhteen minua minua konsultoi puhelimitse sähkömestari Esa Pallas. Valolle tuli hintaa 40 euroa per sähkömateriaalit, plus pari alumiinikiskon palaa kaverin tallin romukasasta. Duunia ei tässä projektissa ole hinnoiteltu. Pylväsporakoneen ja ruuvipuristimen lisäksi tarvittiin yksi nippuside kiristämään sähköjohto jottei se irtoa jos johdon päälle astuu vahingossa kuvaustilanteessa.

Putkeksi valitiin luettelosta Philipsin putki tyypiltään TL-E Pro 40W/840 3200 G10Q. Putki on tehty Thaimaassa mistä koko idea sai alkunsakin, siellä nimittäin käytetään ko. valaisintyyppiä sangen yleisesti kattoplafondeissa. Suomeen tuotuna ko. putken lähtöhinta 27 euroa tuntuu hieman kohtuuttomalta koska paikallisessa supermarketissa koko lamppu maksaa korkeintaan 500 bahtia. No Suomi on kallis paikka, ei mahda mitään.

Systeemiin tarvittiin seuraavat osat: loisteputki, kuristin, sytytin, sokeripala, kiinnikkeet, pala sähköjohtoa ja verkkojohto. Kytkentä on hyvin yksinkertainen ja se on erittäin helppo toteuttaa itsekin. Oma systeemini oli jo valmiiksi kasattu liikkeessä (kiitokset Esalle) kuristimen kytkentää lukuunottamatta. Erittäin asiallista palvelua muutenkin kyseisessä liikkessä.

Aloitimme kiinnityksen suunnittelun kaverin pajalla. Koska rengaskiinnikkeitä tuli mukaan kolme, päätimme tehdä t-ristikon lampun tueksi. Mittasimme kuristimen ja hahmottelimme poikkiraudan ensiksi. Kun poikkirauta oli paikoillaan teimme U:n muotoisen raudan johonka kiinnitimme kuristimen ja sytyttimen. U-raudan yläpäätä modifioitiin ruuvipuristimella jotta siihen saatiin kameraruuville paikka. Kameran alle löydettiin pienehkö pala neopreenia. Verkkojohto laitettiin kunnolla kiinni nippusiteellä. Kun reiät oli porattu pyöristimme vielä tukirautojen päädyt ja poistimme terävät reunat porausrei'istä. Kun rakennelma oli valmis päällystin ristikkoraudan vielä eristenauhalla.

Onneksi tuttavapiirissä on niin paljon malliporukoita että rinkulaa päästiin välittömästi seuraavana päivän testaamaan tositoimissa. Kuvasin 400D:llä johon oli kiinnitetty Tamronin 28-75mm 2.8, parhaimpiin tuloksiin pääsin n. 50 mm ja 3.2 aukon tuntumassa Av ohjelma päällä. Herkkyyttä ei välttämättä olisi tarvinnut nostaa 800 asti, mutta koska ideana oli kuvata mustavalkoista niin kaupanpäälle tullut kohina tuo vaan lisää filmimäisempää tatsia kuviin.

Kuvaustilanteessa havaitsin että rinkulaa ei ole edes pakko kiinnittää kameraan, telemmällä polttovälillä rinkulan saisi lähemmäksi kasvoja jos se olisi erillisellä kiinnityksellä jalustassa taikka jos joku jopa pitelisi sitä mallin edessä. Kinovastaavuudeltaan alle 80 milliset polttovälit eivät toimi ko. valon kanssa kovinkaan hyvin. Jos sparklen (rinkula) mallin silmässä haluaa isommaksi teline kannattaa rakentaa siten että kameraa pystyy siirtämään paljon taaemmaksi kuin tässä ensimmäisessä evoluutioversiossamme.

Mallit: Päivi (Fondi) ja Josefina (ModelBoom)
Meikki: Mari Nevander

t. Hannu