KENNONLÄMMITTÄJÄT

Canonilta 50D

2008-08-28T07:16:00.003+03:00

Canon antaa näemmä uutta edullisempaa täyskennoa odottavien jatkaa odotusta. Nyt tuli uunista ulos uusi 50D joka näyttää jatkavan loistokasta 10-linjaa.
DPreviewin sivuilta löytyy tarkempaa tietoa mutta jotain ominaisuuksia nostan esiin tässäkin:

15MB kenno
ISO 100-3200, mahdollisuus käyttää myös 6400 ja 12800
uusi prosessori, DIGIC 4
6.3 kuvaa sekunnissa, UDMA kortilla 90 jpg-kuvan sarja, oletettavasti jos sarja 40D:stä kasvoi noin 60->90 fps niin raakakuvia voinee ampua varmaan 20 sarjassa jos kortti on UDMA
kasvontunnistus live viewiä käytettäessä..

Eiköhän tämänkin kohinatasoista tule olemaan keskustelua paljonkin eripuolilla nettiä.. :)

Kauheasti ei pintapuolisesti näytä olleen tapahtunut 40D:hen, mutta ei 30D->40D:kään järkyttävä muutos ollut. Kuitenkin omat kokemukset ovat sitä että 40D on paljon parempi käytettävyydeltään kuin 30D, joten uskoisin saman tapahtuvan myös 50D:n kanssa. Pienet asiat vaikuttavat paljon. Pikselimäärän kasvu tarkoittaa sitten hyviä muistikorttimarkkinoita.. Ja kovalevytilaakin on syytä varata enemmän jos kuvaa paljon.
40D:llä mahtuu noin 600 kuvaa RAW-muodossa 8GB:n kortille. Joten 50D:ssä tuo määrä on kolmasosan pienempi, noin 400 kuvaa. Ja jos kuvaa nopeaa tapahtumaa sarjalla (urheilu,liike ylipäätään) tuonkin kokoinen kortti on täynnä hyvin äkkiä, koska niin tapahtuu myös 40D:llä. Äkkiä on toki suhteellista mutta sekunnin-parin sarja sarja on kymmenkunta kuvaa ja kuvaamalla vaikka sillä 40 hevosen ohijuoksua käy kortti olemaan hyvin täysi..

16 ja 32 GB:n korteille varmasti on kysyntää jos hankkii tämän uuden mallin, mikäli siis kuvaa enemmän kerralla.

t.
Vesku

10mm F2.8 EX DC Fisheye HSM, tarkennusta..

2008-01-16T16:55:00.000+02:00

Sain parikin kommenttia tuosta Sigman täyden aukon tarkkuudesta. Otin tänään joitain testikuvia vastaavalla setillä kuin viikonloppuna ja täytyy todeta että on se lasi täydellä aukolla tarkempi. :)

Mutta jotain outoa tuossa on, ehkä nimenomaan tarkennuksen kanssa. Kokeillessani tuota uudestaan sain alkuun yhtä tuhruisia kuvia kalenterin sivusta kuin aiemmin. Laitoin parisenttisen kirjan kalenterin alle ja sitten tulikin jo terävämpi kuva kun tarkennusetäisyys muuttui. Testissä siis kamera oli täydellä aukolla, Av-tilassa, ja automaattitarkennuksessa jalustalla + lankalaukaisimella laukaistuna.

Kannattaa ehkä varautua tuon lasin kanssa joko säätöreissuun kameran kanssa (muistelen että tälläistä tapahtuu Sigman lasien kanssa helpommin kuin Canonin omien lasien kanssa) tai sitten käsintarkennukseen lähikuvauksessa.

Olin viikonloppuna eräässä tilaisuudessaa ja otin linssillä sieltä kuvia, tähän muutama esimerkin vuoksi. Kuvaukset käsivaralta, ISO-1600 ja täydellä aukolla jolloin valotusajat olivat järkevämpiä (1/30..1/50) .. :)
Vaikka linssi vääristääkin helposti paljon niin havaitsin sen olevan tuollaisessa hyvinkin käyttökelpoinen.

t.
Vesku

Ne korvatulpat, ne korvatulpat

2008-01-13T12:01:00.001+02:00

Ajattelin vielä muistuttaa jos käytte kuvaamassa bändejä keikalla niin muistakaa ottaa korvatulpat mukaan. Siitä sai korviinkäyvän muistutuksen kun niitä ei muistanut ottaa mukaan ja kaiutin oli aika lähellä lavan etuosaa jossa itse pääsin liikkumaan..

Eli laittakaa ne tulpat vaikka kameralaukkuun jos on pienikin mahdollisuus että joutuu meluisaan paikkaan kuvaamaan. Niitä ei muuten välttämättä muista sinne laittaa..

t.Vesku

10mm F2.8 EX DC Fisheye HSM

2008-01-13T11:45:00.000+02:00

Sigmalta tuli vuoden 2007 lopussa ulos uusi kalansilmäobjektiivi Sigman, Nikonin ja Canonin-rungoille.

Linssi on suoraan kroppikennoille tarkoitettu (DC). Maksimiaukko on 2.8 mikä on jo mukavasti valovoimaa herättämään kiinnostuksen.Linssiin ei saa kiinni mitään suodatinta eteen mutta siinä on paikka gelatiinisuodattimelle takaosassa. Kuva, jonka linssi tuottaa, täyttää koko kuva-alan enkä havainnut siinä minkäänlaista vinjetointia nurkissa, joten siltä osin mainospuheet tuntuvat pitävän paikkansa.

Teknisesti linssi on seuraava:
12 Elements in 7 Groups
Angle of View: 154 degrees (180° for Nikon, 167° for Canon)
Number of Diaphragm Blades: 7 Blades
Minimum Aperture: F22
Minimum Focusing Distance: 13.5cm. Lähin tarkennusetäisyys linssistä on noin 1.8 cm.
Maximum Magnification: 1:3.3
Dimensions: Diameter 75.8mm X Length 83.1mm
Weight: 475g

Canoniin kiinnitettynä tuo 167 asteen kuvakulma, maksimiaukolla 2.8 ja hyvin lyhyellä lähimmällä tarkennusetäisyydellä kävivät kiinnostamaan joten hankin tuon linssin täydentämään laajispäätä. Kuva on tietenkin hyvin vahvasti vääristynyt verrattuna tavallisiin laajakulmiin mutta vastapainona kuva-aluetta saa aika mukavasti kuvaan.. HSM tarkennuksen tarpeesta voi tietysti keskustella tälläisen linssin kanssa mutta eipä siitä haittaakaan ole. Kuitenkin lasin ominaisuudet vaikuttivat sen verran kiinnostavilta että tästä tuli ensimmäinen vajaakennoinen linssi jonka hankin.

Mitään syvällisempää testiä on tehnyt linssille mutta tarkkuuden katsoin ihan kotikutoisesti laittamalla kameran jalustalle ja käyttäen lankalaukaisinta.
100% cropit kuvista, ei käsittelyä (tuotu sisään oletusarvoin Photoshop CS3:lla):
Sigma 10mm @ f2.8

Sigma 10mm @ f8

Sigma 17-35mm @ 17mm & f2.8

Sigma 17-35mm @ 17mm & f8

Yllätyin kuinka tarkka tuo 17-35 itseasiassa oli. Olin aina pitänyt (kokeilematta näin) sitä aika epätarkkana maksimiaukolla, mutta ilmeisesti se epätarkkuus oli enemmän johtunut kuvaajasta. :)
Tämän testini mukaan tämä uusi linssi ei ole kovin tarkka maksimiaukolla. Tarkkuus paranee huomattavasti kun laittaa käyttöön aukon 8, mikä nyt oli aika odotettavaa. Sitä en katsonut voisiko tuo johtua tarkennuksen epätarkkuudesta tms mutta koska jokatapauksessa minun käytössäni täydellä aukolla tulee tätä käytettyä käsivaralta suurimmaksi osaksi niin en ole kovin huolissani tuosta. Jos maisemaa tms kuvaa niin aukko jokatapauksessa tulee yleensä tiputettua tuohon f8:n kulmille.
Pienempiä aukkoja en testannut.

Vääristymää tapahtuu hyvinkin paljon, mikä olikin odotettavissa - kalansilmästä kun on kyse, ja käytetty kuvauskulma vaikuttaa siihen paljon. Tälläisellä lasilla on hyvinkin paljon hupikäyttöä mutta myös ne tilanteet jolloin sisältä vain on saatava mahtumaan kuvaan enemmän kuin mitä 17mm (x1.6 Canon kroppirunko) antaa myöten tulevat mieleen. Maisemakuvauksessa huomaa kyllä vääristymää aika usein, riippuen ihan siitä kuinka paljon etualalla on elementtejä. Ihmiskuvaukseen tulee helposti hupielementtejä mukaan mutta haluttaessa erilaisia kuvia voi taiteilla siellä rajamailla. Kaupunkikuvausta en vielä kokeillut mutta ne kerrat kun 17mm on tuntunut ahtaalta saavat nyt uutta puhtia. Jokatapauksessa kaupungissa kuvatessa 17mm lasilla kuviin tulee usein vääristymää (alhaalta ylös kuvatessa erioten) ja usein sitä tulee myös niihin haettua.

Hintaa Sigman 10mm f2.8:lla on Suomessa noin 550 euroa. Pelengejä saa edullisemmin tilattuna mutta niissä joutuu tyytymään käsitarkennukseen (muistaakseni) , pienempään maksimiaukkoon, kuvakulma on lienee kroppirungossa hyvin lähelle sama mutta hinta on vastaavasti huomattavasti pienempi.

Kuvia otettuna Sigman 10mm f2.8:lla, tehty 'tavallinen' säätö mikä sisältää CS3:n Raw-tuonnin säätelyitä.

Bokeh on kuvissa ihan siedettävä. Keli nyt oli mikä oli kuvia otettaessa joten en tiedä miten linssi suhtautuu vastavaloon (huoneessa kuvatessa kattolamppu ei aiheuttanut mitään heijastumia). Kromaattista aberraatiota esiintyy mielestäni vähän, mutta kuvien määrä on vielä vähäinen joten suurempaa otosta ei siitä ole. Vertailuna kuitenkin että Canon EF 100/2 tuottaa enemmän kromaattista aberraatiota kuin tämä. Kontrasti on mielestäni ihan hyvä, mutta tämäkin on täysin tunnepohjainen mittaus. :)

Yleisvaikutelma linssistä on mielestäni hyvä.

t.
Vesku

Ilmainen vastavalosuoja

2007-12-20T05:40:00.001+02:00

Joku on keksinyt nyt kyllä mainion idean. Kaikkien suosituimpien objektiivien vastavalosuojien piirustukset löytyvät "lenshoods.co.uk" sivuilta PDF muodossa. Ei muuta kuin printteri surisemaan ja askartelemaan...

plussat:
+ ultra kevyttä, ultra pieneen tilaan...
+ ei tarvitse odotella tilausta jos alkuperäisestä kokoonpanosta uupui ao. vastavalosuoja
+ jos hajoo niin äkkiä tekee uuden printin, halpaa
+ kierrätettävyys
+ helppo modata chipin koon mukaisesti
+ löytyy sekä pyöreät ja kennon muotoja noudattavat mallit

miikat:
- tuulisella kelillä voi olla vähän ikävä käyttää
- sade kestävyys paperilla taikka pahvilla
- katukredibilitetti voi mennä (taikka tulla...)

http://www.lenshoods.co.uk

t. Hannu

Canon EOS 40D

2007-08-20T19:49:00.000+03:00

Canon tuo markkinoille uuden EOS 40D -järjestelmäkameran edistyneille kuvauksen harrastajille ja puoliammattilaisille. Siinä on 10,1 megapikselin CMOS-kenno, sarjavalotusnopeus 6,5 kuvaa sekunnissa, uusi automaattitarkennusjärjestelmä sekä 3,0 tuuman nestekidenäyttö, jossa on suoran etsinkuvan katseluominaisuus.

Kamerassa on käytetty uutta, ammattimarkkinoille suunnatun EOS 1D Mark III -mallin yhteydessä aiemmin tänä vuonna esiteltyä EOS-tekniikkaa. Canonin DIGIC III -prosessorin toiminta on nopeaa, värintoistoa on parannettu ja kamera käynnistyy lähes välittömästi. Yhdysrakenteinen EOS-kennonpuhdistusjärjestelmä torjuu pölyä, ja tukeva magnesiumseosrunko tekee kamerasta säätä ja käyttöä kestävän.

Tärkeimmät ominaisuudet:
- 10,1 megapikselin APS-C-kokoinen CMOS-kenno
- Sarjavalotus 6,5 kuvaa/s, jopa 75 suurta JPEG-kuvaa
- Uusi automaattitarkennusjärjestelmä, jossa on 9 ristikkäistyyppistä anturia
- DIGIC III –prosessori ja yhdysrakenteinen EOS-kennonpuhdistusjärjestelmä
- 3,0 tuuman nestekidenäyttö, jossa voidaan katsoa suoraa etsinkuvaa
- Suuri ja selkeä etsin
- Muokattavat kuvatyyliasetukset

Uutta pikselitekniikkaa

Canonin kolmannen sukupolven CMOS-kenno ottaa välimatkaa edeltäjiinsä uudenlaisilla pikseleillä, jotka vähentävät kohinan minimiin. EOS 40D säilyttää hyvän kuvanlaadun aina ISO 1600 –herkkyyteen asti. ISO-herkkyys on myös laajennettavissa arvoon H:3200. Ominaisuus on hyödyllinen tilanteissa, joissa salamaa ei saa tai ei voi käyttää. Ensisijaisen huippuvalontoistotilan ansiosta esimerkiksi häitä ja maisemia yli ISO 200 -herkkyydellä kuvattaessa voidaan korostaa kirkkaiden kohtien dynaamista aluetta – morsiuspuvun, pilvien ja muiden vaaleiden kohteiden yksityiskohdat toistuvat sävykkäinä myös kuvissa. DIGIC III -prosessori mahdollistaa 6,5 kuvan sarjakuvauksen sekunnissa, ja kuvapuskurin ansiosta 75 suuren JPEG-kuvan (17 RAW-kuvan) käsittely onnistuu ilman taukoa. Kuvat käsitellään 14-bittisesti, mikä lisää värisyvyyttä ja mahdollistaa tarkan värintoiston ja luonnolliset väriliukumat.

Merkittävä parannus EOS 40D -mallissa on sen uusi 9 pisteen ristikkäistyyppinen automaattitarkennusjärjestelmä. Kaikki 9 automaattitarkennuspistettä pystyvät tarkentamaan sekä vaaka- että pystysuunnassa. Käyttäjien pyynnöstä automaattitarkennuksen voi käynnistää peukalolla automaattitarkennuksen painikkeesta (AF-ON). Suoran etsinkuvan katselutila helpottaa hankalassa asennossa kuvaamista, esimerkiksi makrotason kuvausta maan tasalla tai kuvaamista jalustan kanssa. 3,0 tuuman nestekidenäyttö näyttää suoraa etsinkuvaa, johon voi valita ristikkoviivanäytön ja tosiaikaisen, kuvan valotusta simuloivan histogrammin. Suoran etsikukuvan katselutilassa automaattitarkennuksen painikkeen voi asettaa kääntämään kameran peili hetkellisesti ja käynnistämään automaattitarkennus. Studioympäristössä suoran etsinkuvan etäkatselu antaa kuvaajalle mahdollisuuden sommitella kuvauskohdetta, säätää asetuksia ja ottaa kuvan tietokoneelta mukana toimitetun EOS-apuohjelmiston avulla.

Mahdollisuus käyttäjäkohtaiseen räätälöintiin

EOS 40D voidaan säätää täydellisesti vastaamaan valokuvaajan kuvausmieltymyksiä. Tilanvalinnassa on kolme paikkaa käyttäjän määrittämille asetuksille, jolloin kuvaaja voi siirtyä hetkessä kuvausasetuksesta toiseen. Uudella, kuvaajan omalla valikkotoiminnolla kameran käyttäjä pääsee siirtymään nopeasti usein käytettämiinsä asetuksiin, ja 24 mukautetun toiminnon avulla kameran toimintoja ja painikkeita voi säätää itselleen sopiviksi.

Järjestelmän lisävarusteiden käyttö on helppoa, sillä Speedlite 580EX II -salamalaitteen ja uuden langattoman PFT-E3-tiedostolähettimen asetuksia voidaan ohjata suoraan nestekidenäytöstä. Lähetin on suunniteltu käytettäväksi yhdessä EOS 40D:n kanssa, ja se mahdollistaa nopean kuvansiirron FTP-etäpalvelimille sekä kaksisuuntaisen PTP- ja HTTP-tietoyhteyden. HTTP-tilassa etäkäyttäjät voivat painaa laukaisinta tai ladata kuvia kamerasta Internet-selainikkunan kautta. PTP-tilaa voidaan käyttää langattomaan etäkäyttöön EOS 40D:n ja mukana toimitetun EOS-apuohjelmiston kanssa. Pidemmissä kuvauksissa PFT-E3-tiedostolähetin voidaan liittää suoraan ulkoiseen kovalevyasemaan (HDD). Jos lähetin kytketään kannettavaan GPS-laitteeseen, kuvan aika ja paikka lisätään automaattisesti jokaiseen kuvaan EXIF-tietona.

EOS 40D:n mukana toimitetaan monipuolinen ohjelmistopaketti, joka on omiaan nopeuttamaan valokuvaajan työtä. Ohjelmistoihin kuuluu muun muassa Digital Photo Professional (DPP), tehokas RAW-muunto-ohjelma, joka tarjoaa kaikki tarpeelliset välineet RAW-kuvankäsittelyyn. DPP toimii yhdessä kameratoimintojen, esimerkiksi pölynpoistotietojärjestelmän ja kuvatyylien, kanssa. Käyttäjät voivat luoda omia kuvatyylejään mukana toimitetun kuvatyylien muokkaustyökalun Picture Style Editorin avulla. Kamerassa on myös EOS Utility -apuohjelma, ImageBrowser/ZoomBrowser sekä PhotoStitch.

Uuden EOS 40D:n toimitukset alkavat Suomessa syyskuussa 2007. Kameran hinta asettuu 1550 euron tasoon.

http://web.canon.jp/imaging/eosd/eos40d/index.html

Canon Eos 1ds Mk III

2007-08-20T19:43:00.000+03:00

Canon nostaa panoksia ammattilaisille suunnatuilla markkinoilla lanseeraamalla 5 kuvaa sekunnissa tallentavan 21 megapikselin EOS-1Ds Mark III:n, joka kuvaa 14 bitin syvyysresoluutiolla uuden, 35 mm:n kinovastaavan, täysikokoisen CMOS-kennon voimin. Se tuottaa tiedostoja, jotka voidaan muuntaa yli 100 Mt:n pakkaamattomiksi 16 bitin TIFF-tiedostoiksi, ja se on uusi suunnannäyttäjä 35 millimetriä vastaavan digitaalikuvauksen kuvatarkkuudelle. Kaksi DIGIC III -prosessoria mahdollistavat erinomaisen värintoiston ja sarjavalotuksen 5 kuvan sekuntinopeudella enintään 56 suuren JPEG-kuvan (12 RAW-kuvan) sarjoissa.

Uusi EOS-1Ds Mark III käyttää samaa tekniikkaa, joka esiteltiin aiemmin tänä vuonna EOS-1D Mark III -mallin yhteydessä. Ominaisuuksina on muun muassa 63 vyöhykkeen valonmittaus, 19 ristikkäistyyppisen tarkennuspisteen automaattitarkennusjärjestelmä, 3,0 tuuman nestekidenäyttö, jossa on suoran etsinkuvan katseluominaisuus, sekä yhdysrakenteinen EOS-kennonpuhdistusjärjestelmä. Ensisijaisen huippuvalontoiston tila laajentaa dynaamista aluetta niin, että valoisiin kohtiin syntyy enemmän syvyyttä ja yksityiskohtia.

Tärkeimmät ominaisuudet:
- 21 megapikseliä, täysikokoinen (35 mm) CMOS-kenno
- 56 kuvan sarjavalotus 5 kuvaa sekunnissa
- Kaksi DIGIC III –prosessoria
- Ensisijaisen huippuvalontoiston valintatoiminto
- Automaattinen tarkennusjärjestelmä, jossa on 19 ristikkäistyyppistä anturia ja 26 aputarkennuspistettä
- Yhdysrakenteinen EOS-kennonpuhdistusjärjestelmä
- ISO-alue 100–1600 (laajennettavissa arvoihin L:50 H:3200)
- 3,0 tuuman, 230 000 pikselin nestekidenäyttö, jossa voidaan katsoa suoraa etsinkuvaa
- Uusi suurempi ja selkeämpi etsin

Uutta pikselitekniikkaa

Kolmannen sukupolven CMOS-kenno varmistaa laadukkaat kuvat yhdistämällä uuden pikselitekniikan ja kennoon rakennetun kohinanpoiston aina ISO 1600 -herkkyyteen asti. Lisäksi 14 bitin analogi-/digitaalimuuntimet tuottavat värisyvyydeksi yhteensä 16 384 sävyä pikseliä kohden – tuloksena pehmeämmät värisävyalueet ja tarkempi värintoisto.
Mahdollisuus lisätä herkkyyttä arvoon H:3200 on hyödyllinen kuvaajille, jotka työskentelevät sellaisissa tilanteissa, joissa salaman käyttö ei ole sallittua tai mahdollista. Jos kuvaamisen on tapahduttava huomaamattomasti, hiljainen käyttötila vaimentaa suljinääntä, kun laukaisinta painetaan. Ensisijaisen huippuvalontoiston valintatoiminnon ansiosta esimerkiksi häitä ja maisemia yli ISO 200 -herkkyydellä kuvattaessa voidaan korostaa kirkkaiden kohtien dynaamista aluetta – morsiuspuvun, pilvien ja muiden vaaleiden kohteiden yksityiskohdat toistuvat sävykkäinä myös kuvissa.

Terävä laaja-alainen automaattitarkennus käyttää 19 ristikkäistyyppistä tarkennuspistettä jopa F 2,8:n valovoimaan saakka. Pisteet sijaitsevat automaattitarkennusalueen eri puolilla, joten tarkentaminen onnistuu keskipisteen ulkopuolellakin sijaitseviin kohteisiin. Automaattitarkennuksen tukena on lisäksi 26 aputarkennuspistettä. Käyttökytkinten joukossa on erityinen kameran takaosan automaattitarkennuksen painike. Sen ansiosta käyttäjä pystyy kytkemään automaattitarkennuksen käyttöön hetkessä kuvaa sommitellessaan. Etsin on nyt kirkkaampi ja tarjoaa laajemman kuvakulman, ja 63 vyöhykkeen valonmittausjärjestelmä antaa valokuvaajalle suuremmat mahdollisuudet hallita kuvan valotusta.

Selkeässä 3,0 tuuman nestekidenäytössä kuvaaja voi rajata ja tarkastella kuvauskohdetta 230 000 pikselin tarkkuudella. Suoran kuvan katselutoiminto näyttää nestekidenäytöllä tosiaikaista etsinkuvaa, johon voi valita ristikkoviivanäytön ja kuvan valotusta simuloivan histogrammin. Automaattitarkennuksen painikkeen voi säätää kääntämään kameran peili hetkellisesti ja käynnistämään automaattitarkennus suoran kuvan katselutoiminnon aikana. Studioympäristössä suoran kuvan etäkatselun ansiosta kuvaaja voi sommitella kuvauskohdetta, säätää asetuksia ja ottaa kuvan tietokoneelta mukana toimitetun EOS-apuohjelmiston avulla.

Omat valikkoasetukset

EOS-1Ds Mark III:n valikoissa on välilehtirakenne, jolloin selaamiselta vältytään ja valikoita on mukavampi lukea ja käyttää. Parannuksena aiempiin malleihin omat asetukset ja mukautetut toiminnot on yhdistetty 57 mukautettuun toimintoon, jotka on jaettu neljään loogiseen luokkaan. Valokuvaaja voi nähdä yhdellä vilkaisulla kaikki oletusasetuksiin tehdyt muutokset. Omalla valikkotoiminnolla kuvaaja voi tallentaa usein käyttämänsä asetukset erilliseen valikkoon, josta niitä pääsee tarkastelemaan heti tarvittaessa. Lisävarusteiden, kuten Speedlite 580EX II -salamalaitteen ja langattoman tiedostolähettimen WFT-E2, asetuksia voi muokata suoraan nestekidenäytöstä. ISO-herkkyys on pysyvästi näkyvillä nestekidenäytön paneelissa ja ISO-asetukselle on myös uusi, erillinen painike.

Sulkimen normikesto yltää nyt 300 000 valotukseen. Magnesiumseoksesta valmistetussa rungossa on tiivistys pölyä ja kosteutta vastaan. Yhdysrakenteinen EOS-puhdistusjärjestelmä vähentää, torjuu ja poistaa pölyä kennosta, mikä vähentää merkittävästi manuaalisen puhdistuksen tarvetta. Kamera laukaisee hälytysäänen, jos muistikorttiluukku avataan ja kuvien kirjoittaminen kortille on vielä kesken. Näin vältytään kuvien tahattomalta katoamiselta.

Kamerassa on video out -liitäntä (sekä NTSC että PAL – ja
suoran kuvan katseluominaisuus, joka soveltuu ihanteellisesti kuvan suoraan näyttöön asiakkaille kuvaustuokion aikana) sekä USB 2.0 -liitäntä. Erityisliitäntä yhdistää USB-kaapelin kameran runkoon, jotta se ei vahingossa irtoa paikaltaan kuvauksen aikana.

Langaton lähetin

EOS-1Ds Mark III on täysin yhteensopiva kaikkien EF-objektiivien ja EX Speedlite -salamalaitteiden ja -lisävarusteiden kanssa. Lisäksi sitä voidaan käyttää langattoman tiedostolähettimen WFT-E2 kanssa. WFT-E2 mahdollistaa tiedostojen turvallisen latauksen langattomasti FTP-palvelimelle sekä etäkäytön HTTP- ja PTP-protokollien välityksellä. Laite voidaan myös yhdistää ulkoiseen tallennusvälineeseen, ja se tukee GPS-paikannustietoa, kun sitä käytetään yhteensopivan kannettavan GPS-laitteen kanssa. Jos kuvaustehtävässä kuvan suojaus ja aitous ovat tärkeitä, EOS-1Ds Mark III sopii käytettäväksi alkuperäisyyden tunnistus- ja tietoturvatyökalun OSK-E3 kanssa.

EOS-1Ds Mark III -kameran mukana tulee monipuolinen ohjelmistopaketti, johon kuuluu Digital Photo Professional (DPP), RAW-tiedostojen muunto-/käsittelyohjelma, joka tarjoaa kaikki tarpeelliset välineet RAW-kuvankäsittelyyn. DPP toimii yhdessä kameratoimintojen, esimerkiksi pölynpoistotietojärjestelmän ja kuvatyylien, kanssa. Kamerassa on myös EOS Utility -apuohjelma, ImageBrowser/ZoomBrowser sekä PhotoStitch.

Uuden EOS-1Ds Mark III:n toimitukset alkavat Suomessa marraskuussa 2007. Kameran hinta asettuu 8850 euron tasoon.

http://web.canon.jp/imaging/eosd/eos1dsm3/index.html

Luontokuvaaja Juha Ollila

2007-08-09T19:00:00.000+03:00

Juha Ollila on palkittu suomalainen luontokuvaaja joka on ollut kiinnostunut luonnosta jo yli 30 vuoden ajan. Kuvausharrastus tuli mukaan jo yli 17 vuotta sitten. Nykyään välineinä on Nikonin D200, liuta optiikkaa ja kiinnostus luontoon. Kyselin häneltä jokusen kysymyksen tämän harrastuksen tienoilta.

[KL] Sivuillasi on vaikuttavia luontokuvia eri aihealueista kuten perhoset, linnut ja revontulet. Onko sinulla jotain inspiraation lähdettä joka ajaa sinut kuvaamaan näitä aiheita?

Suunnaton kiinnostus luontoon ja tietenkin se täydellisen kuvan tavoitteleminen.

Aloitin lintujen tarkkailemisen 10-vuotiaana ja perhosia keräilin murrosiän aikoihin, joten ne ainakin ovat pysyneet lempikohteinani koko luontoharrastukseni ajan. Revontulet tulivat kuvaan 1990-luvun loppupuolella ja maisemia opin jollain tapaa kuvaamaan samoihin aikoihin. Nykyään elän vähän sellaisessa vaiheessa, että mitäs nyt ukko keksitään. Täytyisi varmaan löytää se oma tyyli, jonka asiansa osaavat ovat löytäneet jo parikymppisinä?

[KL] Hyviin luontokuviin on tietysti kovia odotuksia ja siinä on omat haasteensa. Voisitko hiukan valottaa tätä puolta?

Haasteellisinta on tietysti lintujen kuvaaminen. Päivä-/viikkokausien valmisteluista huolimatta kuvasaldo saattaa jäädä varsin niukaksi. Linnut tulevat paikalle, jos tulevat ja ovat silloin paikalla, kun itse et ole kojussa. Kyllähän onnistumisiakin tietysti tulee ja se auttaa jatkamaan….

[KL] Entä olisiko jostain kuvauskerrastasi jotain tarinaa joka on jäänyt mieleen?
Niitä on paljon. Aina sattuu ja tapahtuu, kun ollaan luonnossa liikkeellä. Esim. kesälomalla käytiin kaverin kanssa Pohjois-Norjassa kuvaamassa, sieltä jäi mieleen mahtavat maisemat, lintujen runsaus ja vähäiset yöunet. Oltiin reissussa neljä päivää ja nukuin koko aikana vain n.12 tuntia.

Toinen mieleen painunut kuvauskeikka tälle vuodelle, tehtiin erään toisen hepun kanssa Kemin lapinpöllömaille. Raskasta raatamista kojujen kanssa neljä päivää, joita piti rakentaa pariin eri paikkaan n.10 metrin korkeuteen puihin. Itse kuvaamiseen ei mennyt kuin n.10 tuntia.

Peräkärrystä hajosi pyöränlaakerit keskelle metsätietä Keminmaassa, josta syntyi tietysti lisähommaa, että saatiin kampe turvallisesti kotipuoleen.

Ja vastaavia mieleen jääneitä keikkoja on vuosien varrella ollut lukuisia muitakin.

[KL] Mitkä ovat suurin onnistumisesi ja pahin mokasi kuvauksen saralla?

Mokiahan ei tietysti tule tehtyä;)

Kylläkait suurin onnistuminen on se, että on jaksanut vuosi vuodelta kuvata ja tuottaa uusia ideoita mielikuvien muodossa.

[KL] Sinulla on mainittu sekä digi- että filmijärkkäri. Kuinka paljon
kuvaat kuvistasi vielä filmille?

Digirungon hankkimisen jälkeen en ole filmille enää kuvannut.

[KL] Otatko mukaasi kuvausreissulle yleensä koko kalustosi vai valitseko vain muutaman objektiivin mukaasi?

Riippuu reissusta, useiden päivien kestävälle retkelle yleensä otan kaikki kamat mukaan. Lähiseudulla kuvatessani minulla on vain muutama objektiivi mukana. Lähialueiden kuvaaminen on hyvin paljon ns. täsmäkuvausta, jolloin kuvauskohde on valittu aikoja sitten ja on vain odoteltu oikeaa valoa/keliä kuvan syntymiseen.

[KL] Millä tavalla käsittelet kuviasi jälkikäteen ja kuinka kauan siihen menee aikaa?

Yritän sommitella ja valottaa kuvan mahdollisimman valmiiksi paikan päällä, joten kuvieni säätelyyn ei kotona kovin paljon aikaa tuhraannu. Perussäädöt: levelsit, kontrasti ja terävöitys, siinäpä ne tärkeimmät ovat.

[KL] Oletko osallistunut valokuvakilpailuihin ja miten olet niissä pärjännyt?

Dia aikoina osallistuin jonkin verran kilpailuihin.

Vuoden luontokuvakilpailuissa en ole ihmeemmin menestynyt, ainoastaan muutama kuva parhaimmistoa esitteleviin gallerioihin, kyseisen kilpailun myötä julkaistuihin kirjoihin.

FIAP:in kisoissa olen menestynyt paremmin, joista tuloksena kymmenkunta mitalisijaa, jonkin verran kunniamainintoja sekä kymmeniä näyttelyhyväksyntöjä. Tosin en ole näihin skaboihin kuvia lähetellyt enää pariin vuoteen ja arvonimikin ois plakkarissa menestymisen perusteella, mutta en ole kyseistä titteliä viitsinyt laiskuuttani hakea.

Muutamista pienemmistä kisoista olen jotain mainetta ja kunniaa saanut.

Nykyisellään on sellainen tuntemus sisällä, että kilpailuihin osallistuminen ei ole niin ensiarvoisen tärkeää, kuten ennen.

[KL] Mitä neuvoja antaisit hänelle joka innostuu ryhtymään luontokuvaajaksi nähtyään kuviasi?

Olisin todella otettu siitä ja antaisin kaikki tieto-taitoni vilpittömin mielin hänen käyttöönsä.

Kiitoksia Juha haastattelusta ja kuvista!
Lisää hänen kuviaan voi käydä katselemassa osoitteessa http://www.juhaollila.com

t.
Vesku

Eläinkuvausta ja sarjaa

2007-08-05T16:54:00.000+03:00

Viime aikoina on tullut kuvattua eläimiä niiden omistajien pyynnöstä. Vaikka hevosia ja muitakin eläimiä on tullut kuvailtua aikojen saatossa niin silti hevosten ja karjan kuvauksessa on vähän sellainen tunne että edetään tuurilla ja lauotaan paljon ruutuja. Erioten hevoskuvissa hevosen asento on tärkeä ja tällöin hevosia sen paremmin tuntematta joutuu etenemään sarjatulella. Tarkoitus kun oli saada juoksukuvia niin omistajat olivat mukana juoksuttamassa niitä laidunta pitkin edestakaisin. Paitsi että hevonen ei kuitenkaan juokse sieltä mistä pitäisi. :)

Toinen kuvausreissu oli sitten vähän hitaampien kohteiden kanssa - kyyttökarjaa. Ne eivät juuri juoksentele paikasta toiseen (vaikka tuli sekin nähtyä) niin tuolloin ajattelisi ettei sitä sarjaa niin tarvitsisi.. Paitsi kun käy katsomaan niin on ne ilmeet lehmilläkin siinä missä ihmisillä. Kärpäset kiusaavat silmiä joten silmiä räpytellään ja häntä vispaa milloin kadoten kokonaan lehmän taakse ja milloin sen pää on missäkin. Ja näitähän ei sitten paljoa asetella sinne minne itse haluaisi vaan karja liikkuu minne haluaa (kun ei omistajakaan ollut samaan aikaan laitumella). Kun siinä sitten muutamassa tunnissa keskellä kirkasta auringonpaistetta (alkuiltapäivä, ei pilviä) käy kuvaamaan eläimiä joista ei ole kauheasti kokemuksia on asetelma kohdallaan. ;)

Olen havainnut sen että kun on kuvaamassa tapahtumassa/tilanteessa joka on harvinainen niin niitä ruutuja tulee otettua enemmänkin. Ei voi sanoa että 'sen kun kuvaa, digikuvaus on ilmaista' mutta kun laskee ruudulle hintaa koko kameran käytön ajan niin ei se kovin kallista ole - mutta eipä ole todellakaan ilmaista (nopeasti laskettuna jos kuvaa 500 ruutua ja kameran vaihtoväli on 30 000 laukausta ja maksaa sen 500 euroa väliä tulee hinnaksi reilut 8 euroa) . Suuri ruutujen määrä vie kovalevytilaa ja niissä ruuduissa on sitten valitsemista mitä kuvista aikoo jälkikäsitellä. Näissä molemmissa esimerkeissä tuli kuvattua 'raskaalla etusormella' ja reilut 1/4 otetuista kuvista päätyi kuvauksen pyytäjän nähtäväksi. Lehmäkuvissa hylkäyksen syynä oli enemmän huonon hetken valinta ja joissain tapauksissa tausta (yleensä muut eläimet) oli jäänyt huomioimatta riittävästi. Sitten oli joitain ruutuja jotka eivät vain miellyttäneet enää ruudulla katsellessa tai sarjassa useampi sinänsä onnistunut kuva mutta samalla se kuva myös toisti itseään. :)

Mutta riittäisikö vähempikin ruutumäärä? Eläinten liikkeen kuvaaminen on minulle ainakin sattumankauppaa joten sarjatuli antaa ainakin mahdollisuuden saada parempi liikekuva pysäytettyä. Mikäli eläimen tuntisi hyvin niin varmasti ennakoimalla pääsisi yhdellä ruudulla samanlaiseen tulokseen. Vai olisiko siinä sittenkin liian suuri kiusaus käyttää sarjaa jos sellainen olisi valittavissa? Staattisemmissa kuvissa on mahdollisuus odotella tilaisuutta mutta kun kaikkia eläimiä voi käskeä olemaan juuri siinä paikassa missä haluaisi tulee otettua yleensä jokunen ruutu jo 'varmuuden vuoksi' ennen kuin eläimen asento on sellainen mitä itse haluaisi. Joskus eläin sitten tekeekin sen mitä alitajuisesti toivoo ja saa otettua sen ruudun jota tilanteesta haki mutta joskus taas.. Silloin on tyytyväinen että tuli otettua ne aikaisemmat ruudut. Tämä ei tietysti tarkoita sitä että ihan mitä tahansa kannattaisi kuvata - ellei tilanne ole se että kuva on oltava, vaikka sitten huono.

Mitä tässä ajan takaa? Ainakin sitä että itseäni ei kuitenkaan pelota ottaa tälläisissä tilanteissa enemmän ruutuja, yksittäisinä tai rohkeasti sarjalla, vaikka se lisääkin työtä jälkikäteen. Kuvaaminen kun on minulle harrastus ei sillä yleensä ole väliä meneekö jälkikäsittelyssä tunti vai kaksi, joskus enemmänkin. Ilmeet, eleet, hetket niin ihmisillä kuin eläimillä vaihtelevat sekunnin murto-osissa mutta ihmiset sentään yleensä ymmärtävät puhetta ja harvemmin silmän lupsahtamista dramaattisempaa tapahtuu staattista potrettia kuvatessa. Vauhdikkaammissa ihmisen kuvissa on vähän sama asia kuin eläinten juoksukuvissakin - kokemuksen karttuessa ruutujen määrä varmaankin vähenee.

Tuli myös havaittua että joku zoomikakkula voisi olla hyvä juttu kuvatessa eläimiä. Vaihteleminen 50mm ja 100mm lasin välillä vie aikaa ja riskeeraa kennon pölyyntymistä, erioten hiekkaisella kentällä tai heinää pöllyävällä laitumella, kun taas ehkä 70-200 lasi voisi olla liikkuvia eläimiä kuvatessa huomattavasti käytännöllisempi.

t.
Vesku

Kynäilyä

2007-08-05T15:57:00.000+03:00

Kesällä tuli hankittua A5-kokoinen piirtopöytä kynällä. Malli on Wacom Volito 2 ja se ei ollut hinnalla pilattu. Speksit löytyvät tarkemmin tuotteen sivuilta ( My Volito ) mutta lyhykäisesti kerrottuna tuossa on 512 paineentunnistustasoa ja kynässä on kaksi toimintonäppäintä jotka ovat oletuksena hiiren oikea näppäin ja tuplaklikkaus. Kynän mukana tulee myös ArtRage Wacom-edition piirto-ohjelma.
Odotuksia kynälle oli tietysti ilmassa erioten Photoshop-käyttöä varten. Katselin opetusohjelmat ja kävin tutorit lävitse ja sitten kokeilemaan.. Lopputulos ei ehkä ollut sitä mitä olisin toivonut. :) Säätelymahdollisuuksia on sekä Photoshopin kautta että Voliton ohjelmistossa mutta loppujen lopuksi on käynyt niin että kynän käyttö on jäänyt vähemmälle.

Mistä sitten se jäi kiinni? Itse olen käyttänyt hiirtä tietokoneen ohjastamiseen sitten Windows version 2 joten hiiren käyttö, kaikista ongelmistaan huolimatta, on juurtunut syvään ranteessa. En ole koskaan ollut hyvä piirtämään ja käsialastani ei saa oikein millään ilveellä selvää joten näiltäkin lähtökohdilta hiirellä on kynään nähden etulyöntiasema. Lassottaminen hiirellä sujuu itseltäni sutjakammin kuin kynällä jolla se on aika pitkälle hapuilua. Kynän nappuloiden käyttö ei ole minulle sujuvaa kun taas hiiressä on neljä nappia + rulla/tuplaklikki käytettävissä.

Mutta ei niin huonoa ettei jotain hyvääkin. Paineentunnistustasot ovat mukavia maskin värittämisessä. Laittamalla pensselin koon muuttumaan paineen mukaan siitä sai selvästi enemmän irti kuin hiirityöskentelystä. Kokeilin alkuun opasiteetin muuttamista paineen mukaan mutta en ollut oikein tyytyväinen lopputulokseen - vaikkakin tämä säätö olisi nimenomaan järkevin mielestäni. Ehkä sitä kynää pitäisi saada säädettyä niin että suurin osa paineesta kohdistaisi muutokset vain opasiteetteihin 1-30 ja pieni osa painettaessa kynää kovempaa pöytään antaisi sitten nuo loput arvot. Näin nimenomaan maskin (ja kloonauksen) kanssa koska aika harvoin käytän suurempaa opasiteettia kuin 50%.

En nyt kuitenkaan heitä kynää vielä pois vaan tarkoitus on jatkaa kynälläkin harjoittelua. Ehkä sen käyttöön tulee valaistus eikä sitä ilman osaa tehdä mitään Photoshopilla mutta siihen asti pidän kiinni hiirestä ja ajan salliessa otan kynän käteen. Lisää ohjekirjan lukua, harjoituksia ja kuvien käsittelyä harjoitusmielessä varmasti tarvitaan paljon. Vinkkejä tosi saa antaa kommenteissa.

Olen tyytyväinen ettei tullut hankittua suurempaa pöytää jotka maksavat moninkertaisesti tuon Voliton hinnan. Omien kokemuksieni pohjalta piirtopöytää haluavien on hyvä joko kokeilla/lainata joltain pöytää jotta on edes aavistus siitä miten omat kädet taipuvat kynän kanssa työskentelyyn. Tai sitten ostaa edullinen piirtopöytä jotta pääsee sisälle kynäilyyn.

t.
Vesku

Sisäkäyttöön tarkoitetut studiolamput myös pihalle?

2007-07-24T21:57:00.001+03:00

Onnistuuhan se, ainakin useimmiten. Alkuun voisi kuvitella että halpa bensiini/dieselkäyttöinen "normaalia" verkkovirtaa tuottava aggregaattihan sellaiseen tavalliseen ulkokäyttöön riittää. Ei kannata yrittää ellei täysin tiedä mitä on tekemässä. Mikä riittää jollekin systeemille ei välttämättä riitä toiselle. Tässä menee jyrkkä rajanveto ns. kuumavalojen ja studiosalamalaitteiden välillä. Monethan sähköä tuottavista polttomoottori-generaattoreista tuottavat sakara-aaltoista epäpuhdasta sinikäyrää joka pahimmillaan saa elektroniikkaa sisältävän studiosalamalaitteesi sekoamaan taikka tappaa sen lopullisesti. Kuumavaloilla kun taas ei ole mitään ongelmia ko. ympäristössä. Ongelmat aggregaattien kanssa eivät edes lopu tähän koska melu ja mahdollinen hajusaaste saattavat myöskin tehdä kuvaamisesta varsin tuskallisen toimenpiteen. Puhdasta siniaaltoa tarvitaan aina studiosalamalaitteiden kanssa käytettiinpä virtalähteenä mitä tahansa sillä siniaalto muistuttaa verkkovirtaa parhaiten. Alimitoitetulla siniaaltoinvertterillä voit myös saada suurta tuhoa aikaiseksi salamalaitteistossasi, jollet tarkalleen tiedä mitä olet tekemässä. Tässä artikkelissa keskitymme tällä kertaa studiosalamalaitteiden verkkovirran ulkopuoliseen virranantoon.

Studiosalamalamput aiheuttavat purkautumis- että latautumisnopeudestaan johtuen poikkeuksellisen kuormittavia purskeita, jolloin siellä toisessa virtaa antavassa päässä pitää olla reippaasti vääntöä, muuten ei koko hommasta tule yhtään mitään. Studiosalamat ovat erittäin herkkiä sähköteknisiä laitteita ja siis myös todella herkkiä rikkoutumaan, joten mitään ylimääräisiä riskejä ei niiden kanssa kannata ottaa. Loppujen lopuksi kun vertaillaan itse kyhättyjen pakettien (akku+invertteri) ja valmiiden tuotteiden välisiä hintaeroja, voidaan vaan todeta että kannattaa melkein mielummin hankkia se valmis tuote, koska se tulee useimmiten paljon halvemmaksi ja on yhtenä palana kompaktimpi kuljettaa kuin omat useammasta palikasta itse rakennetut kokonaisuudet.

Muutamat valmistajat tarjovat salamakäyttöön erityisesti tarkoitettuja laitteita jotka pitävät sisällään laadukkaan puhdasta siniaaltoa tuottavan invertterin sekä oman irroitettavan taikka kiinteän akku-osan. Yleensä tälläisestä laitteesta saadaan virtaa n. 100-500 laukaukseen riippuen studiolamppujen määrästä ja tehosta. Lisäakuilla voidaan kuvauksia pidentää tarvittaessa taikka ladata tyhjäksi imettyjä akkuja kesken kuvausten auton akusta taikka vaikkapa seinästä 230V verkkovirralla.

Tällä hetkellä virtalähteitä ulkokäyttöön valmistavat mm. Philippiineillä majaansa pitävä Innovatronix sekä Slovenialainen Elektrona, joka edustaa Flash Feeder merkkistä tuoteperhettä. Elektrona on perinteikkäämpi yritys joka on tarjonnut tuotteitaan useampien vuosien ajan. Innovatronix haastaakin Flash Feederin omalla erittäin aggressiivisella hinnoittelullaan. Kun ottaa laitteiden hintaerot huomioon on vaikeata kuvitella että Innovatronix pystyy tekemään edes voittoa Tronix Explorer sarjan tuotteillaan, niin lähelle hinnat osuvat irtokomponentteina Suomesta ostettujenkin osien tasolle.

Tällä hetkellä edellä mainituista vain Elektronalla on meillä Suomessa oma maahantuoja, jona tällä hetkellä toimii Helsingissä sijaitseva Studiovarustamo. Tronixeja saa tilattua Filippiineiltä helposti vaikka Visa Electronia käyttämällä. Eurooppalaiseen verkkoon tarkoitettu Tronix Explorer (230V/50Hz) 213 euron hintaisena tuntuu erittäin houkuttelevalta. Tuo ko. hinta sisältää laitteen rahteineen, hinnan päälle lisätään sitten vielä alv. ja tullimaksu. Ero 1395,- (alv. 0%) Flash Feeder Compactiin on tuntuva, vaikkakin jälkimmäinen on paljon monipuolisempi ja ominaisuuksiltaan parempi. Virtalähdettä valittaessa kannattaa tutustua tarkoin sen soveltuvuustaulukoihin koska joissain studiolampuissa laitetta suojaava elektroniikka voi estää sen toiminnan ko. virtalähteen kanssa.

Yksi erittäin tärkeä asia ei saa jäädä huomioimatta. Sisätiloihin tarkoitetut laitteet ovat tarkoitettu pääsääntöisesti käytettäväksi sisätiloissa. Studiosalamalaitteiden sisällä pyöritellään varsin isoja virtamääriä. Koska sisätiloissa ei tarvitse huomioida kosteustekijöitä, laitteet voidaan suunnitella täysin turvallisiksi sisätiloissa käytettäessä. Tilanne muuttuu täysin päinvastaiseksi kun sisätiloihin tarkoitetut laitteet viedäänkin ulos minne niitä ei ole alunperin tarkoitettu! Ihmishenki altistuu vaaralle varsin pienilläkin virtamäärillä. Pahimmassa tapauksessa taajuuden ollessa oikea saattaa hyvinkin pieni määrä virtaa aiheuttaa hengenlähdön, jopa 50-200 mA saattaa siihen riittää. Koska virtamäärät studiolamppujen sisällä ovat usein moninkymmenkertaisia siihen nähden mitä ihmishengen lähtöön nähden tarvitaan, kannattaa sääolosuhteiden kannalta ajateltuna ulkona kuvatessa olla aina erittäin varovaisia. Näillä vehkeillä ei ole mitään asiaa pihalle jos vesisateen todennäköisyys on edes 1%!!! Myös aamukaste ja muut poikkeukset yleisessä ilmankosteudessa on syytä tuntea. Studiolamppuja ei kannata säilyttää edes lyhyitä aikoja ulkotiloissa ennen niiden käyttöä jos on vaaraa että kosteus alkaa tiivistyä laitteiden pinnoille. Tihkusateeseen joutuminen sisäkäyttöön tarkoitettujen laitteiden kanssa aiheuttaa aina potentiaalisen vaaratilanteen. Niin vaarallisen että kuolemantapauksilta ei ole täysin vältytty. Märkään taikka pintakosteaan studiosalamalaitteeseen ei tule koskaan koskea paljain käsin!

Jos kuvataan säännöllisesti paljon ulkotiloissa, niin sitten jo turvallisuussyistä johtuen kannattaa hankkia suoraan ulkokäyttöön tarkoitettu kannettava generaattori taikka pari. Niissä myös nuo mahdolliset kosteustekijät on otettu jo suunnitteluvaiheessa huomioon.

Flash Feeder Compact
Hinta 1395,- (alv 0%)
Salaman latautumien: sama kuin verkkovirtaa käytettäessä
Laukaukset: 1200Ws 90-200kpl 500Ws 300-500kpl
Maksimikuormitus: 12800Ws
Vaihdettava akku: kyllä
Lataus-aika 2,5 h (230V)
Lataus: 12V/24V/230V
Edustaja: Studiovarustamo

Tronix Explorer
Hinta: 249 $, rahti 45 $ + tulli ja alv.
Laukaukset 300Ws 1000kpl
Maksimikuorimitus 1200Ws
Vaihdettava akku: ei
Latausaika 3 - 5 h
Lataus: 230V
Paino: 7 kg
Valmistaja: Innovatronix

t. Hannu

Pimeä Huone

2007-07-24T02:02:00.001+03:00

Monet salamakuvaustaan aloittelevat henkilöt kokevat järjestelmäkameraan kiinnitettävän ulkoisen salamalaitteen käytön varsin haastelliseksi. Asiaa ei yhtään helpota se nappulaviidakko mikä useiden salamalaitteiden takaata löytyy. Salaman alkeiden ymmärtämistä helpottaa huomattavasti jos unohdetaan kaikki obejektiivin läpi tapahtuvat mittaukset ja keskitytään siihen olennaiseen eli valotuksen ja salaman hallintaan täysin manuaalisessa olotilassa. Kun automatiikalla ei ole asioihin osaa eikä arpaa, on salaman perustoimintaa on paljon helpompaa järkeistää.

Itse lähden aina pimeän huoneen teoriasta liikenteeseen koska sitä kautta asioiden yksinkertaistaminen on ainakin itselleni luontevinta. Mikä ihmeen pimeä huone? Mistä se oikein nyt hörisee? Pimeä huone siksi että täydellisessä pimeydessä on vain salamalaitteen tuottama välähdys ja valoenergia. Jos poistetaan vielä yksi muuttuja eli salaman tehonsäätö, aletaan olemaan niin yksinkertaisella tasolla että kokonaisuuden hahmottaminen entisestään paranee. Säädetään siis vaikka salamasta teho täydelle ja katsotaan mitä tapahtuu. Pimeässä välähtää kerran ja koko valotus on hoidettu. Mitä oikeastaan tapahtuikaan?

Koska välähdys täysin pilkkopimeässä huoneessa on hyvin nopeasti tapahtuva valosignaali (esim 2.3 ms), pitkälläkään valotusajalla ei ole valotuksen kannalta mitään merkitystä. Suljinverhot esim. ovat salamatäsmäytysajan verran auki ja valotus ehtii hienosti tapahtua, oikeastaan aikaa jää vaikka kuinka paljon ylikin vaikka tilanne onkin jo valotuksen kannalta ohi. Salaman välähdys kestää vain muutaman sekunnin tuhannesosan kun kennolle kulkevaa tietä pidetään auki paljon pidempäänkin esim. 1/250 sec. (Tämä em. aina hyvin yksilöllisesti ja aina kameramallista riippuen.) Koska huone on täysin pimeä, ei ole teoreettisesti valotuksen kannalta mitään merkitystä vaikka suljinaikaa pidennettäisiin jopa 3 tuntiin. Merkittävin ja ainoa valotus on jo tapahtunut salaman välähdyksen aikana. Tästä seuraa se että valotusajalla ei voida salaman eikä näin ollen valotuksen voimakkuuteen mitenkään vaikuttaa. Valotusta säädetään siis vain ja ainoastaan aukolla pimeässä huoneessa. Toki valotusta voidaan manipuloida välähdyksen tehoa säätämällä, mutta unhodetaan se tehonsäätö vielä hetkeksi koska halutaan pitää asiat mahdollisimman yksinkertaisina ja hyvin omassa kontrollissamme. Kun on vähemmän muuttujia, se tietää aina helpompaa kokonaisuuden hallittavuutta.

Kun valotusta hallitaan yhdellä ainoalla muuttujalla se jättää helposti tilaa vielä toisellekin muuttujalle, ilman että eri asiat sekoittuvat keskenään liikaa ja niin että oma nuppi pysyy paremmin kasassa. Nimittäin pimeän huoneen teoria on mitä parhainta mahdollista oppia mitä maa päällään kantaa varsinkin ulkotiloissa salaman kanssa touhuttaessa. Ai miksikö?

Koska salaman tehoa säädellään pääsääntöisesti pelkästään aukolla sen lyhytkestoisen luonteensa takia, jättää se vallitsevassa valossa enää yhden muuttujan käyttöömme, varsinkin silloin kun haluamme pitää paketin mahdollisimman yksinkertaisena. Kun salamalla tapahtuva valotus on säädetty oikein haluamallamme tavalla, joudumme päättämään millaisena tausta näkyy itse pääkohteen valotukseen verrattuna. Taustaa voidaan joko yli- taikka alivalottaa pääkohteeseen nähden ja se tapahtuu aukon lukitsemisen jälkeen tietenkin jäljelle jääneellä muuttujalla, eli ajalla. Koska usein salamaa ulkona käytettäessä joudutaan käyttämään varsin kovia tehoja johtuen esim. auringonpaisteesta, joudutaan käyttämään melko pieniä aukkoja ettei kohde ylivalottuisi salaman voimakkaasta tehosta johtuen. Pienempi käytetty aukko taas useimmiten johtaa siihen että valotusaikaa joudutaan pidentämään jotta ei tausta taaseen alivalottuisi liikaa. Tästä syystä vallitsevan ja salamavalon yhdistämisessä on usein syytä käyttää tarpeeksi tukevaa kamerajalustaa. Hämärämmässä tilanne korostuu entisestään.

Tuodaan vielä se kolmaskin eli viimeinen muuttuja eli salaman oma manuaalinen tehonsäätö tähän loppuun mukaan niin paketti alkaa olemaan vallitsevassa valossa tapahtuvan salamakuvauksen osalta valmis.

Kohteen valotus säädetään aina ensin salaman oman manuaalisen tehonsäädön ja aukon valinnan mukaisesti. Kun nämä asiat on päätetty ja lukkoon lyöty, aletaan vasta mittaamaan vallitsevaa valoa. Asiat kannattaa yleensä tehdä tässä nimenomaisessa järjestyksessä, koska silloin valotuksen kokonaispaketilla on toivoa pysyä paremmin kasassa. (Toki muuttujia voitaisiin ottaa muutamia lisääkin kuten esim. herkkyys ja salaman etäisyys kohteesta, mutta on loppujen lopuksi huomattavasti helpompaa lähestyä asiaa kolmen muuttujan politiikalla kuin viiden. Aloittelija voi toki aina säätää salamansa täysille ja pelata vain kahdella jäljelle jääneelle muuttujalla eli aukolla ja valotusajalla.)

1a. Salaman teho itse kohteelle
1b. Aukko myös itse kohteelle

2. Valotusaika aina vallitsevalle valolle

Muista aina käyttää jalustaa silloin kun valotusajat venyvät pitkiksi. Ja muista että jos muutat aukkoa, niin joudut myös säätämään valotusajankin uudelleen. Ja nimenomaan tässä järjestyksessä.

T. Hannu

Muutoksen kipinä

2007-07-15T09:44:00.000+03:00

Muutoksen kipinä on pienimuotoinen valokuvanäyttely jonka valokuvaajana allekirjoittanut toimi. Lyhyesti kirjoitettuna näyttely kertoo suomalaisesta käsityöstä joka elää murroksessa perinteisten roolimallien murtuessa. Mallit ovat Mikkelin Taitolassa oppinsa saaneita, tunnetuin heistä on puukkoseppä Mikko Inkeroinen joka on voittanut mm Suomen mestaruuden käyttöpuukoissa 2005.

Näyttelyn sijaintipaikka on Kirja Cafe - Mikkelin kaupunginkirjasto, II-kerros. Katuosoitteena on Raatihuoneenkatu 6 ja kirjasto on avoinna maanantaista perjantaihin klo 10 - 19. Näyttely on nähtävillä siellä heinäkuun loppuun.

Kirja Cafe on Työväen Sivistysliiton (TSL) Mikkelin seudun Opintojärjestön projekti, jota emännöi Minna Kurvinen.

t.
Vesku

Canon Speedlite 580EX II

2007-07-04T09:15:00.000+03:00

Canonilta on tullut uusi versio Speedlite 580EX -salamasta EOS-1D Mk III kameran julkistuksen myötä. Uusi kamera laittoi paineita tehdä salamasta yhtä pölyn- ja säänkestävä kuin 1D Mk III-kamerasta. Myös kuoren kestävyyttä on Canonin mukaan parannettu.

Joitain ominaisuuksia:
* ohjeluku on 58
* noin 20% nopeampi latautumisaika kuin 580EX-salamalla
* kestävämpi runko, metallinen kiinnitysjalka
* sään ja pölynkestävyydeltään vastaa EOS-1D Mk III -kameraa
* automaattitarkennuksen apuvalo tukee kaikkia tarkennuspisteitä jokaisessa EOS järkkärissä
* välähdyspää kääntyy 180 astetta molempiin suuntiin
* valkotasapainotieto välitetään kameralle kuvaa otettaessa
* käytettäessä EOS-1D Mk III -kameraa voidaan salaman kaikkia ominaisuuksia komentaa kamerasta käsin

Eli salama räätälöitiin mukavaksi kumppaniksi uudelle 1D Mk III-kameralle. Muidenkin EOS-kameroiden käyttäjät hyötyvät tuosta säänsuojauksen ja rungon kestävyyden merkeissä. Nopeampi latautumisaika on tietysti plussaa ja kehuvat salamaa vielä hyvin hiljaiseksi. Juuri nyt en kuitenkaan tunne painetta päivittää 580EX-salamaani II-versioon. :)

t.
Vesku

Todd Johnson Automotive Photography

2007-05-14T13:06:00.000+03:00

Bostonin taideinstituutista valmistunut Todd Johnson on pitkän uran tehnyt palkittu jenkkikuvaaja jonka erikoistumisalana on ollut autot ja ns. "action" -kuvaaminen. Pitkän linjan miehenä Johnsonin ura autokuvaamisen parissa on alkanut jo 25 vuotta sitten. Aluksi valmistumisensa jälkeen Todd työskenteli Clint Clemensin helmoissa 8 vuoden periodin assarina, jonka jälkeen muutto yhdysvaltain länsirannikolle oli edessä. Muuton jälkeen Todd Johnson aloitti työskentelyn omilla siivillään Culver Cityssä, Californiassa.

Koska Johnson pitää tuotannon langat päälinjoiltaan omissa käsissään scouttaamalla kuvauspaikat henkilökohtaisesti, moni AD pitää häntä projekteissaan ehdottomana ykköskuvaajana. Kuvausmiljöiden valitsemisen lisäksi miehellä riittää aina uusia ideoita kulloinkin työstettävien projektien suhteen. Valon käyttäytyminen voimakkaasti muotoilluilla metallipinnoilla on miehen erikoisosaamisen keskeisintä aluetta.

Johnsonin ura mittavissa projekteissa antaa parhaat eväät ongemien ratkomiseen nykytuotannoissa. Huipputasolla sitoutuminen projekteihin sataprosenttisesti ja ennakkosuunnitteluun täysillä uppoutuminen antaa parhaat eväät ongelmien kohtaamiseen myös työstämisvaiheessa kentällä. Suurimpia asiakkaita miehellä ovat olleet Harley-Davidson ja Toyota USA. Toyotan kamppiksista Todd on päässyt lyömään kätensä mm. seuraaviin malleihin: Sequoia, RAV4, New Tacoma, PreRunner, Supra, Solara, Camry, Land Cruiser, Avalon, T100, Celica ja Tercel.

Harrikan osalta yhteistyö Carmichael Lynchin kanssa on johtanut tuotekatalogikuvauksiin vuosina 1997 ja 1999. Näistä Harrikalle tehdyistä duuneista on palkintona tärähtänyt mm. tuplapalkinto IAAA:lta, kansainvälinen tunnustus Cannesista, ARCHIVE:n palkinto, Print Magazine palkinto, Advertising Age palkinto, Kelly Awards palkinto, Communication Arts palkinto sekä American Advertising palkinto. Todd Johnson on myös eräs kaikkien aikojen tunnustetuimmista Harley-Davidson kuvaajista. Raskaan metallisen alan kuvaamisen rinnalla hän kuvaa sivuprojekteinaan ehkä vähän yllättäenkin häitä.

Johnson on tehnyt mainontaa Californiassa myös seuraaville valmistajille: Opel, Suzuki, Coca-Cola, Kodak, Mazda, Infiniti, Nissan, Mercedes, Sea-Doo, Mack Trucks, Wired, Polaris, Mitsubishi, Honda, Mercury ja BF Goodrich.

Galleriaan: http://www.tjphoto.com
Pictures: © Todd Johnson & © Max Fallon (Unauthorized use prohibited.)

t. Hannu

Haastattelussa Nejat Talas

2007-05-01T15:26:00.000+03:00

Tällä kertaa haastattelussamme on Turkissa työskentelevä 30 vuotias huippukuvaaja Nejat Talas. Nejat on päässyt työstämään materiaalia mm. Nikelle ja Maailman luonnonsäätiölle. Näistä viimeisin Nejatin WWF:lle tuottama duuni on Epican (Europe's Premier Creatives Awards) palkitsema kuva. Melkoisen lyhyessä ajassa Nejatista on noussut Euroopan kärkinimiin kuuluva mainoskuvaaja. Talas on tehnyt editoriaaleja moniin Turkkilaisiin aikakausilehtiin. Miehen pääpaino on mainoskuvaamisessa.

Kennonlämmittäjät: Missä olet syntynyt ja kauanko olet kuvannut?
Nejat: Synnyin Ateenassa, Kreikassa ja työskentelen tällä hetkellä Istanbulissa. Olen kuvannut vasta n. 4-5 vuotta.

Kennonlämmittäjät: Mikä oli ensimmäinen kamerasi?
Nejat: Ihan ensimmäinen kamerani oli Zenit122 Jupiter9 (85mm f/2.0) optiikalla, lisäksi alussa omistin Pentax K-1000:n.

Kennonlämmittäjät: Sinulla on raikas tapa tallentaa asioita. Mistä imet vaikutteesi?
Nejat: Kaikki on siitä kiinni että pitää silmänsä ja mielensä avoinna... trendien seuraamista, kovaa yrittämistä ja uusien kuvaustekniikoiden testaamista jne...

Kennonlämmittäjät: Olet kuvannut suurille brändeille kuten: WWF, Converse, Fosters jne. Mikä on ollut tähän mennessä hauskin kuvaussettisi? Mitä tapahtui?
Nejat: Noh, mitään todella pahaahan ei koskaan tapahdu kunnolla ennalta suunnitelluissa keikoissa... Yksi kerta, tässä ihan vähän aikaa sitten olin kuvaamassa yhtä lehden kantta erään julkkiksen kanssa, meillä oli todella rajoitetusti aikaa jne... kuten yleensäkin, tiedättehän... ja kun tulin illalla himaan ja tsekkasin materiaalit läpi niin huomasin että että olin kuvannut koko setin läpi 1 megapikselin tarkkuudella... tuo oli minulle aivan kauhea päivä... kuitenkin saimme asiat myöhemmin jotenkin selvitettyä. :)

Kuukausi sitten tapahtui yksi toinen juttu. Meillä oli uima-allas studiossa ja liukastuin ja putosin altaaseen juuri kun yritin opastaa mallia poseerauksen kanssa. Luojan kiitos että kamerani oli juuri tuolloin assarilla...

Kennonlämmittäjät: Millä kuvaat juuri nyt?
Nejat: Enimmäkseen digitaalisesti riippuen tietenkin keikasta ja asiakkaan tarpeista.

Kennonlämmittäjät: Kuinka iso tiimi sinulla parhaillaan on?
Nejat: Työskentelen representerin ja tuotantotiimin kanssa ja useimmin me valitaan ne sopivat henkilöt päteviksi havaituista freelancereista kulloisenkin työn vaatimusten mukaisesti...

Kennonlämmittäjät: Tulevaisuuden visiot à la Nejat Talas?
Nejat: Ei mitään erityistä tällä hetkellä, minusta me olemme menossa nyt oikeaan suuntaan. Toivon että työni puhuvat puolestani.

Lisää Nejat Talaksen upeaa tuotantoa:
http://www.nejattalas.com

t. Team

Lastolitelta uusia tuotteita

2007-05-01T00:59:00.000+03:00

Uutuuksista kenties mielenkiintoisin on uusi HiLite tausta. Sen avulla on erittäin helppoa luoda hi-key tausta kuviin koska tässä tapauksessa mallin takana olevalle pinnalle ei ammuta mitään vaan mallin takana oleva pinta valaistaan sisältä päin. Koska HiLite taustan rakenne on suljettu, sitä voidaan käyttää myös isona ympärisäteilevänä valoa tehokkaasti absorvoina pintana. Lastolite lanseeraa nyt myös uuden superkestävän "Superwhite" -vinyylitaustan, taustan jonka voi pestä satoja kertoja yhä uudelleen.

Keikkakuvaajalle löytyy nyt myös näppärä ja itsekseen keikkajalalle kiinnittyvä pienikokoinen "Ezybox Hotshoe" -softari. 38cm x 38cm kokoisena Ezybox menee todella pieneen tilaan. Mitään erillistä adapteria ei enää tarvita, riittää että omistaa jalustan ja salaman. Salamalle löytyy sopivasti säätövaraa joten Ezybox sopii lähes kaikkien valmistajan laitteisiin. Softarin pieni koko voi olla tietty hieman tinkimättömämpiä ammattilaisia rajoittava tekijä.

Lastoliteja tuo maahan: www.colorkolmio.fi

t. Hannu

L like for losers, XL like 4 winners!

2007-04-25T20:02:00.000+03:00

Taannoin kirjoitimme artikkelin digitaalisen SLR:n kiinnittämisestä palkkiin joka herätti aikanaan keskustelua/epäilyä vinjetoinnista ym. ilmiöistä, nämä seikathan eivät tietenkään välttämättä pidä paikkaansa. Ison koon kameroissa käytettävät värikorjatut objektiivt pesevät ns. rupudigien punarenkaiset L-sarjan optiikat mennen tullen. Sininen XL viiva sen olla pitää jos ruvetaan elvistelemään oikein kunnolla! Etuina on mm. säädettävyys, palkkia käytettäessä saadaan TS-E objektiiveista tutut käännöt ja siirrot käyttöön ja itse asiassa kuvatasolla syväterävyyspalkki ja perspektiivin korjaus voimakkaammin esille, lisäksi voidaan hyödyntää pelkästään optiikan keskiosaa, jolloin heikommin piirtävät reuna-alueet rajautuvat kuvasta luonnollisesti kokonaan pois. Ammattipuolen objektiivien kontrastit ja värintoisto ovat aivan omaa luokkaansa, värivirheitä kuten kromaattista abberaatiota kuvista on turha edes etsiä koska useimmissa palkkikameraan tarkoitetuissa objektiiveissa jokainen väripituus (RGB) on erikseen korjattu.

Tällä kertaa testikameranamme toimi Paulin Toyo-View 45 G palkkikamera jossa kokeilimme ensimmäisenä optiikkana paljon kehuttua Schneider Kreuznach Macro Symmar HM 180mm f/5.6:sta, objektiivia jossa on käytetty Schneiderin parempaa HM tason lasitavaraa. Kyseinen objektiivi on makro speksattu, joten sen piirto on todellakin tyrmäävää. (Paulin arsenaalista löytyy kaikkea muutakin mielenkiintoista, joita varmaankin pääsemme testaamaan vähän myöhemmin.) Jalustana testikuvissa toimi Salosta tilattu järeähkö Manfrotton 161.

Adapterilevy porautettiin kamerahuollossa, jossa siihen tehtiin ykköskoon reikä 35 millistä runkoa varten. Kiinnitykseen käytettiin rikkinäisestä kamerasta saatua EF sopivaa bajonettirengasta. Bajonettirenkaan kiinnitys takalevyyn saavutettiin helposti liimaamalla ne yhteen. Koska testikäytössämme olevan EOS 400D:n oma salamaosa on voimakkaasti eteenpäin työntyvä, jouduttiin kameraa siirtämään taaemmaksi Kenkon loittosarjaan kuuluvalla 20 millisellä lisäpalalla. Kovinkaan kehuttava ei tuollainen digitaalinen järjestelmäkamera ei ole kunnolliseen digiperään verrattuna, mutta testimielessä ihan hauska kokeilla miten tavallinen tuulipukukansan suosiota nauttiva digijärkkä selviää isomman sarjan lelujen seurassa. Ammattipiireissä on vastaavissa ratkaisuissa käytetty melko yleisesti EOS 1Ds runkoja, joten ei tässä nyt ainakaan resoluution puolesta aivan hakoteillä kuitenkaan olla.

Kinovastaavuudeltaan tälläinen yhtälö vastaa ihan sitä mitä optiikassa lukee, siis jos kamerarunko on kinokokoisella kennolla varustettu. Tässä nyt testatussa tapauksessa joudutaan huomioimaan kroppikennoisuus ja millit kertomaan normaalin kaavan mukaisesti luvulla 1.6. Siinä mielessä aletaan puhumaan jo sangen telemäisestä efektistä kun kinovastaava polttoväli huitelee lähempänä kolmeasataa. Etuna on pienemmät vääristymät mutta haittapuolena mainittakoot ettei ko. yhdistelmä sovi kovinkaan hyvin isompien esineiden kuvaamiseen ellei tilaa ole studiossa tarpeeksi. Kyseinen kombo on kyllä erittäin pätevä silloin kun kuvataan pienesineitä ja laadun on oltava korkein mahdollinen.

Projektina tämä on ollut hyvin mielenkiintoinen ja maailmoita avartava kokemus. Vastaavaan kuvalliseen lopputulokseen ei pystytä millään digijärkkäriin vakiona saatavana objektiivilla siitä syystä että suuremmilla liikkeillä kinosarjaan tarkoitetuista vehkeistä piirtoympyrät tuppaavat loppumaan kesken palkeeseen kiinnitettynä. Kysymyksessä ei ole myöskään toisaalta enää mikään ihan halpa harrastaminen sillä palkkikamerat ja niihin sopivat lisälaitteet ovat edelleenkin sangen arvokkaita.

Käytännön kuvaamisessa pitää huomioida mm. seuraavaa. Koska tälläisessä systeemissä käytetään EOS järjestelmän ulkopuolista optiikkaa ei mitään tietoa välity objektiivilta kameralle. Koska nykyaikainen kamera kuitenkin osaa laskea valotuksen valmiiksi himmennetyn optiikan läpikin, niin yhtenä konstina voidaan käyttää digijärkkärin omaa valonmittausta ja vaikkapa aukkopohjaista puoliautomatiikkaa. Palkilla kuvattaessa kannattaa vaan muistaa että etsin kannattaa peittää aina valotuksen ajaksi jos kuvataan eism. tietokoneelta käsin ja käytetään pidempiä valotusaikoja. Näin siksi ettei valo vuoda "kakkosesta" sisälle. Jos halutaan "normaalia" kuvaa niin kaikki kameran säädöt pitää jokaisen kuvaussetin jälkeen erikseen nollata. Palkilla työskentely onkin hieman normaalia työläämpää kuvaamista, mutta se tarjoaa aivan erilaisia ulottuvuuksia luovalle kuvaajalle. Kaikkien palkista löytyvien säätöjen omaksuminen vie oman aikansa mutta on sangen mukavaa puuhastelua.

t. Hannu

Planeetan tarkin löytynyt ?

2007-04-23T23:50:00.000+03:00

Saksalainen photozone.de testasi vihdoinkin Carl Zeissin uuden Nikon sovitteisen 50mm f/2.0 ZF Makro-Planarin. Kuten jo olemme aiemmin maininneet ovat nuo Makro-Planarit olleet varsin huikeita omissa testeissämme. Tämä ei siis tullut meille minkäänlaisena yllätyksenä. Uusin Makro Zeiss täräytti taululle nykyiset pohjat PH 2258 kun mittauksen huippuarvo voi olla PH 2250 (MTF50). Muista standardimittaisista (n.44-60mm) makro-optiikoista poiketen Makro-Planarin valovoima on 2.0. Optiikan kyky poistaa värivirheet oli aivan omaa luokkansa. Vinjetointikin on havaittavissa ainoastaan täydellä aukolla, muutoin ilmiötä oli miltei mahdotonta mitata/havaita. 50mm f/2.0 ZF Makro-Planar koostuu 8 elementistä 6 eri ryhmässä.

www.photozone.de/zeiss_zf_50_2

t. Hannu

DIY Rengasvalo

2007-04-07T16:25:00.000+03:00

Tällä kertaa valmistimme rengasvalon testikäyttöön huokealla. Kävin hakemassa tarvikkeet Päijänteentiellä sijaitsevasta Lamppupankista. Tarvittavien osien suhteen minua minua konsultoi puhelimitse sähkömestari Esa Pallas. Valolle tuli hintaa 40 euroa per sähkömateriaalit, plus pari alumiinikiskon palaa kaverin tallin romukasasta. Duunia ei tässä projektissa ole hinnoiteltu. Pylväsporakoneen ja ruuvipuristimen lisäksi tarvittiin yksi nippuside kiristämään sähköjohto jottei se irtoa jos johdon päälle astuu vahingossa kuvaustilanteessa.

Putkeksi valitiin luettelosta Philipsin putki tyypiltään TL-E Pro 40W/840 3200 G10Q. Putki on tehty Thaimaassa mistä koko idea sai alkunsakin, siellä nimittäin käytetään ko. valaisintyyppiä sangen yleisesti kattoplafondeissa. Suomeen tuotuna ko. putken lähtöhinta 27 euroa tuntuu hieman kohtuuttomalta koska paikallisessa supermarketissa koko lamppu maksaa korkeintaan 500 bahtia. No Suomi on kallis paikka, ei mahda mitään.

Systeemiin tarvittiin seuraavat osat: loisteputki, kuristin, sytytin, sokeripala, kiinnikkeet, pala sähköjohtoa ja verkkojohto. Kytkentä on hyvin yksinkertainen ja se on erittäin helppo toteuttaa itsekin. Oma systeemini oli jo valmiiksi kasattu liikkeessä (kiitokset Esalle) kuristimen kytkentää lukuunottamatta. Erittäin asiallista palvelua muutenkin kyseisessä liikkessä.

Aloitimme kiinnityksen suunnittelun kaverin pajalla. Koska rengaskiinnikkeitä tuli mukaan kolme, päätimme tehdä t-ristikon lampun tueksi. Mittasimme kuristimen ja hahmottelimme poikkiraudan ensiksi. Kun poikkirauta oli paikoillaan teimme U:n muotoisen raudan johonka kiinnitimme kuristimen ja sytyttimen. U-raudan yläpäätä modifioitiin ruuvipuristimella jotta siihen saatiin kameraruuville paikka. Kameran alle löydettiin pienehkö pala neopreenia. Verkkojohto laitettiin kunnolla kiinni nippusiteellä. Kun reiät oli porattu pyöristimme vielä tukirautojen päädyt ja poistimme terävät reunat porausrei'istä. Kun rakennelma oli valmis päällystin ristikkoraudan vielä eristenauhalla.

Onneksi tuttavapiirissä on niin paljon malliporukoita että rinkulaa päästiin välittömästi seuraavana päivän testaamaan tositoimissa. Kuvasin 400D:llä johon oli kiinnitetty Tamronin 28-75mm 2.8, parhaimpiin tuloksiin pääsin n. 50 mm ja 3.2 aukon tuntumassa Av ohjelma päällä. Herkkyyttä ei välttämättä olisi tarvinnut nostaa 800 asti, mutta koska ideana oli kuvata mustavalkoista niin kaupanpäälle tullut kohina tuo vaan lisää filmimäisempää tatsia kuviin.

Kuvaustilanteessa havaitsin että rinkulaa ei ole edes pakko kiinnittää kameraan, telemmällä polttovälillä rinkulan saisi lähemmäksi kasvoja jos se olisi erillisellä kiinnityksellä jalustassa taikka jos joku jopa pitelisi sitä mallin edessä. Kinovastaavuudeltaan alle 80 milliset polttovälit eivät toimi ko. valon kanssa kovinkaan hyvin. Jos sparklen (rinkula) mallin silmässä haluaa isommaksi teline kannattaa rakentaa siten että kameraa pystyy siirtämään paljon taaemmaksi kuin tässä ensimmäisessä evoluutioversiossamme.

Mallit: Päivi (Fondi) ja Josefina (ModelBoom)
Meikki: Mari Nevander

t. Hannu

Hasselblad H3D-31

2007-03-09T13:50:00.000+02:00

Hasselblad tuo jatkoa H3D sarjaan julkistamalla Hasselblad H3D-31 rungon. Hintaa uutukaiselle kertyy 19900 euroa ja sen 44×33mm sensori tuottaa nimensä mukaisesti 31 megaisia kuvia 1,2 sekunnin kuvaustahdilla. ISO-herkkyyttä uutukaiseen on saatu boostattua ISO 800:n asti. Samalla uutukaiseen tuodaan uusi 28 millin laajakulma joka nimenomaan on tehty digitaalista kuvaa varten.

http://de.hasselblad.com/news

t. Pauli

Sigmalta uusi megatykki APO 200-500mm f/2.8 !!!

2007-03-08T18:53:00.000+02:00

Päivän tykein uutinen kamerarintamalla on se että Sigma on tänään julkaissut uuden supervalovoimaisen huippuzoomin APO 200 - 500 mm F2.8 EX DG:n. Optiikan mukana standardina tulevalla x2 telejatkeella saadaan polttovälit 400 - 1000 mm haltuun f5.6 valovoimalla. Canonin kroppikennolla tuo antaa kinovastaavuudeksi hulppean 320 - 800 mm 2.8 valovoimalla taikka 640 - 1600 mm valovoimalla 5.6. Optiikan painosta ja mahdollisesta hinnasta ei vielä kirjoitushetkellä ole tietoa.

Can you really beat that?

Lisätietoja: www.sigma-photo.co.jp

t. Hannu

Tamronilta pari uutuutta markkinoille

2007-03-08T14:18:00.000+02:00

AF 28-300mm F/3.5-6.3 XR Di VC LD Aspherical [IF] MACRO on Tamronin uutuuksista ensimmäinen. Tällä putkella Tamron selkeästi penetroituu Canonin Canon EF 28-300 mm F3.5-F5.6 L IS USM:n markkinoille. Tamron on varustettu asfäärisillä elementeillä ja kuvanvakaajalla. Optiikkana se on myös erittäin kevyt vain n. 550 gramman massallaan (Nikon sovitus). Canonin vastaava painaa 1,670 grammaa.

Toinen Tamronin putkista on mielenkiintoinen SP AF 70-200mm F/2.8 Di LD [IF] MACRO. Tällä haalitaan ostajia Nikonin ja Canonin vastaavia objektiiveja harkitsevien keskuudesta. Sinänsä mitään uutta optiikka ei tarjoa. Sitä ei ole varustettu vakaajalla, joten se on ehkä hieman vanhanaikainen suunnittelultaan siinä mielessä. Toki vakaajallisella rungolla Tamronin kilpailukykyinen hinta asettaa paineita esim. Sonyn vastaavien putkien hinnoitteluun. Tamron 70-200mm 2.8:n ehkä mielenkiintoisin piirre on sen kyky tarkentaa alle metriin (0,95cm) ilman loittoa.

t. Hannu

Onyx Photography

2007-03-07T14:08:00.000+02:00

Suomessa sangen aliarvostettu glamour kuvaus on jenkeissä tällä hetkellä todella suosittua. Laadukkaassa glamour kuvassa näkyy valokuvaajan ammattitaito valaisuteknisesti. 15 vuotta malleja kuvannut George Hoffmann valaisee varsin taidokkaasti sekä uimapuvut/glamour valokuvat. Miehen lämminsävyisiä ja tunnelmallisia kuvia on julkaistu mm. Playboyssa. Nettikuvat näyttävät ihonsa puolesta ehkä hieman muovisilta, mutta valaisuteknisesti ja stailauksen osalta kuvissa on paljon hienoja yksityiskohtia mistä on helppo ottaa opikseen.

http://www.onyxphotography.com

t. Hannu

Sinaria saa jälleen Suomesta

2007-03-02T13:16:00.000+02:00

Studiovarustamo on aloittanut Sinarin edustuksen suomessa. Sinarin tuotteita kun oli jonkin aikaa jonkun aikaa vaikea saada Eirin konkurssin takia mutta tilanne näyttää korjaantuvan tältä osin. Studiovarustamon nettisivut löydät osoitteesta www.studiovarustamo.fi ja liike toimii osoitteessa Ansaritie 3, 00300 Helsinki. Aukioloajat on 10:00 - 17:00 maanantaista torstaihin. Sinarin Hy6 ja 33 megainen eVolution 75 digiperä on tänä keväänä myös saatavilla heidän kauttaan.

t. Pauli

Canon 1 D Mk III

2007-02-24T20:11:00.000+02:00

Canon julkisti 21.02.2007 uuden EOS-1D Mark III -huippumallin, joka on kirjoitushetkellä maailman nopein digitaalinen järjestelmäkamera. 10,10 megapikselin cmos-kennolla varustettu kamera pystyy kuvaamaan 10 kuvaa sekunnissa 100 jpeg-kuvan sarjoissa. Kameran suorituskyvystä vastaa kaksi DIGIC III -prosessoria, ja sen ominaisuuksiin kuuluvat myös iso 3 tuuman lcd-näyttö, uudistettu kennonpuhdistusjärjestelmä ja parannettu tarkennus. 1 D mk III:sen sulkimen kestoksi luvataan nyt vähintään 300 000 laukaisua.

Kameran takapuolen hallitseva iso näyttö on varmastikin silmiinpistävin muutos edelliseen 1D MK IIn versioon verrattuna. Käyttölogiikkaa on myös hieman muuteltu.

Uutta tekniikkaa kamerassa on melko reilusti. Ja kaikki ominaisuudet ovat sitä mitä ammattilaiset ovat toivoneet Canonilta jo pidempään. Ensimmäisenä mieleen tulee kameran uusi mikropeiliteknologia, joka mahdollistaa kennon suuremman kyvyn vastaanottaa valoa. Etuna on se että kohina vähenee kun signaalia ei tarvitse vahvistaa keinotekoisesti. Kohinan määrään vaikuttaa vähentävästi myös uutuuden yksittäisen fotosensorin koon suureneminen vaikkakin pikselien määrää onkin nostettu. (Edellisessä 1D MK IIn mallissa on kyllä edelleenkin hieman isompi pikselikoko 8,2x8,2 vs 7,2x7,2 1D MKIII, jota tuo uudistunut mikroprismarakenne sitten kompensoi.)

Myös kameran tarkennusjärjestelmä on muuttunut. Nykyjärjestelmä käyttää 19 kappaletta ristipisteitä, jolloin automaattitarkennuksen luotettavuus kasvaa entisestään. Uutta on myös bittien määrä. Edelliseen 12 bitin versioon verrattuna uusi kenno pystyy tuottamaan huomattavasti suuremman sävyalan 4,096 vs. 16,384 sävyä. Kameran herkkyyttä ei helposti unohda väärään asentoon edelliseltä kuvauskeikalta sillä siitä muistutetaan samanaikaisesti sekä tähtäimessä että lcd näytöllä. Uutta tekniikkaa kamerassa on myös sen mahdollisuus korjata optiikan tarkennukseen liittyviä pieniä virheitä. Tarkemmat säädöt löytyvät kameran valikoista. Tarkennusvirheet voidaan korjata helposti ryhmissä taikka objektiivikohtaisesti, ilman että kameraa käytetään huollossa.

MK III:ssa on Canonin aikaisemmista pro tason järkkäreistä poiketen livekuva takanäytöltä joka on ollut varmasti monen makrokuvaajan haaveena pitempään. Livekuvaa voidaan myös zoomailla jolloin yksityiskohtia voidaan tarkkailla kameran takakannen näytöltä taikka vaikka tietokoneen ruudulta, langalla taikka optiona saatavan lähettimen avulla langattomasti.

Koska 1D MK III on myös urheilukuvaajien työkalu, sen uudistunut tupla DIDIC III prosessorirakenne on huomattavasti nopeampi kuin edeltäjässään. Kameran puskurimuistia on vaikea saada kovassakaan tohinassa täyteen, suurempia ongelmia aiheutunee muistikorttien kapasiteetin rajallisuudesta. Tähänkin toki löytyy Canonilta lääkkeet usb väylän kautta kiinnitettävien lisämuistien avulla.

Canon EOS-1D Mark III tulee myyntiin huhti-toukokuussa, rungon hinta-arvio on 4500 euroa. Jenkeissä kameran ohjehinnaksi on arvioitu 3999 dollaria joka kyllä taatusti saa monen kuvaajan pohtimaan lyhytkestoisen aurinkoloman mielekkyyttä.

Ominaisuuksia:

* Maailman nopein AF DSLR noin 10 kps jatkuvalla kuvauksella One-Shot AF taikka AI Servo AF moodilla
* Maksimipurske (JPEG Large, pakkaustaso 8) n. 110 ruutua; RAW, n. 30 ruutua
* Tupla DIGIC III kuvaprosessorit
* ISO 100-3200, ISO laajennuksin, L= 50, H = 6400
* 14-bit A/D konversio 16,384 sävyä
* Elävä kuva kamerasta, jota voidaan seurata tietokoneen näytöltä piuhalla taikka langattomasti
* Uusi 45-alueinen AF sensori 19 tarkkuus- ja ristityylisin pistein (f/2.8 sopiva), 26 standardia AssistAF pistettä (f/5.6) (keskipiste f/4)
* Uusitut AF pisteen valintamenetelmät
* Autofokuksen mikrosäätö (hienosäätö automaattitarkennukselle optiikka- taikka ryhmäkohtaisesti)
* Säädettävyys tarkennuspisteen valinnalle, sulkimen toiminnalle ja tarkennuksen seurauksen herkkyydelle AI Servo AF ohjelmalla
* Uusi 10.10-megapikselin CMOS sensori, APS-H kennokoko
* Uudistettu microlinssi järjestys ja pikselin täyttökerroin sekä optimoitu photodiodistruktuuri valon vastaanottamisen herkistämiseen
* Pro versio EOS sisäänrakennetusta pölynpoistosta itsensä puhdistavalla kennolla, ja pölyn mappauksella
* RAW, sRAW (uusi SmallRAW), RAW+JPEG, sRAW+JPEG, JPEG+JPEG simuloitu tallennus
* sulkimen kesto +300,000 laukaisua
* Iso ja kirkas 3.0 tuumainen LCD monitori 230,000 pikselillä ja leveällä katselukulmalla, live kuva
* Viisi muokattavaa valkobalanssiasetusta
* Valikoitava kohinan poisto korkean ISO herkkyyden kuville, 50% vähemmän varjoalueen kohinaa kaikissa kuvissa
* Nopein suljinnopeus 1/8000 sec, X-sync 1/300 sec EX Speedlite salamoiden kanssa
* Käynnistysviive 0.2 sek
* Laukaisuviive 55 ms. (n. 40 ms. täydellä aukolla ja C. Fn IV-13-1 asetuksella), peilin black out aika n. 80 ms 1/250 taikka sitä nopeammalla ajalla
* SDHC tuki ja CF uudet isommat kortit, tukee: CF1/CF2/SDHC/SD/MMC
* 100% etsinkuva
* 63-alueinen mittauskenno tarkempaan vallitsevan valon ja salaman mittaamiseen
* Uudet Lithiumioni akut jäljellä olevan kuvausajan näytöllä
* Hiljaiskuvausominaisuus (75dB vs. 70dB)
* ISO turvakytkin
* Käytössä oleva ISO herkkyys aina näkyvillä tähtäimessä ja päällimmäisessä LCD näytössä
* Uusi käyttöjärjestelmä SET napilla, AF napilla ja "Multi-Controller" -napilla
* Tarkentuneet esikatselutiedot, monitietohistogrammi
* Runko, peilikotelo, ja kuoret tehty magnesiumista
* Täysin vesitiivis uuden 580EX II Speedliten kanssa
* 57 ohjelmoitavaa erikoistoimintoa, 4 eri ryhmässä
* RAW ja sRAW kuvien suoratulostus
* Langaton ja langallinen LAN tiedoston siirtoihin WFT-E2A:lla
* Ulkoinen USB tallennus ja GPS yksikkö käytettävissä WFT-E2A:lla
* Kameratunnistus OSK-E3:lla
* Speedlite salaman käyttäjäkohtaiset asetukset valittavissa suoraan kamerasta 580EXII kytkettynä
* Digital Photo Professional 3.0 ja EOS Utility 2.0 ohjelmistot
* Mittaus: 63-alueinen, 13.5% osittais, 3.8% pistemittaus, monipiste, keskustapainotteinen
* Kroppikerroin: 1.3
* Paino: 1,155g

t. Hannu

200 postausta rikkoutui...

2007-02-10T15:16:00.000+02:00

ESKELINEN-HAILI-HELENIUS blogi muuttaa tässä vaiheessa nimeään. Syynä on myös pieni organisaatiomuutos. Etsimme lisää kirjoittajia, koska yksin on miltei mahdotonta kirjoittaa joka päivä uusia artikkeleita. Tarkoitus olisi että joka päivä olisi jotain uutta ja kivaa valokuvaukseen liittyen. Visiona on että jossain vaiheessa koko tämä blogirakenne poistetaan ja tilalle tulee ilmainen kaupallinen tietokantaan perustuva nettilehti, joka toimisi osittain mainosrahoitteisesti. Eli jos sinua kiinnostaisi kirjoittaa muutama artikkeli aina silloin tällöin, niin ottaisitko ystävällisesti yhteyttä minuun: hannu at hannueskelinen.com. Tehdään yhdessä parempaa ja isompaa.

Nimiehdotuksia otetaan myös tässä vaiheessa vastaan.

Kirjoitushetkellä uniikkeja sivuvierailuja on ollut 80027 kappaletta. Sivulatauksia on ollut yhteensä 115572.

t. Hannu Eskelinen

Olympukselta superpokkari

2007-02-09T13:17:00.000+02:00

Olympuksen uutukainen SP-550 UZ rikkoo pokkareiden rajoja. Se tarjoaa kinovastaavuudeltaan uuden ennätyksen optisten zoomien sarjassa 28-504mm:n polttovälialueellaan. Zoomikerroin on hulppea X18. SP-550 kykenee 7,1 megapikselin resoluution ja 15 kuvan sarjakuvausnopeuteen sekunnissa 1,2 megapikselin resoluutiolla. Kamerassa on sisäänrakennettu kuvanvakaaja (optinen ja digitaalinen) ja makrokuvaus laajakuvakulmalla toimii jo 1 cm asti. Pokkarin valovoima on polttovälistä riippuvainen, laajisasennossa valovoima on 2.8 ja telellä 4.5. Olympuksella otettuja kuvia voi seurata takakannen 2,5" lcd näytöltä.

t. Hannu

Contax N digital -digijärkkäreiden outolintu

2007-02-08T21:36:00.000+02:00

Contaxilla oli vuosituhannen vaihtumisen jälkeen iso vaihde päällä. Se esitteli vuonna 2002 suurelle yleisolle oman ideansa digitaalisesta järjestelmäkamerasta, jossa oli kinofilmin kokoa vastaava 6 megapikselin täyden koon CCD kenno. (Ensimmäisenä ja ainoana maailmassa vielä tänä päivänäkin.) Kennon tuotannosta Contaxiin vastasi hollantilainen Philips. Samaa kennoa käytettiin sen aikaisissa digiperissä. Myöhemmin sen kuvanlaatua verrattiin monesti Canonin silloiseen ammattikameroiden merkkipaaluun eli EOS 1Ds:ään. Kameraa verrattiin jopa Contaxin omaan keskiformaatin (645) kameraan eri digiperien kanssa. Contax oli myöskin sangen arvokas laite millä tahansa mittapuulla mitattuna, kuten Contaxit nyt yleensäkin olivat uutena. Contaxin N digiin käyvät Contax N1/NX 35mm systeemin optiikat sellaisenaan ja Contax 645 AF systeemin optiikat adapterilla. Contaxissa oli myös poikkeuksellinen Kyosheran suunnittelma low pass filtteri joka oli kilpailijoitaan paljon ohuempi.

Contax N digital perustuu täysin Contaxin N sarjan filmirunkoon. Kyoshera onnistui tehtävässään upottaa Philipsin kenno N sarjan runkoon loistavasti. Kamerat kun eivät toisistaan hirveästi poikkea ulkoisesti. Digirungosta löytyvät melkein kaikki samat hienot ominaisuudet kuin filmipuoleltakin. Tarkennuksen haarukointi, autofokus tuplatarkennuksella ja se erittäin luotettava Contaxin valotusjärjestelmä. Kun on kerran pidellyt kädessään aitoa Contaxin filmirunkoa niin sen fiiliksen muistaa kyllä ikuisesti. Se on todellinen ammattilaisen työkalu. Laatu ja viimeistely ei jätä mitään toivomisen varaan.

Contax N digitalissa on filmi N kameran tapaan 5 autofokus tarkennuspistettä ja niitä ohjaillaan takakannen joystickillä. Pisteet ovat ruudun keskellä ja kultaisen leikkauksen kohdilla. Mutta mutta, jos on jotain hyvää niin kyllä löytyy pahaakin Cotaxin ekasta järkkäridigistä. Koska kenno oli CCD tyyppiä ja sarjassaan ensimmäisiä, oli kameran virrankulutus aivan älytön. Irakly Shanidze osti kyseisen kameran ja testasi sen Luminous Landscapelle. Pimeissä paikoissa autofokuksen sahatessa etsien tarkennuspistettä täyteen ladatut NiMh 1600 akut saattoi polttaa loppuun helposti jopa kymmenessä minuutissa! Iik, horror! Noh, eittämättä takuulla yksi niistä syistä miksi Contaxin järkkäridigiprojekti hetimiten ilmestymisensä jälkeen haudattiin vähin äänin. Lehtien oli jopa vaikeaa saada kameroita testeihin. Ja harva niitä loppujen lopuksi saikin.

Uniikein Contax N digitalin ominaisuuksista oli ehkä sen tarkennushaarukointi. Kamera otti kolme kuvaa joista ensimmäinen oli mitatussa tarkennuspisteessä. Toinen kuvista oli syväterävyyspalkin etureunassa ja kolmas syväterävyyspalkin takareunassa. Toiminto oli kätevä etenkin maisemakuvissa ja still life:ssa. Sellaisissa kuvissa missä oli liikkuvia kohteita, toiminto oli miltei hyödytön. Koska N digitalin virrankulutus oli ihan omaa luokkaansa oli siihen keksitty laittaa toiminto nimeltään focus assist jolla manuaalifokus päällä ollessa käytettiin autofokuksen apupisteitä, kamera ilmoitti oikean tarkennuspaikan ja itse homma hoidettiin loppuun manuaalisesti. Fiksua. Näin kului vähemmän kallisarvoista energiaa.

Contax N Digital toimii neljällä AA kokoisella NiMh akulla. Aikanaan vuonna 2002 1600mAh akuilla kuvasi ideaaleissa olosuhteissa (raw, yksittäisruutu ja manuaalifokus) noin 100 ruutua. Jos kuvasi TIFFiä ja piti lcd näyttöä koko ajan päällä, kykeni kameralla ottamaan ehkä noin 50 ruutua. 2000 mAh akuilla kykenee noin 200-220 ruudun suorituksiin. Kameraan käy myös ns. D-cell power pack jollaisella tykittää helposti kokonaisen päivän. Yhtenä huonona puolena oli kameran varaustilan näytöt. Ne näyttivät täyttä akkua ihan viimeisilleen asti ennenkuin voima loppui kokonaan. Tuloksena saattoi olla jopa viimeisissä kuvissa esiintyviä häiriöitä. Omituisinta oli se että alkaaliparistoja koostaan huolimatta kamerassa ei saanut käyttää. Se taas johtuu siitä että NiMh akujen jännite on 1,2 volttia kun taas alkaaliparistojen jännite on 1,5 volttia. Kameran herkkä elektroniikka olisi voinut vaurioitua ylisuuresta jännitteestä.

N Digital oli aikoinaan poikkeuksellinen järkkäridigi. Sillä pystyi tuottamaan kolmea erilaisella pakkauksella olevaa jpeg formaatin kuvaa sekä raakaa että tiffiä. Kuvia pystyi ottamaan 8 bittisinä sRGB formaattiin. Raakakuvan pystyi kehittämään 16 bittiseksi tiffiksi Adoben RBG väriavaruuteen. Sen raakakuva oli kooltaan hulppea 9 Mb ja sen pystyi konvertoimaan n. 35 megaiseksi tiffiksi. Kuullostiko hyvälle? Ainoa ongelma oli vaan se että että raakakuvia ei pystynyt katsomaan kameran takanäytöltä ollenkaan kameran puutteellisen ohjelmoinnin takia. Teknisesti erittäin mahdollista kuten tänä päivänä varsin hyvin tiedetään. Ja vielä pahempi ongelma oli se että kameran mukana tulleessa raakakuvien käsittelyohjelmassa oli jotain todella pahoja bugeja. Raakakuviin tuli niitä kehitettäessä erittäin paljon moirea ja varjokohtiin kohinaa, tämä oli ilmiö mitä ei ollut havaittavissa kameran itsensä valmiiksi prosessoimissa jpeg taikka tiff -versioissa. Omituista.

Contax N digitalia markkinointiin sen tuohon aikaan nopealla sarjakuvausominaisuudella eli jopa 3 freimiä sekunnissa. Se ehkä jopa onnistui jos kamera oli kytkettynä laturiin ja kuvaformaatiksi oli valittu kovalla paketoinnilla varustettu jpeg. Sarjan ampuminen tiffinä saattoi jopa jumittaa kameran niin pahasti että siitä oli kytkettävä virrat pois päältä. Aiai!

Kameran CCD kenno oli todella vaativa rasti sen suunnittelijoilleen. Niin vaativa ettei tuolloin vuonna 2002 tiedetty miten yhtä sekuntia pidemmillä valotusajoilla oltaisiin päästy kennon tuottamasta kohinasta kunnolla eroon. Kameran pisin valotusaika 32 sekuntia oli käytönnössä täysin käyttökelvoton. Ajatelkaa nyt mitä haaskausta. Yksittäinen pikseli olisi ollut kooltaan niin tavattoman suuri. Mutta ei, kiitos CCD:n.

Contax N digitalin salamaliittymä on vähän hankala. Se on parhaimmillaan täysiautomatiikalla pääasiallisena valonlähteenä. Ongelmat alkoivat silloin jos salamaa käytti valaisun täytteenä. Parhaisiin tuloksiin päästiin jos käytettiin aikapohjaista puoliautomatiikkaa ja ei optiikan läpi tapahtuvaa automaattista mittausta. Eli suomeksi sitä salaman omaa mittausjärjestelmää.

Contaxin ominaisuuksia studiossa ylistettiin. Sen CCD kenno tuottaa harvinaisen hyvän dynamiikan. Perinteiselle digiperä-mediumkamera yhdistelmälle löytyi haastaja sillä Contaxin Digirunkoon on saatavilla jopa 17 millistä optiikkaa, joka on keskiformaatin kameroissa käytännössä olematon vaihtoehto. Contax N digital soveltuu erittäin hyvin studiotyöskentelyyn koska se on hyvin tolerantti pieneen ylivalottamiseen. Kameran takanäyttö näyttää sekä histogrammin että pommittaa ylipalaneita kohtia välkkymisellä. Aivan kuten nykyiaikaisissa vehkeissäkin. Kameran mukana tulevat softat mahdollistavat myös ampumisen tietokoneen välityksellä ja hiirellä. Sekä tarkennus että laukaisu on kauko-ohjattavissa. Kuvan saa tietokoneen ruudulle pienessä hetkessä.

Suurimpana kompastuskivenä Contax N digitalin kanssa olivat aikanaan sen softat. Esimerkiksi takanäytön raakakuvan näytön puuttuminen, kohina/jaggerit jälkiohjelmissa raw kuvan osalta, virrankulutus, Adobe raw tuen puuttuminen, custom funktioiden asettaminen pelkästään kamerasta käsin, virran poikkeaminen saattoi jumittaa kameran jne. Syitä oli paljon mutta suurin osa niistä olisi ollut sangen helposti ratkaistavissa. Kamera itsessään oli mekaniikaltaan varsin nerokas. Samoin sen optiikat ja niiden variaatiot. Carl Zeiss ei tunnetusti tee mitää kovin huonoja optisia ratkaisuja.

Contaxin N digital sarjan osalta tuotanto jäi Zeissin suunnalta sangen vajaaksi. Objektiiveja Contax N järjestelmään ehdittiin kehittää kokonainen sarja, joskin hieman puutteellisesti. Joukosta puuttuivat täysin valovoimainen yleiszoomi ja pieni telezoom. Tuotantoon päässeet 9 mallia olivat:

Planar T* 50mm f1.4
Planar T* 85mm f1.4
Vario-Sonnar T* 17-35mm f2.8
Vario-Sonnar T* 24-85mm f3.5~f4.5
Vario-Sonnar T* 28-80mm f3.5~5.6
Vario-Sonnar T* 70-200mm f3.5~4.5
Vario-Sonnar T* 70-300mm f4.0~f5.6
Makro-Sonnar T* 100mm f2.8
Tele-Apotessar T* 400mm f4

Näitä sitten saattoi täydentää Contaxin Af sarjan 645 optiikoilla adpateria käyttäen. Mutta valovoimaa olisi tarvittu joihinkin polttoväleihin takuulla lisää.

Kaiken kaikkiaan Contaxin N Digital oli aikoinaan varsin kiehtova kamera. Paljon innovaatoita ja laatua, sääli että sen softapuoli jäi niin alakynteen ja koko projekti torpeedoitiin alas hieman h-hetken jälkeen. Mikä sääli. Niin paljon työtunteja ihan turhan takia.

t. Hannu

Uudet Zeissit testissä

2007-02-06T09:34:00.000+02:00

Saksalainen Photozone.de on testannut Imatestin avulla uusia Nikoniin sopivia Zeisseja. Objektiiveja on testattu Nikon D200:n kanssa, joten testin tulokset kannattaa aina suhteuttaa ko. runkoon. Kuten odotettua Zeissit olivat piirroltaan aivan huippuluokkaa ja se terävyys tulee Zeisseissa esiin jo täydellä aukolla. Hieman himmennettyinä ne kuitenkin ovat parhaimmillaan koska silloin värivirheet ja vinjetointi vähenee sekä reunapiirtokin kohenee.

Sonyn kennossa tuli jo ihan konkreettisestikin rajat vastaan sillä Zeissin optiikat pystyvät paljon tarkempaan jälkeen kuin mitä Nikonista saadaan ulos. Parhaisiin tuloksiin Zeissien kanssa päästään silloin kun kuvataan korkeatasoiselle filmille. Imatestiä vietiin Zeissien kanssa jo ihan äärirajoilla ja kaikki nyt testatut Zeissit menivät resoluutioiden osalta niin sanotusti katosta läpi. Testin kyky mitata äärimmäistä piirtokykyä (LW/PH 750, 2250) joutui hieman kyseenalaiseksi. Kaikki Zeissien kanssa aiemmin pelanneet eivät varmaankaan mitään uutta tuossa Photozonen testissä näe. Värien autenttisuus on edelleenkin Zeisseissa ehkä tuota resoluutiotakin tärkeämpää. Jos Nikoniin on tarkoitus hankkia maailman parhainta optiikkaa, niin nyt sitä on selkeästi tilaisuus saada ja vielä suhteellisen kohtuulliseen hintaan.

Zeiss Distagon ZF T* 25mm f/2.8

Zeiss Distagon ZF T* 35mm f/2

Zeiss Planar ZF T* 50mm f/1.4

Zeiss Planar ZF T* 85mm f/1.4

t. Hannu

Perspektiivin korjaus ohjelmallisesti

2007-01-18T14:54:00.000+02:00

Kävin kuluneella viikolla kuvaamassa Grand Tropicana hotellin Patong beachilla, täällä Phuketissa. Kyseisessä laatuhotellissa riehuu legionellabakteeri joka aiheuttaa pahimmillaan keuhkokuumetta. Muutamat suomalaisturistit ovat saaneet ko. tartunnan vietettyään lomaa Thaimaassa ja sairastuneet. Koska hotellista ei keskeisimmillä kotimaisilla sanomalehdillä ollut minkänlaista valokuvaa, kävin sellaisia muutaman napsimassa. Kyseinen kohde on erinomainen kun demonstroidaan perspektiivin korjaamista jälkikäteen ohjelmallisesti. Tässä tapauksessa käytin jo hieman vanhahkoa Jascin Paint Shop Prota ja ohjelmaversiota 9. Useimmissa tapauksissa idea pysyy ihan samana vaikka ohjelma onkin hieman erilainen. Alkuperäisessä kuvassa kamera on kallellaan hotelliin päin, samoin kallellaan on kameran filmitaso. Kameran alaosa on siis lähempänä kohdetta kuin yläosa. Tästä aiheutuu kohteen "kaatuminen". Näyttää siltä että rakennus nojaisi taaksepäin.

Avataan kuva ohjelmaan ja valitaan "perspective correction tool" vasemmasta laidasta ja vielä alavalikosta kohta perspection correction. Kuvaruutuun ilmestyy ohjausviivat. Haetaan kuvasta kohteen reunojen mukaisia linjoja ja vedetään ohjausviivat niiden mukaan. Kannattaa aloittaa maltillisilla siirroilla jotka on mahdollisimman lähellä kohteen reunoja. Tässä tapauksessa apuna käytettin lähistöllä näkyviä puhelintolppia. Kun ohjausviivat on viritelty painetaan "apply" -toimintoa.

Kuten kuvasta näkyy, ohjelma on korjannut perspektiivin. Kuvan alaosa on käännetty oikeaan asentoon filmitasoon nähden ohjelmalle annettujen ohjeiden mukaisesti ja perspektiivi on nyt oikein. Vasen pylväs on vielä ehkä aavistuksen vinossa oikealle. Se ei kuitenkaan haittaa koska kuvaa tullaan vielä rajaamaan.

Seuraavaksi kuva siis rajataan. Otetaan "Crop Tool" eli rajaaja käyttöön. Vedetään aiottu rajaus kuvan päälle ja painetaan jälleen "apply" -toimintoa.

Kun rajaus on suoritettu, kuva tallennetaan. Kuvan muokkausta voidaan myös jatkaa pidemmälle.

Yhteenvetona voidaan kertoa että ohjelmallista perspektiivin korjausta kannattaa kuivaharjoitella ennen tositoimia. On hyvä tietää etukäteen millaisia vaatimuksia softalla suoritettava perspektiivin korjaus kuvalle asettaa, se auttaa huomattavasti kun kuvaa rajataan ja sommitellaan. Ohjelma vain venyttää/kompressoi pikseleitä, joten oikean perspektiivinkorjausoptiikan kanssa saadaan tietenkin parempia tuloksia. Ohjelmallisesti suoritettava korjaus ei ole kuitenkaan niin huono kuin voisi alkuun olettaa. Käyttämällä vähemmän vääristävää polttoväliä ja antamalla kohteelle rajauksen suhteen runsaasti tilaa saavutetaan paras ja miellyttävin lopputulos.

t. Hannu

Valokuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa...

2007-01-12T03:43:00.000+02:00

iPhotoMEASURE on uusi softa joka mahdollistaa lähes kaiken mahdollisen mittaamisen valokuvasta. Valokuva on nykyisin käytänöllinen tapa mitata asioita ja mikä parasta, nykyisin näitten tietojen jakaminen on nettiyhteyksien ansiosta tavattoman nopeaa ja vaivatonta silloinkin kun fyysisesti paikan päälle on liian kallista taikka jopa mahdotonta päästä. Lisäksi valokuva toimii oikein varastoituna katoamattomana todisteena eri asioiden keskinäisistä mittasuhteista.

Riittää että otat valokuvan kamerallasi ja syötä sen iPhotoMEASURE softaan. Softa mittaa automaattisesti eri objektien etäisyydet toisistaan. Mittanauhojen käyttäminen on tämän innovaation jälkeen täysin turhaa, riittää että on olemassa valokuva kohteesta. Ei tarvitse kiipeillä tikapuilla kattoja pitkin. Softa laskee tarvitut etäisyydet ja pitää ne muistissaan myös myöhempää tarkastelua varten. Softan avulla säästyy valtava määrä turhaa matkustelua esim. remonttipaikoille mittaamista varten.

Mahdollisia käyttökohteita on todella useita.

* koti
* puutarhat
* projektimitoitus
* omaisuudenarviointi
* tutkimukset
* poliisitutkinnat
* onnettomuustutkinta
* sisustussuunnittelu
* jne.

Ohjelma toimii jopa kännykällä otetulla kuvalla.

http://www.iphotomeasure.com

t. Hannu

Photoshop CS3 pintaraapaisu

2007-01-11T19:20:00.000+02:00

Uusi 'fotari' on tulossa tämän vuoden puolella. Monet kiinnostuneet ovatkin tätä aihetta jo seuloneet pidemmän aikaa mutta annanpa vielä omia kokemuksia esille. Latasin betan itselleni viime vuoden puolella mutta vielä käyttö on ollut pintaraapaisua sen tarjoamiin mahdollisuuksiin.

Uusia ominaisuuksia on paljon, näkyvin näistä on käyttöliittymän muutos hiukan uudenlaiseksi. Käytettäessä CS2-versiota välillä tulee mieleen lähinnä tarmi 'vanhanaikainen' käyttöliittymän suhteen. Uudessa pidän työkalupalkista ja muutenkin työpöydän sijoittelusta enemmän. Sen sijaan Expand Dock, josta voidaan valita mitä ruudun oikeassa laidassa halutaan suoraan näkyviin ja mitä kliksautellaan auki, vaatii hiukan totuttelua. Asiaa helpotti tältä osin kun muutin oikean ikkunat laidan CS2-lookkiin. Koko oikean laidan (eli Expand Dockin) saa yhdellä klikkauksella pienennettyä ikoneiksi ruudun oikeaan laitaan jos työtilaa tarvitsee hiukan enemmän. Pientä viilausta siis käyttöliittymän suhteen.

Raw-kuvien tuonti on muuttunut. Uusi tuontisofta tarjoaa paljon enemmän mahdollisuuksia, mutta asiaan perehtymättömälle monet säätimet ovat aikamoinen alkushokki. Kun softaa on jonkin aikaa käännellyt alkaa sen kanssa saada jälkeä aikaiseksi mutta ainakin minulla on vielä paljon opeteltavaa RAW-työskentelyssä. Suuremman määrän RAW-kuvia ohjelman kautta tuodessa tulee perustoimintoihin rutiinia. Auto-valinta etusivun säädöille tekee välillä varsin kummallista jälkeä, näyttää siltä että hiukan alivalottuneiden kuvien kanssa se säätää mielummin kirkkautta (Brightness) kuin valotusta (Exposure). Useasti tuota kirkkautta joutuu käsin säätämään hiukan Auton asetusta alemmaksi. Etusivulla on uusia säätimiä myös Recovery ja Fill Lights. Samoin etusivulla on mahdollisuus muuttaa kuva mustavalkomuotoon. Siitä näkee nopeasti ruksittamalla miltä kuva voisi mustavalkoisena näyttää, itse todennäköisesti tulen tuota käyttämään erittäin harvoin. Muut sivut ohjelmassa on 'piiloitettu' yhden kirjaimen edustamien välilehtien taakse, tämä tekee niiden käytöstä aloittelijalle aika sekavan. Kun ohjelmaan tottuu ja eri sivut tulevat tutuiksi niin uskon että tuota arvostaa sen tarjoaman nopeuden suhteen (kaikki sivut valittavissa heti ilman selausta).

Itse fotarissa on säätimiä ja vimpaimia eri lähtöön. Uusia ominaisuuksia löytyy kun niitä käy etsimään mutta oma käyttöni tässä vaiheessa on ollut hyvin kuvien kanssa perusnäpertelyä, kuvankäsittelyä sen laajemmassa merkityksessä en vielä tähän mennessä ole ehtinyt tuolla tekemään. Sekoitustiloja on tullut pari lisää joilla pääsee tekemään hienosäätöä. Mustavalkokäännökseen on oma työkalunsa jossa on valittavina 'suodattimia' ja tietysti kaikki arvot voi säätää itse. Tämäkin työkalu vaatii totuttelua, Channel Mixer vei vielä tässä vaiheessa voiton. Channel Mixerissä on pieni mukavuus tehtynä aikaisempaan versioon: jos kuvasta tehdään mustavalkoinen saa säädin alkuarvot valmiiksi tasaisemmin sen sijaan että punainen olisi tapissaan muiden värien ollessa tyhjät.

Käyttö tuntuu hiukan nopeammalta kuin edellisen version kanssa. Kirjoittelen lisää uuden version ominaisuuksista sitä mukaan kuin niitä tulee eteen näin valokuvaajan näkökulmasta.

t.
Vesku

GML Matting

2006-12-22T20:21:00.000+02:00

MSU Graphics and Media Lab. on yritys joka perustettiin 1999 osana tietokonetieteen laitosta Moskovan valtiollisessa Yliopistossa. Laboratorion johtajana toimii Yuri.M. Bayakovsky. MSU kehittelee ja tutkii monia tietokonegraafisia osa-alueita sovelluksineen mukaanlukien tietokonegrafiikan, koneellisen näön, kuvankäsittelyn ja videoprosessoinnin.

Yhtenä MSU:n projektina on ollut kuvan syväämiseen liittyvät ohjelmistot. (Syväämisellä tarkoitetaan tekniikkaa jossa kohde irroitetaan taustasta ja istutetaan johonkin toisen paikkaan.) Samaa tekniikkaa voidaan soveltaa sekä still- että videokuvaan. MSU on kehittänyt ohjelmiston nimeltä GML Matting. Se toimii joko Corel Paint Shop Pron taikka Adoben Phtoshopin plug in -tyylisenä apuohjelmana.

Kaupallisella puolella ammattikäytössä tunnetuin vastaava ohjelmisto on Corelin KnockOut 2 (n. 100 US$). Kaupalliset ohjelmat ohjelmat tarjoavat monipuoliset lähtökohdat syväämiseen, mutta saattavat tuntua alkuun todella hankalilta käyttää. Siinä mielessä ilmainen GML Matting on todellakin positiivinen poikkeus. Se on harvinaisen yksinkertainen ja helppokäyttöinen. Syvättävä kohde tussataan reunoilta ja maalataan keskeltä. Matte -toiminto erottelee kohteen irti taustasta automaattisesti ja jäljelle jäävät yksityiskohdat voi viimeistellä tasojen viimeistelyyn tarkoitetuilla kynillä. Ok napista kohde irtoaa taustasta läpinäkyvälle tasolle, josta se voidaan helposti siirtää halutun pohjan päälle heti taikka myöhemmin.

Nämä valmiit syväysohjelmat toimivat parhaiten silloin kuin puhutaan tasavärisestä taustasta jossa ei ole paljon samoja värejä kuin kohteessa itsessään. Kun taustassa on useampaa eri sävyä alkaa yleensä ongelmat. Kohteen irroittamisen hienosäätöön saattaa kulua helposti tuntikausia.

Parhaimmillaan nämä automaattitoiminteiset syväysohjelmistot ovat sellaisissa paikoissa missä on paljon ohutta irtotavaraa kuten untuvaa, hiuksia, puiden lehtiä yms. tasavärisellä ja kohteen väristä poikkeavalla pohjalla. Muut osat voi syvätä hyvin käsinkin jos tarkkuutta vaaditaan vähemmän ja pinnat ovat kohtuullisen yksinkertaisia. "Point to point" -tyylinen lasso sekä magneettinen lasso ovat hyviä työkaluja silloin kun suurennos on tarpeeksi lähellä irtileikattavaa reunaa.

Kaiken syväystyöskentelyn helpottamiseksi kannattaa jo etukäteen miettiä chroma-key järjestelyjen tekemistä ennen valokuvaamisen aloittamista. Mitä vähemmän taustassa on samoja sävyjä kuin kohteessa, sen parempi lopputuloksen kannalta. Myös tasaisesti valaistu, varjoton tausta irtoaa tällöin huomattavasti pienemmällä vaivalla.

GML Matting

t. Hannu

Easton Chang

2006-12-16T03:54:00.000+02:00

Australialainen New South Walesissa asuva Easton Chang on kuvannut autoja vasta pari vuotta. Vielä muutama vuosi siten kaveri treenasi pokkaridigeillä, nyt kalusto on vaihtunut tyystin ja asiakkaina hänellä on jo todella isoja firmoja. Easton ei kuvaa mitään muita kohteita kuin autoja, joten se varmaan osaltaan selittääkin miehen nopean kehittymisen yhdeksi tunnetuimmista autokuvaamiseen keskittyvistä nimistä Ausseissa.

Eastonin referenssilista on jo nyt pitkä kuin nälkävuosi. Asiakkaina jo mm. Audi, Mazda, Toyo Tires, Wheels, Motor, Car and Driver, Autosalon, Street Machine, The Golf+, Import Racer, S3 ja Speed magazines- lehdet. Näistä Toyo Tiresin mainoksia Eastonin ottamina on näkynyt meidän Suomenkin lehdistössä.

Kalustostaan Easton mainitsee vain käyttävänsä "digimediumia" 16.7 megan resoluutiolla. Portfoliosta Eastonilla löytyy n. 60 todella tasokasta kuvaa. Kuvista päätellen Easton on kehittänyt itse jonkinlaisen Move 'n Shootin kaltaisen telineen kameralleen. Asiasta mies vaikenee täysin sitä häneltä kysyttäessä, luonnollisesti. Kameran autoon kiinnittämiseen löytyy joitain esimerkkejä myös Kurt Jonesin sivuilta.

www.eastonchang.com

t. Hannu

Celebrating Ability

2006-12-13T09:00:00.000+02:00

Nopasen Vesku on vähän jäävi puhumaan omasta ensimmäisestä valokuvanäyttelystään joten otan näppäimistön tässä vaiheessa kouraani ja esitän nöyrimmän pyyntöni. Jos joku Teistä lukijoista tietää hyvän paikan missä voisi järjestää valokuvanäyttelyn Dysmeliaa koskien niin informoikaahan meitä mahdollisimman pikaisesti.

Vesku on tehnyt todella upeita kuvia Dysmeliasta, vammasta jonka syntyperää ei tarkalleen ottaen tiedetä. Dysmelialla tarkoitetaan synnynnäisiä raajojen epämuodostumia.

Vammaisuuden aste vaihtelee vaurion laajuudesta riippuen: vamma voi olla vain yhden sormen epämuodostuma, mutta se voi olla myös molemminpuolinen ylä- ja alaraajapuutos. Usein käsi on epämuodostunut tai käsivarresta puuttuu osa. Ihmiset kokevat vammansa hyvin eri tavalla, vaikka vamman vaikeusaste olisikin sama. Suomessa syntyy vuosittain 60-80 lasta, joilla on dysmelia. Yleensä kyseessä on pieni epämuodostuma, vaikeita raajapuutoksia on vain muutamalla lapsella.

Näyttelyn on nyt alkuun sponssannut Satama. (www.satama.com) ja sen ensiesiintyminen on ArtSpacessa jonka webbi-ilmentymä on artspace.satama.com . Näyttely on tuolla ArtSpacen tilassa tammikuun alkuun jonka jälkeen sille on tarkoitus etsiä uusi paikka. ArtSpace ei valitettavasti ole julkinen paikka.

Seuraavasta paikasta on aloitettu Invalidiliiton Harvinaiset -yksikön kanssa keskustelut mutta olisi jopa suotavaa jos tulisi paljonkin tarjouksia paikoista jonne näyttelyn voisi viedä. Sellaisia julkisia paikkoja mihin muutkin pääsisivät rauhassa tutustumaan kuviin. Isoimmat vedokset näyttelyssä ovat kokoluokkaa 40x40 cm.

Näyttelyn voi toki katsoa läpi netissäkin: Celebrating Ability

t. Hannu

Maisemakuvaus (Osa 1.)

2006-12-13T07:10:00.000+02:00

Ovela juttu. Moni ei varmaan ole tullut ajatelleeksi tätä seuraavaa niin kovin syvällisesti. Useat kameranvalmistajat toimittavat kameroidensa mukana sellaisen pienen lätkän millä tähtäin peitetään ettei kameraan vuoda prisman kautta takaapäin valoa valotuksen aikana. Maisemakuvauksessa kun kamera on jalustalla ja kuva on jo sävelletty niin turhaahan se on siinä vaiheessa enää niin katsella siitä etsimestä läpi, pidemmillä ajoilla peilikin kun tuppaa olemaan kiinni, niin eihän sieltä mitään läpi enää näe.

Ne lätkät eivät vain ole ihan mitään turhan pantteja. Maisemakuvauksessa kannattaa yleensä himmentää aika reippaasti, itse käytän miltei aina aukkoa 16. Syväterävyyspalkki hyperfokaalisesti tarkennettuna alkaa tällöin ihan kameran edestä ja jatkuu äärettömään, joten lähes kaikki mitä kuvasta löytyy on terävyysalueen sisäpuolella. Jos tutkaillaan sitä miltä aukko näyttää objektiivin etupuolen läpi tuolla asetuksella kurkistamalla objektiivin sisälle niin eihän se yleensä mikään järjettömän iso ole fyysisesti. Sellainen pieni reikä josta valo nippa-nappa menee läpi kennolle taikka filmitasolle. Lisäksi kun käytetään suotimia, kuten puoliharmaata, kokoharmaata taikka polarisaattoria tilanne heikkenee entisestään. Onkin nimenomaan syytä miettiä takaosan etsinreiän kokoa tässä vaiheessa suhteessa objektiivin himmennettyyn aukkoon plus mahdollisesti käytettyihin suotimiin.

Tein tässä yhtenä päivänä erään pienen käytännön testin Av ohjelmalla, pidän yleensä kameraa keskustapainotteisessa mittausasennossa kun otan maisemakuvia. (Kompensoin tarvittaessa manuaalilla.) Peukalon vieminen etsinaukon eteen aiheutti aivan valtavan eron kameran mittausjärjestelmässä. Kokeile joskus vaikka itse jos et usko, valotusmittari heiluu kuin hullu. Jos etsinaukkoa ei olisi peukalolla tms. peittänyt, kameran takaa sisäänvuotanut valo olisi sotkenut täydellisesti valotuksen alivalotamalla sen todelliseen kohteesen nähden. Ja mitähän kaikkea muutakin mukavaa sieltä takaata olisi kennolle prisman kautta piirtynyt ilman tähystimen peittämistä?

t. Hannu

Asiaa puoliharmaasuotimista (Osa 2.)

2006-12-11T13:23:00.000+02:00

Kuten aiemmassa artikkelissa totesin puoliharmaasuotimessa sitä potkua saa olla riittävästi. Valitsisiko ND2:n, ND4:n vai ND8:n? Ja millaisella häivytyksellä? Parempi että maisemakuvaajan kameralaukusta löytyy nippu puoliharmaasuotimia vähän joka lähtöön. Välillä on todella pilvistä, joskus sitten puolipilvistä ja kaikista vaikeinta on silloin kun auringonvalo tulee alhaalta ja ilman mitään pilviverhoa. Paras keli kuvata miedoilla suotimilla on pilvisellä kelillä. Auringonlaskuissa kannattaa olla hyvin tarkkana paljonko valoa tulee ylipäätään pilviverhon läpi ja valita suodin myös sen mukaisesti. Voi jopa olla että suodinta voi joutua vaihtamaan kesken kuvauksen.

Suorassa vastavalossa kontrastierojen tasaaminen on ylivoimaisesti hankalinta. Silloin flaretkin ovat lähes aina läsnä ja riski auringonvalon leikkaantumiseen on suurin.

Kannattaa aloittaa kuvaaminen sillä että tarkistaa että kaikki optiset pinnat ovat puhtaat. Ekana etulinssi tietenkin. Puoliharmaasuodin on syytä tutkia myös huolella molemmilta puolilta. Kaikki epäpuhtaudet ovat omiaan luomaan kaikkea ilkeää kuva-alalle mikä saattaa olla myöhemmin työlästä poistaa kuvankäsittelyohjelmissa. Mikrokuituliina on kova sana maisemakuvaajan repussa. Jos mennään lisäksi merenrantaan kuvaamaan saattaa välillä pärskähtää oikein kunnollakin. Silloin on hyvä että on jotain millä etummaisen suotimen saa nopeasti pyyhittyä kuivaksi/puhtaaksi. Taskussa mikrokuituliinaa ei kuitenkaan kannata säilyttää kuvauksen aikana, koska sieltä saattaa mukana tulla esim. hiekkaa taikka muita partikkeleita, jotka ovat sitten putsaamisessa mukana naarmuttamassa filtteriä tai jopa etulinssiä.

Olen itse erittäin tykästynyt käyttämään pyöröpolarisaatiofilttereitä puoliharmaasuotimien kanssa. Edut ovat joskus täysin kiistattomat. Heijastavissa pinnoissa voidaan valita halutaanko kiiltoja joko lisää vai kokonaan pois. Pyöröpolarisaattorin etuihin kuuluu myös se että sillä on välillä tapana tiukentaa värejä. Ongelmana on vain se että miten nämä kaksi filtteriä lisätään kivuitta objektiivin eteen. Ratkaisuja löytyy ainakin ranskalaiselta Cokinilta, jonka telineeseen saadaan pyöröpolarisaattorin lisäksi kaksi muutakin suodinta tarvittaessa yhdellä kertaa kiinni.

Cokinin pyöröpolaa on helppo pyörittää yhdellä sormella telineessäkin, koska sen reunassa on toimiva karkea hammastus. Tähtäimestä katselemalla näkee mihin kohtaan paras vaikutusalue tulee. Cokinin pyöröpola ei ole edes mitenkään erityisen kallis. Telefoto myy niitä Mariankadulla suhteellisen huokealla.

Ongelmia saattaa kuitenkin tulla siinä vaiheessa kun kysymyksessä on täyskenno ja ultralaajakulmainen linssi. Vinjetointi ei ole enää siinä vaiheessa pelkää pelkoa vaan kulmiin saattaa muodostua jo mustat läikätkin ja jopa telineen etureuna voi näkyä kuvassa. Silloin Cokin P-sarjan lisäksi löytyy nykyään jo Z-Pro ja X-Pro sarjaa. Z-Pro sarja pelaa slr, medium ja jopa laakafilmikameroissa. Sen erikoisuutena on täydellinen modifioitavuus tarpeiden mukaan jos etuosa alkaa vinjetoimaan voidaan telinettä purkaa pienempiin osiin taikka vaikkapa kääntää ympäri. X-Pro on jo sitten isompiin ammattisovelluksiin tarkoitettu järjestelmä. Pokkariharrastajiakaan ei ole unohdettu Cokinin A-sarjan saa jalustaruuvikiinnitykseen kiinni ja näin ollen toimimaan vaikka veden alla. Lisäksi löytyy mageneettikiinnityksiä videokamerakäyttöön, mutta ei niistä tässä sen enempää.

Ekasssa artikkelissa oli puhetta myös näistä ruuvattavista puoliharmaasuodin malleista. Niihin liittyy oma hyvät ja huonot puolensa. Hyvänä puolena mainittakoot se etteivät ne tarvitse mitään erityisiä telineitä taikka soviterenkaita. Sen kun ruuvaa kiinni ja alkaa kuvaamaan. Mutta! Ruuvattavalla suotimella olet häivysalueen kanssa täydellisesti jumissa koska sitä ei pysty säätämään yhtään mitenkään. Se on vaan siinä missä se on. No tietty pyörittämään pystyy mutta harvoin siitä on mitään iloa kun horisontti ei pyöri mukana. Ainoa tapa vaikuttaa on muuttamalla rajausta. Taikka vaihtaa suodin kokonaan toiseen jossa häivytys alkaa eri kohdasta. Ei tunnu kovin mielekkäältä, eihän?

Telinetyyppisissä suotimissa tilanne on täysin erilainen sillä parin sentin siirroilla saadaan jo lähes ihmeitä aikaiseksi. Lisäksi jotkut valmistajat kuten Cokin ja Singh-Ray ovat huomioineet vaativan maisemakuvaajan toiveet lisäämällä suotimien korkeutta edelleen, jolloin pelivaraa on jo lähes loputtomasti jopa P-sarjassa.

Cokin
Singh-Ray
Lee Filters

t. Hannu

DIY eli tee se itse

2006-12-09T17:16:00.000+02:00

Onneksi on olemassa ihmisiä ja nettisivustoja joissa otetaan pienelläkin budjetilla harrastuksensa aloittelevan kuvaajan tarpeita paremmin huomioon.

Diyphotography.netin sivuilta löytyy paljon mielenkiintoista asiaa todella matalalla budjetilla alkuun halajaville harrastajille. Onneksi on olemassa esim. PVC putki. Siitä saa aikaiseksi paljon käyttökelpoista tarviketta esimerkiksi studiossa touhuaville kuvaajille.

www.diyphotography.net

t. Hannu

Studiovalaisu (Osa 5.)

2006-12-08T13:20:00.000+02:00

Yläsävykuva eli "High-Key" on hyvin yleisesti käytetty studiokuvaamisen muoto. Esimerkissä tarkoituksena on puhkaista kaikki taustan yksityiskohdat ylivalotuksella. Idea on siinä että kuvattava kohde irtoaa täydellisesti vaaleasta taustasta. Tämä on todella vaativa studiokuvauksen muoto ja saattaa aiheuttaa harmaita hiuksia ja turhautumista alkuun. Kun hoksaa tämän valaisutyylin tärkeimmät nyanssit alkaa homma kuitenkin pikkuhiljaa sujumaan ihan rutiniillakin. Harjoitus tekee mestarin.

Hommaan tarvitaan mahdollisimman puhdas valkoinen taustakartonki. Muista että studiossa kävellään aina vain puhtailla kengillä taustafondin päällä jos edes niilläkään. Aikamoinen kuluerä repiä aina uutta paperia rullasta kun vanha on likaantunut likaisten kenkien takia. Puhdas fondi helpottaa myös jälkikäsittelyä koska photariin jää paljon vähemmän siivottavaa kuvaamisen jälken. Tämä koskee toki vain jos vedetään kokovartalokuvia.

High-key kuvassa tausta ylivalotetaan riittävästi niin että siitä katoaa kaikki pintarakenne. Kuvassa taustan osalta tulee näkyä pelkkää valkoista. Sinertävät läikät kertovat siitä että valoa ei tule tarpeeksi taikka harvemmin sitä että taustafondi on jostain kohdasta mutkalla. Koska fondille ammuttava valo tulee niin kovaa on mallin sivut ja selkä syytä suojata vuodoilta maskein ja riittävällä etäisyydellä taustasta. Muutoin taustan ylivalottunut pinta heijastuu mallin takaosaan ja alkaa polttamaan pintoja puhki. Toimiva keino on käyttää omilla standeillä olevia lavasteseiniä. Väliseinässä voi mallin puoleinen pinta olla vaalea mutta se lisää riskiä taustan vuotamiseen mallin sivuille ja takapintoihin. Mattamustan värinen pinta on suositeltavampi, koska yleisvalaisua on silloin paljon helpompaa hallinta.

Päävalona voidaan käyttää melkein mitä tahansa heijastinta. Sontsa, softari taikka rengassalama, riippuu mitä halutaan saavuttaa. Pihditkin toimii mainiosti. Etualan valaisussa kokovartalokuvissa tulee kuitenkin huomioida se että vaikka tausta meneekin puhki, niin mallin etupuoli jalkojen osalta jää aina yleensä taustalle kyykkyyn varsikin kuvissa missä malli seisoo fondin päällä. Onkin viisasta lisätä sinne alas joku pienempi pehmeästi hajottava spotti ettei alakerta ala sinertämään kuvassa, jälleen vähemmän askartelua jälkikäteen photarissa. Väliseinistä saattaa jäädä myös ilkeät varjot ilman lisäfilliä, koska valoa tulee alas myös taustan kautta ja väliseinät ovat siinä edessä varjoja luomassa.

Taustaa kannattaa heti ylivalottaa tarpeeksi, parikin aukkoa päävaloon nähden yli saattaa joskus tuntua riitämättömältä. Jos vaan mahdollista niin kannattaa tarkistaa valotuksen lopputulos isommalta näytöltä esim. läppäristä. Jos valo vuotaa mallin pinnoille, niin mallia vaan kauemmaksi taustasta ja tarkempaa valojen suuntailua fondiin päin. Verkoilla softareissa estetään paremmin valon sivuvuotoja. Myös väliseinien asento merkitsee paljon.

Taustan kova valo voi myös aiheuttaa ongelmia kamerateknisesti. Voimakas vastavalo saattaa heikentää koko kuva-alan ja etualankin kontrastia. Sen takia taustan valotus on hyvä olla yli, mutta sopivasti. Kontrastin heikkenemistä voi onneksi kyllä korjata jälkikäteenkin photarissa. Tarpeeksi pitkästä vastavalosuojasta saattaa olla myös jonkinlaista apua. Varo ettei mikään suora valonlähde tule suoraan kameraa kohti, ellet halua käyttää sitä nimenomaan efektinä. Kuvan huntuuminen on high-key kuvassa yleistä mutta epätoivottua.

Malli: Päivi

t. Hannu

Studiovalaisu (Osa 4.)

2006-12-07T07:19:00.000+02:00

Otetaan tällä kertaa esimerkkinä se kaikista perinteisin elokuvapostereissa ja tietyn kategorian meikkimainoskuvissa käytetty valaisumalli. Mallin etuala voidaan valaista oman maun mukaan edellä läpikäytyjen mallien mukaisesti. Kasvojen varjoja voidaan poistaa pihtivaloilla taikka käyttää Rembrantin kolmiota, riippuen siitä mitä kuvassa haluataan ajaa takaa. Onko mallina mies vaiko nainen? Kuinka paljon karaktööriin halutaan panostaa, halutaanko persoonalle antaa enemmän särmikkyyttä vaiko luoda pehmeämpää imagoa. Tähän settiin tarvitaan yleensä kolme-neljä valaisupäätä, pari kapeammalla valaisukiilalla varustettua heijastinkupua, yksi softari taikka sontsa. Sivut voidaan brennata myös stripeillä.

Jenkkiläistyylisessä mainoskuvassa poskien/hahmon reunojen yliampumisella luodaan kovempi tunnelma. Meikkikuvassa taas idea on päinvastainen vaikka valaisumalli on perusteiltaan sama. Meikkikuvassa taustaa avataan yleensä raikkain sävyin ja kuvan yleisilme on valoisa. Leffaposterissa taas haetaan erilaista rankempaa fiilistä. Tausta jätetään tummemmaksi ja sinne on helppoa upottaa grafiikka taikka esim. toimintakohtauksia elokuvasta. Jossain tapauksissa posteri täytetään muilla vastaavasti valaistuilla elokuvassa näyttelevillä hahmoilla. Mistään uudesta valaisujutusta ei tässä ole kuitenkaan kysymys. Ideaa on käytetty vuosikymmeniä niin Bollywoodissa kuin Hollywoodissakin.

Tässä kyseisessä esimerkissä mallin sivut ylivalotetaan tarkoituksella. Keinoja on monia, edullisin tapa on käyttää avonaisia päitä tarpeeksi jyrkällä heijastimella vastakkaisen valon aiheuttaman kontrastin heikkenemisen välttämiseksi. Grideistä voi olla apua. Kannattaa myös tarkistaa että vastavalosuoja on riittävä sillä vastavalona paukkuva voimakas studiostrobo saattaa jättää ikävän hunnutuksen lopputulokseen.

Jos sivuilla ei olisi valoja ollenkaan jäisi mallin muodot hyvin yksiulotteiseksi. Polttamalla reunat kuvaan luodaan syvyyttä ja tunnelmaa. Aloittelevan kuvaajan mielestä puhkipalanut kohta on kuvassa aina virhe. Tässä tapauksessa sitä puhkipalamista nimenomaan haetaan. Kysymys on valaisutyylistä, voidaan puhua jopa trendistä, ei oppikirjojen kirjaimellisesta "toi kohta on puhki ja kuva pilalla" väitteestä.

Etuala kannattaa valottaa oikein, ehkä pikkasen ali jos kysymyksessä on muuviposterin tyylinen potretti. Jos taas tehdään meikkikuvaa kannattaa kasvot mitata tarkemmin. Pieni ylivalotus saattaa toimia jopa ihan mukavasti. Sivustan valot eli ns. Kickerit pitää ampua kovaa. Vähintään kaksi aukkoa yli etualan. Riippuen etäisyydestä mitä käytetään ja kuinka paljon sivuvalojen annetaan vuotaa eri paikkoihin. Kokeilemalla selviää mikä teho toimii parhaiten. Liian löysä poltto saattaa kuitenkin viedä koko idealta pohjan.

Malli: Tiina Häkämies

t. Hannu

P.S esimerkkikuvan kickerit tulivat nyt hieman liian jyrkästi kameraan päin, pienellä käännöllä keskemmälle kuva onnistuu paremmin.

Studiovalaisu (Osa 3.)

2006-12-04T20:37:00.000+02:00

Minulla on yleisimmin muotokuvauksissa käytössä kaksi vakioitua tapaa tehdä muotokuva jossa valaistus on pehmeä muotoileva valaistus. Toinen on hyvin vanha ja toimiva tapa valaista muotokuva ja toinen sen variantti. Tämä jokaisen ammattikuvaajan vakioitu muotokuvavalaistus on nopea toteuttaa ja takuuvarma tapa saada hyvä perusmuotokuva aikaiseksi ilman suuria suunnitelmia miten valaisisi kuvattavan henkilön. Perusmuotokuvaan tarvitaan kolme tasovalaisinta ja yksi snootti. Tasovalaisimista kahta käytetään taustan valaisuun joka tarkoitusta varten on hyvin tasainen. Erityisesti miljöössä kuvatessa tasainen taustan valaisu estää taustan hyppimisen silmille. Kova jyrkillä varjoilla tapahtuva valaisu varastaa kuvaa katsovalta henkilöltä kaiken huomion vaikka pääkohde on muotokuvassa oleva henkilö. Päävalo tuotetaan isolla tasovalolla suht korkealta kuvaajan oikealta puolelta jolla pyritään saamaan kuvattavan kasvonmuodot esille sillä varjon puolelle (kuvaajan vasemmalle puolelle) pyritään saamaan kasvoihin Rembrandtin kolmiona tunnettava kolmiomainen valon ja varjon tuottama muoto joka syntyy kun nenä muodostaa varjon osaan kasvojen alueelle. Mitä raaempaa valoa käytetään sitä jyrkempi sävyalaltaa siitä muodosta tulee.

Useimmat kuvaajat välttävät käyttämästä kovaa valoa ja käyttävät siksi softboxia muodostaakseen mielyttävämmän varjoalueen. Neljänteen valaisimeen on sitten kiinnitetty snootti joka sitten muodostaa hiusvalon jolla hiuksiin haetaan muotoa ja kirkkaampi alue jolloin se näyttää hyvältä. Tätä klassista valaistustapaa opettaa jokainen ammattikuvaaja aina koska se on hyvin olennainen kuvaajan työhön. Tekniikka ei petä pro-työssä oikeastaan koskaan vaan se toimii melkein aina. Kaljuun ihmiseen ei tietenkään kannata käyttää sitä hiusvaloa ja kaljuihin ihmisiin ja ihmisiin jotka haluavat käyttää hattua niin näihin kuvauskohteisiin käytetään tuota varianttia jossa hiusvalon asemata käytetäänkin neljäs valo pehmentämään varjoalueita. Tämä neljäs valo joka edellisessä kuvausvinkissä oli hiusvalona on nyt sitten kuvattavan toisella sivulla ja tähän käytetään tasovalaisimeen asennettavaa gridiä ohjaamaan valoa. Erityisesti hattua käyttävät ihmiset saavat jyrkän varjon kasvoihin koska hatun lierit tulevat usein hyvin etäälle nenääkin pidemmälle. Gridillä varustettu tasovalaisin siis vain pehmentää varjoaluetta ja se on teholtaan 1 - 1½ aukkoarvoa heikompi kuin yläviistosta edestä tuleva valo. Jotkut kritisoivat ekassa esimerkissä sitä, että miksi hiusvalo tulee samalta puolelta kuin päävalo kameraan nähden niin nille sanon aina vastakysymyksen: Montako aurinkoa on meidän aurinkokunnassa ja sitä käytän muotokuvieni perustana samoin kuin kymmenet muut ammattikuvaajat kun jäljitelllään auringon tuottamaa valoa?

t. Pauli

Studiovalaisu (Osa 2.)

2006-12-04T17:47:00.000+02:00

Jatketaan Hannun aloittamaa studiovalaistus-juttua ja otetaan tarkasteluun muutamia hyvin yleisesti käytössä olevaa tapaa valaista muotokuva jotka kuuluvat monen ammatikseen muotokuvia tekevän repertuaariin ja joilla saa varsin miellyttäviä lopputuloksia aikaiseksi.

Otetaanpa ensimmäiseksi hyvin klassinen tapa valaista tummaa taustaa vasten kuvattava muotokuva jossa tarkoituksena on saada henkilö erottumaan taustasta ja taustaan miellyttävä spottivalo. Tähän klassiseen valaistusmalliin tarvitaan luonnollisesti tumma taustakangas tai -kartonki, kolme välähdyspäätä joko voimaosaan kytkettyinä tai sitten erillisinä monoblokkeina. Kahdessa välähdyspäässä on käytössä tasovalaisimet ja yhdessä on snootti (kartiomainen välähdyspäähän liitettävä valonohjain). Päävalona käytetään viistosti ylhäältä alaspäin valaisevaa tasovaloa joka yleisimmin tulee kuvaajan oikealta puolelta (mikään ei estä päävalon tulemista myös vasemmalta puolelta). Lähinnä syynä oikealta tulevaan päävaloon on se, että luonnossa auringon valo tulee lännestä ja päätyy itään eli tavallisesti vasemmalta puolelta ja päätyy oikealle. Tähän mieltymykseen on syynä se, että ihmisiltä kun kysytään mistä suunnasta aurinko nousee ja laskee niin vastaus lähes aina on, että nousee vasemmalta ja päätyy oikealle. Tässä muotokuvavalaistus-tavassa asetetaan korkovaloksi myös tasovalo joka teholtaan on joko yhdestä kahteen aukkoon heikkotehoisempi riippuen siitä onko kuvattavana oleva henkilö vaaleisiin vai tummiin vaatteisiin pukeutuneena. Vaaleisiin pukeutuvalle henkilölle annetaan vähemmän valoa kuin tummiin pukeutuneelle. Vaatetuksessa kannattaa ottaa huomioon taustan sävy ja hiusten tummuus jotta oikeassa suhteessa saataisiin sopiva kontrasti miellyttävän lopputuloksen saamiseksi. Korkovalo suunnataan vastaavasti mallin takaa alhaaltapäin siihen suuntaan suunnattuna mistä päävalona oleva tasovalo valaisee. Taustaan suunnattava kolmas välähdyspää (snootti) suunnataan ylhältä alaviistoon ja tämä valo osuu vain taustakankaaseen. Valon teho snootissa yleensä on yksi aukkoarvo kirkkaampaa kuin päävalo jotta tummaan taustaan tulee miellyttävä spottivaikutelma. Valo on syytä mennä riittävän alas sillä mitä ylemmäs sen suuntaa sitä vähemmän spottivaikutus on silmiä hivelevä.

Toinen klassinen valaistustapa on varsinkin muotikuvissa hyvin käytetty tapa saada vaaleaan taustaan varjoton kuva. Tähän menetelmään tarvitaan kolme välähdyspäätä joista kaksi on tasovaloilla tuotettua ja yksi on tehokkaalla rengassalamalla tuotettua valoa. Temppu on hyvin yksinkertainen eli tasovaloilla valaistaan tausta molemmilta puolilta kuvattavana olevan henkilön takaa ja valon teho on usein vähintään samaa teholuokkaa kuin kuvauskohteeseen osuva rengassalamalla tuotettu valo on. Usein kokonaan valkoista taustaa kuvattaessa taustalle annetaan parikin aukkoarvoa tehokkaammin valoa kuin kuvauskohteena olevaan malliin osuu.

Nämä kaksi esillä ollutta valaistustapaa toimii myös tuotekuvauksissa joten niitä ei kannata käyttää pelkästään muotokuviin.

t. Pauli

Ps. Lisää valaistusvinkkejä tulossa myöhemmin....

Studiovalaisu (Osa 1.)

2006-12-03T16:09:00.000+02:00

Minua on kyselty useasti opettaamaan studiovalaisua aloitteleville valokuvaajille ylioppilaskameroihin. Tällä hetkellä en millään pysty venymään opettajaksi Suomeen joten aloitamme nyt studiovalaisua koskevat artikkelisarjamme toiselta puolelta maapalloa kirjekursseina. Siinähän kärsitte. :-P

Tarkoituksena on havainnollistaa mahdollisimman yksinkertaisesti miten studiossa erilaisilla valaisumalleilla saadaan ammattimaista jälkeä aikaiseksi suhteellisen helposti ja kohtuullisen kustannustehokkaasti.

Oletamme että lukijoillamme ovat studiokuvaamisen perusalkeet hallinnassa. Oikea valotus pitää tuntea seka kuumavaloilla että salamalaitteilla. Samoin on syytä tuntea valotehon erojen vaikutukset kuvan syväepäterävyyteen epäsuoranaisesti valittujen aukkojen suhteen. Valojen säätäminen saattaa aluksi tuntua todella helpolta mutta ruokahalulla on tapana kasvaa syödessä ja tieto omasta osaamisesta saattaa muuttua nopeasti täysin päinvastaiseen suuntaan. Studiokuvaamisessa on triljoona erilaista temppua millä kuvattava kohde saadaan näyttämään vieläkin ja vieläkin paremmalle. Aina kun luulit tietäväsi kaiken studiokuvaamisesta, tuleekin kuva joka pudottaa jakkaralta monttu selällään. Studiokuvaamisessa oppiminen on yksi ikuinen oravanpyörä.

Kaupallisessa kuvaamisessa on hyvä tuntea muutama erittäin käytetty niksi jolla kuviin saadaan aikaiseksi peruslaatua. Se auttaa samalla valokuvaajaa tajuamaan eräitä valon käyttäytymisen perusteita. Aloitamme tällä kertaa ns. "pihtivaloista". Ei ehkä se kaikkein yksinkertaisin ja helpoin tapa valaista, mutta taatusti tehokas tietyn tyylisessä kasvopotrettien kuvaamisessa. Pihtivalolla tarkoitetaan sitä että kuvattava kohde on "pihtien" välissä. Pihdeillä tarkoitetaan studiossa kahta erillistä valonlähdettä.

Pihtivaloissa tarvitaan vähintään yksi suorakaiteen muotoinen iso softbox ja vastaavankokoinen reflektori. Kaksi samankokoista suorakaiteen muotoista softboxia toimii vielä aavistuksen verran paremmin koska valo voidaan jakaa vieläkin tasaisemmin koska lähteitä on silloin kaksi. (Heijastunut valohan ei ole koskaan yhtä tehokasta kuin valoa tuottavasta lähteestä tuleva valo. Tämä johtuu tehon heikkenemisestä joka etäisyyden myötä kasvaa tietenkin etäisyyden suhteessa.) Mikään ei tietenkään estä käyttämästä pihtivaloissa muitakin heijastimia kuin pelkästään softareita. Sateenvarjot käyvät tarkoitukseen ihan yhtä hyvin. Riippuu siitä mitä kuvassa ajetaan takaa. Vain mielikuvistus asettaa rajoituksensa heijastiminen valintojen suhteen.

Pihtivalon tavoitteena on saada mahdollisimman varjoton kasvoalue kuvaan. Silmien valonlähteistä aiheutuvat kiillot ovat tasaiset. Kaksi horisontaalista heijastumaa mallin silmissä on myös visuaalisesti huomiota herättävää. Kasvojen varjottomuus on varsinkin nuoria naismalleja käytettäessä yleisesti ottaen haluttu ominaisuus kuvassa. Leuan alle saadaan kuiten tarpeeksi muotoa, joten kuvastakin saadaan tapeeksi kolmiulotteinen varsin pienellä vaivalla.

Pihtivaloja voidaan asetella kuvattavan kohteen etupuolelle ylös ja alas taikka kohteen sivuille molemmin puolin. Esimerkkikuvista selviää parhaiten valon luonne ja käyttäytyminen tällä varsin yksinkertaisella rakenteella. Kuvaaminen kannattaa aloittaa tasatehoin välähdyspäissä. Jos toinen valoista jää vähän kyykkyyn etäisyydestä johtuen, voidaan sen tehoa aavistuksen verran korottaa. Suosittelen käyttämään portaattomasti säädettäviä assymetrisiä nuppeja parhaan ja tarkimman lopputuloksen saavuttamiseksi.

Optiikan suhteen kannattaa käyttää tämän tyylisessä kuvaamisessa hyvin ulottuvia pikkutelejä. Kasvot kannattaa rajata suhteellisen tiukasti jos haluaa valojen efektin paistavan paremmin mallin silmistä. Tärkeämpi seikka on kuitenkin se että jos taka-alaa ei ole valaistu mitenkään, tiukemmalla kasvorajauksella saadaan tämä informaatio kuvasta pois ja pärjätään huomattavasti yksinkertaisemmalla valaisukalustolla.

Malleina: Margus, Sofia Ikola ja Janette Hannusaari

t. Hannu

Dove Evolution

2006-12-02T16:51:00.000+02:00

Tekniikan Maailmaan ja Vauhdin Maailmaan kuvaava Juha Kivekäs lähetti minulle erittäin mielenkiintoisen You Tube linkin siitä mitä tapahtuu studiokuvalle jota tullaan myöhemmin käyttämään parfyymi- taikka vaikkapa vähän vaatimattomammin jossain -missälie- saippuamainoksessa. Kaupallisessa kuvassa ei kuvauksen jälkeen mitään armoa tunneta, ei ainakaan kuvankäsittelyn suhteen. Kaikki keinot mitä vaan ikinä löytyy ovat täysin sallittuja. Kaikki on täyttä fuulaa.

Lopputuloksen pitää hipoa sietämättömän täydellistä ja yliluonnollisuutta kurotteleva kuvankäsittelytyö ratkaisee täysin sen volyymin millä tuotetta myydään loppukuluttajille eli esimerkiksi tässä tapauksessa yleisimmin nuorille naishenkilöille. Vaikka kaikki lopputuotteessa eli lehtien sivulla ilmestyvässä mainoksessa taikka kosmetiikkaosaston pahvitötterössä näyttää epäluonnollisen täydelliseltä, on todellakin syytä tuntea ne tosiseikat näiden hieman arvelluttavien mainoskuvien taustalla.

Valokuvaajan osa tässä tapauksessa mainoksen syntyyn on loppujen lopuksi sangen vaatimaton. Oikein valotettu ja perus lentokenttävalaistuksella rakennettu kasvopotretti yleensä riittää mainiosti. Aikamoinen osa kuvausbudjetin kokonaiskapasiteetista käytetään mallin laittamiseen kuntoon: lähinnä meikkaamiseen, hiusten ja vaatetuksen stailaamiseen. Mutta niinhän muoti- ja kauneuskuvissa yleensäkin tehdään, ei siinä sinänsä mitään ihmeellistä.

Suurimman illuusion meikkimainoskuvassa kuitenkin muodostaa se aivan armoton tietokoneella tapahtuva jälkikäsittelytyö. Kauloja venytetään, silmiä suurennetaan, luodaan epätodellinen keinoiho tekstuuritasoin, kasvojen mittasuhteita muutellaan niin että jokainen yksityiskohta täyttää millimetrien tuhannesosien tarkkuudella tarkasti tietokonemallien avulla lasketut lähes yli-ihmilliset piirteet. Tietokoneella on helppoa luoda maskeja joissa kasvojenpiirteet jakautuvat täydellisesti kultaisen leikkauksen mukaan. Persoonallisuus voidaan mainospotretissa unohtaa koska tarkemmin ajatellen erehdyksiä ei voi edes syntyä kun kysymyksessä on matemaattisesti luotu keinotäydellisyys. Personallisuudelle muutenkin jätetään harvoin tilaa ellei kysymyksessä ole joku yleisesti erittäin tunnettu julkisuuden henkilö taikka supermalli. Ja silloinkin kuvat saavat Photoshopissa sangen rivoa kyytiä jos prioriteetit ovat "täydellisessä" mainoskuvassa ja niinhän ne yleensä aina ovatkin.

Nuorille vasta kehitysvaiheessa olevilla ihmisille luodaan sellaiset roolimallit joita ei todellisuudessa ole koskaan ollut edes olemassakaan. Kun ulkonäköön asetetut paineet kovenevat vielä päivä päivältä, voi heikon itsetunnon kanssa painivien ihmisten olla todella vaikeaa pärjätä epätodellisten esikuviensa kanssa äärimmilleen vedetyssä kilpailuviettisessä maailmassa. Raha puhuu ja markkinointikoneistot luovat 100% valheellista fiktiota. Koko lystin tietenkin maksaa ostoskäyttäytymisellään se heikosta itsetunnosta kärsivä asiakas, kerta toisensa jälkeen. Nuorelle minäkuvaansa etsivälle puperteetti-ikäiselle ihmiselle sen sijaan nämä kuvat tarjoavat jotain aivan muuta. Jopa 70% 15-17 vuotiaista välttää ainakin osittain normaaleja päivittäisiä aktiviteetteja ylisuurien ulkonäköönsä kohdistuvien paineiden takia.

Dove Evolution ottaa kantaa nimenomaan tähän asiaan: www.campaignforrealbeauty.com Kuvankäsittelyn yleistyessä yleiset kauneusihanteet ovat muuttuneet epätodellisten keinoikonien palvonnaksi.

t. Hannu

Hovercam

2006-12-01T11:12:00.000+02:00

Aiemmin blogissamme on ollut puhetta Move 'n Shootin yhteydessä siitä miten ammattimainen kuva automainokseen syntyy kun erikoisvalmisteinen kamerajalusta kiinnitettään auton alustaan ja näin ollen pystytään eliminoimaan tärinä, taikkapa autosta autoon kuvattaessa syntyvä kahden pisteen erilaisista liikenopeuksista syntyvä liike. Silloin kun kuvataan autosta autoon voidaan asioita korjata muutamilla eri keinoilla. Toista autoa voidaan joko hinata taikka synkronoida ajoneuvojen vauhdit esim. käyttämällä vakionopeudensäätimiä. Valovoimaisilla optiikoilla kuvattaessa saadaan valotusajat pidettyä hallinnassa hämärämmässäkin ja kuvista tulee tarpeeksi tarkkoja ammattikäyttöäkin ajatellen.

Joskus korkeampi kuvakulma on huomattavasti tehokkaampi jos ajatellaan esim. mainoksen visuaalisuutta. Ongelmaksi saattaa muodostua se että pisinkään jatkovarrella varustettu kamerateline laajakulmaisellakaan objektiivilla ei tuota haluttua tulosta. Korkeutta voidaankin vaatia enemmän kuin nykyisten kameratelineiden avulla pystytään edes saavuttamaan. Kun teline on vedetty pitkälle voi sen kantokyky ja alttius liikkeestä johtuvalle tärinälle kasvaa yleensä saavutettua hyötyä suuremmaksi. Samaten myös ne kuvakulmat mitä telineillä pystytään saavuttamaan ovat yleensä varsin rajalliset. Esimerkkinä korkealle auton katon päälle voi olla telineen kanssa erittäin hankalaa päästä.

Kun kuvausbudjetit ovat lähes rajattomat, on joskus viisainta käyttää helikopteria ilmakuvaukseen. Ongelmana on vain se että helikopteriajot voivat näytellä nopeasti suurinta roolia koko kuvausbudjetissa. Toinen ongelma voi piillä siinä että helikopteriajoissakin on tietyt rajoituksensa. Jos kuvataan ahtaissa paikoissa voi olla että 1:1 kokoisen helikopterin käyttäminen on suorastaan mahdotonta. Esimerkkeinä mm. tunnelit, sillat ja vaikkapa tiheä kasvillisuus.

Asiaan on olemassa ratkaisu. Brittiläinen, vuonna 1993 perustettu Hovercam on yritys joka markkinoi ratkaisuja vaativiin ilmakuvaustilanteisiin. Ilmakuvaukseen löytyy mm. perinteinen aito helikopteri paikkoihin joissa on tilaa lentää vapaasti. Hovercamin helikopteri on varustettu usealla erilaisella stedicam typpisellä laitteistolla jolla voidaan tehokkasti eliminoida kaikki ilmassa aiheutuva kameraan kohdistuva turbulenssi ja heiluminen.

Hovercamin helikopterin pienoismalli toimii samalla tavalla kuin oikea kopterikin mutta sillä erotuksella että sen käyttökustannukset ovat vain murto-osa oikean kopterin kuluista. Lisäksi minikopteri voidaan suunnitella pelkästään kuvauskäyttöön jolloin se voidaan modifioida täydellisesti toimimaan joko valokuvauksen, videokuvauksen taikka elokuvaamisen ehdoilla. Koska pienoismallit ovat pienempiä kuin aidot helikopterit, ovat ne myös paljon alttiimpia tärinälle ja ilmavirtauksille. Tämä ei kuitenkaan useimmiten ole mikään ongelma koska minikopteri voidaan myöskin varustaa tehokkailla gyroskoopeilla, jolloin ylimääräinen liikehdintä saadaan miltei täydellisesti eliminoitua. Lisäksi Hovercamilta löytyy perinteisiä stedicam kuvaushaarniskoja perinteiseen maassa tapahtuvaan kuvaamiseen. Vuokrahinnat pitävät sisällään usein myös kuvaajan joka osaa käyttää liivejä mahdollisimman tehokkaasti.

Hovercamin tarjoamat kamerat ovat lähinnä elokuvakäyttöön tarkoitettuja, mutta mikään ei estä käyttämästä 3 kennon videokameraa taikka ihan vaan perinteistä digijärkkäriäkään ilmakuvaamisessa. Firman videokameroissa on kauko-ohjaus jolloin zoomausta sekä iristä/aukkoa voidaan säätää maasta minikopetrin yhteydessä taikka suoraan kookkaammasta henkilökuljetukseen tarkoitetusta helikopterista käsin.

Hovercam tarjoaa myös sisätilakuvaamiseen 25 m3 helium täytteistä minikokoista ilmalaivaa. Kamera kiinnitetään ilmalaivan keskiakseliin ja kamerakiinnitys on tasapainotettu liäksi gyrolla. Laivaa ohjaillaan kahdella sähkömoottorilla ja sen kamarakiinnitykset ovat erikoisvalmisteiset. Lisäksi aluksen asentoa voidaan hienosäätää maasta käsin nylonnaruilla. Kuva-alaa voidaan pyörittää sivulle +/- 90 astetta ja alaspäin saman verran. Kallistuksiakin voidaan tehdä pienessä mittakaavassa. Erinomainen ratkaisu staattisempiin paikkoihin missä on paljon ihmisiä sillä laite on todella turvallinen käyttää. Vastaava ratkaisu Hovercamilta löytyy myös ulkokäyttöön. Helikoptereiden kanssa turvamääräykset ovat tiukkoja ja turvavälien on oltava riittävät. Silloin ilmalaiva puoltaa helposti paikkaansa korkeuksissa.

Hovercamin referenssilista on pitkä ja komea. Asiakkaina on lukuisia tunnettuja tuotantoyhtiöitä. Yhtenä tunnetuimmista tv sarjoista mainitakoot BBC:n Top Gear.

www.hovercam.com

t. Hannu

P.S Minikopterikuvaamiseen erikoistuneita yhtiöitä on maailmalla jonkin verran muitakin. Täällä Phuketissa ilmakuvaamisen radio-ohjatuilla helikoptereilla on erikoistunut HeliCam niminen yritys. Helicam kuvaa lähinnä paikallisia hotelleita printti- ja uusmediaan.

Juza Nature Photography

2006-12-01T09:09:00.001+02:00

Voi veljet! "Toimivalla" internet yhteydellä varustetun huushollin löytäminen ulkomailla voi olla joskus todella hankalaa. Nykyinenkin tilanne voi olla vain väliaikainen, asuimme jo kuukauden luxus luokan kämpässä jossa piti olla nettiyhteys ja itse asiassa olikin mutta ko. palveluntarjoajalla oli jonkin sortin ongelmia javascripteissa joita betabloggerin asetukset kaipaavat. Tästäpä johtuen on on ollut omalla kohdallani kirjoittelun suhteen hyvn rauhallista E-H-H:n suhteen. No "lomalla" nyt on ollut aikaa valokuvata rauhassa ja pohdiskella mitä seuraavat jutut tulevat käsittelemään. Pyrin nyt jatkossa siihen että kerron mielenkiintoisia juttuja valokuvaamiseen liittyen taas miltei päivittäin, mikäli nykyiset nettiyhteydet vaan sen sallivat. Eipäs jaaritella yhteen sen enempää vaan käydään itse asiaan.

"Juza" on vuona 1985 Italiassa syntynyt kaveri joka kuvaa ammatikseen luontoa. Luonnon kuvaamisen hän on aloittanut vasta vuonna 1999 Nikon N60 filmikamerallaan. Aluksi harrastus liittyi pelkästään lajien taltioimiseen sellaisena kuin ne kuvaustilanteessa olivat mutta myöhemmin kuvaan on astunut myös kuvan sisällön laatuun liittyvien asioiden parantaminen. Nykyään Juza panostaa kaikkensa ammatimaisempaan rajaukseen ja kuvissa suuremman kolmiulotteisuuden saavuttamiseen. Juza mainitsee suurimpana inspiraationaan NPN:n, (Nature Photographers Network) erään maailman laajimmista nettikommuuneista joka on keskittynyt pelkästään luntokuvaamiseen. Juza toimii nykyisin kyseisellä sivustolla lintukuvagallerian moderaattorina.

Juzalla on myös Canon Pro Servicen jäsenyys mikä tarkoittaa sitä että hän on täysammattilainen mitä tulee luontokuvaukseen. Luonnollisesti tämä myös merkitsee sitä että miehen nykyinen kalusto koostuu pääsosin Canonin laitteista. Tämä ei tarkoita sitä että mies olisi fakkiutunut totaalisesti yhteen merkkiin vaan kavereiden Olympukset ja Nikonit ovat säännöllisesti kenttätesteissä aina kun siihen tarjotaan hänelle vaan mahdollisuus.

Se mikä Juzan nettisivuilla on parasta niin kaveri kertoo ihan auliisti mistä hyvät kuvat koostuvat, mitkä ovat ne tekniset salaisuudet laadukkaiden kuvien taustalla. Mikäs sen parempaa kuin kuunnella tämän nuoren ammattilaisen vinkkejä niin pääsee itsekin nopeammin sisälle kuvaamisen yksityiskohtaisempiin nyansseihin.

Juzan kuvat koristavat monen Italialaisen nettisivuston artikkeleita. Eikä printtimediakaan ole miehen töitä sivuuttanut. Kuvia löytyy lukemattomista Italialaisista luontoa käsittelevistä lehdistä. Yksi antoisimmista Juzan nettisivuilla olevista artikkelisarjoista liittyy kuitenkin juuri itse luonnon valokuvaamiseen. Neljään osaan jakautuvassa sarjassa keskitytään kalustoon, käytännön kuvaamiseen luonnossa, kuvien jälkityöstöön ja Juzan käyttämän laitteiston tarkempaan arviointiin sekä esittelyyn. Paljon mielenkiintoista asiaa useiden tuntien tutkiskeluun siis. Paljon tekniikkaa ja vielä enemmän todella laadukkaita luontokuvia.

t. Hannu

www.juzaphoto.com

Palkkiobjektiivitesti jumissa

2006-11-28T23:04:00.000+02:00

Minun palkkiobjektiivitesti jumahti paikoilleen koska suomessa ei löydy tarpeeksi sinarin ykkösreiällä varustettuja objektiivilevyjä eikä vaihtoehtoisesti adapteria johon saa linhof-objektiivilautaan kiinnitetyt objektiivit sinariin kiinni. Fototeknisille laitoin kyselyn mutta eivät vastaa tiedusteluihin. Ruotsalaisella Photaxilla ei enään ole myynnissä (joskus ollut). Saksan Ebayssa olisi joka myisi mutta kun ei tuo saksa suju eikä siellä oleva myyjä puhu suomen koululaitoksen opettamia yleisimpiä kieliä eli suomea, ruotsia ja englantia. Täytyy jatkaa etsiskelyä jos vaikka suomessa olisi joku joka tietäisi keneltä saisi hommattua ensisijaisesti adapterin kun minulla sattuu lähes kaikki palkkiobjektiivit kahta lukuunottamatta olemaan sillä objektiivilevyllä varustettuna. Näsäviisaat sanoo tähän, että mikset hommaa fieldiä tai linhofin palkkikameraa. No syyhän on se, että ei niitäkään ole tarjolla meikäläisen budjetilla eli alle viidensadan sellaista jota voisin hyödyntää tässä projektissa. Fimekokin siirtynyt pois Horsemanin tuotteiden myynnistä joten siitäkään ei enään apua. EP-kamerassa olisi Tachiharan field-kamera (jollainen minulla oli pari vuotta sitten itselläkin) 1000 euron hintaan joten sekin vaihtoehto ei sovi budjetin sisälle. Putus sanoi, että Fototekniset olisi jotain Eirin konkurssipesästä hankittuja Sinar-tuotteita hankkinut myyntiin mutta kun Fototekniset ei näytä harjoittavan kommunikointia asiakkaiden suuntaan on sitäkin kautta vaikea saada hankittua osia. Ammattituotteiden saanti on suomessa todella kiven takana kun näyttää markkinat niille olevan hyvin pienet.

Muovirimpulaa löytyy joka käänteessä joten kuluttajatuotteiden saatavuus pysyy pitkään hyvänä mutta niitähän myydäänkin hyvin johtuen siitä, että niitä myydään määrällisesti paljon vaikkei niistä kerralla yksittäiseltä ostajalta kerry montaa euroa voittoa. Ammattituotteissa taas on se, että kun yhden saa myytyä niin euroja tulee kerralla enemmän muttei määrämyyntiä ole juuri nimeksikään. Samahan se on autokaupassa eli halpaa ranskalaista muovilaatikkoa myydään monta mutta laadukasta Rolls-Roycea ehkä yksi vuodessa. Palataan kuitenkin tuohon kamerabisnekseen eli vaikka kuluttajakameroita myydään paljon niin takuuvarma se ei ole, että se kannattaa sillä meillä on suomessa kokemusta konkkaan menneistä firmoista jotka keskittyvät kuluttajatuotteisiin ja vain niihin eivätkä turvaa missään vaiheessa toimintaansa monipuolistamalla toimintaansa ottamalla sisääntulevaa rahaa erilaisilta asiakkailta eli toisen euron kuluttajalta ja toisen ammattituotteita tarvitsevalta. Tämä vollotukseni tuntuu toisista vähän typerältä filosofoinnilta mutta miettikääpäs miten turhauttavaa se on asiakkaan kannalta kun rahaa haluaisi tuhlata eikä saa tuhlattua sitä kun myyjät haluaa myydä ei oota. Saas nähdä koska ammattilaiset siirtävät kaikki hankintansa ulkomaille suoraan kun suomalainen kauppias ei ota heidän tarpeitaan huomioon. Itse olen vähitellen joutunut pakon sanelemana tekemään niitä hankintoja ulkomailta enkä tee niitä sen takia sieltä, että säästäisin rahaa vaan saadakseni tuotteen jota tarvitsen. Netissä on paljon syyllistetty ihmisiä siitä, että he kyselevät suomalaiselta myyjältä tuotteesta ja ostavat sitten ulkomailta. Näin on juuri kuluttajalaitteiden osalta. Pro-kuvaajat ostavat yleensä sieltä mistä saavat tuotteen eivätkä laske pennosia koska hankintakulut vähennetään verotuksessa kuten ammattityössä tapana on. Monella aktiiviharrastajalla on laitehankinnat samanlaisia kuin ammattilaisillakin ja he törmäävät enemmän siihen saatavuus-ongelmaan kuin ammattilaiset. Joillekin aktiiveille se käy ylipääsemättömäksi ongelmaksi ja siten saattaa se aktiiviharrastajan harrastus vaihtua passiiviseksi harrastukseksi ja jopa loppua kokonaan. Aktiiviharrastajat ovat sellaisia jotka ostavat sekä kuluttajatuotteita, että ammattituotteita. Aktiivit muuten on markkinoinnissa se kanava joka kertoo suusta suuhun mikä tuote on hyvä ja mikä huono juuri niille massatuotteiden ostajille jolle suomalainen kauppa myy sitä muovirimpulaa.

t. Pauli

Ps. Tulipahan kirjoitettua paljon potaskaa kun pitää jotenkin purkaa turhautuneisuuttaan kun ei pääse tekemään sitä työn alla olevaa palkkiobjektiivitestiä jota mieluummin tekisin tällä hetkellä.

Heroines and Heroes

2006-11-26T14:33:00.000+02:00

1.12. on maailman aids-päivä.
Miten tuo liittyy valokuvaukseen realisoituu nimeen Steve Simon. Hän julkaisee valokuvakirjan nimeltään Heroines and Heroes: Hope, HIV, and Africa tuona samana päivänä. Simon on kuvannut kuvat Afrikassa neljällä kuvausmatkalla joista ensimmäinen oli vuonna 2002.
Kirja ei ole pelkästään kärsimyskuvia täynnä vaan Simon on pyrkinyt saamaan kuvaan inhimillistä sekä positiivistakin otetta AIDSia vastaa käyvästä jatkuvasta taistelusta. Mutta koska aihe on varsin karu ei pysäyttäviltä kuvilta voida tietenkään välttyä.
Kuvissa näkyy esimerkiksi hautakivien hakkaaja, joka pysäyttää ajattelemaan kirjan yhteydessä vaikka erillisenä kuvana siinä ei olisikaan yhtä vahva sanoma. Synkkää todellisuutta paljastavat myös avoimet ruumisarkut, erioten se että osa arkuista on varsin pieniä. Vastapainoksi on kuvia joissa on ryhmähenkeä, iloisuutta ja elämää.

http://www.maailmanaidspaiva.fi/
http://www.stevesimonphoto.com/

t.Vesku

Manuaalilla ääriolosuhteissa

2006-11-12T21:40:00.001+02:00

Vaikka kuinka käyttäisi puoliautomatiikkaa ja automaattitarkennusta niin eiköhän jokaiselle kuvaajalle tule tilanne jolloin on fiksumpaa siirtyä automatiikasta manuaalisäätöihin. Automaattia on hyvä käyttää haarukointiin kun asettelee manuaaliasetuksia mutta yhtä hyvin ottamalla muutaman koekuvan ja katsomalla tulosta histogrammista saa toimivan lopputuloksen. Missä tilanteessa käyttää automaattia ja milloin manuaalia onkin se suuri kysymys.

Minä kuvaan suurimmaksi osaksi käyttäen automaattitarkennusta sekä puoliautomaattia, nimenomaan aukon esivalintaa. Olen todennut että en vain osaa saada käsitarkennusta kohdalleen tavallisella tähyslasilla joka löytyy perusdigijärkkäreistä. Muutaman kerran olen kylmätarkennellut vanhoilla kameroilla joiden leikkoprisma kyllä oli havainnollisempi, ehkä tämä on se syy ehkä syy on vain kuitenkin käyttäjän päässä tai sitten vähän molempia.

Laajakulmalla on helpompaa käyttää manuaalitarkennusta joka syväterävyysalue on 'luonnostaan' pidempi. Hyperfokaaliuudesta on Hannun artikkeli syyskuun blogissa ja se on syytä lukaista jos asia ei ole tuttu. Tarkennus etualalle (etäisyys riippuu käytetystä polttovälistä) ja aukolla kahdeksan voi ottaa yleiskuvia ilman kummempaa tarkennusta kunhan tarkistaa ettei tarkennusetäisyys ole luisunut. Samalla voi olla varma siitä että halutut asiat ovat sallitun syväterävyyden sisäpuolella ja aivan lähietualaa voi käyttää vaikka kehystämiseen. Mutta pahemmissa olosuhteissa, hämärässä tai jopa 'pimeässä', automaattitarkennus ei vain toimi ja aukkoakaan ei saa riittävän pieneksi. Tällöin tarkennusetäisyyden näkymistä objektiivin kyljessä tulee arvostettua tai tähyslasin kautta saa, vaikka kuva onkin helposti aika hämärä, riittävän tarkennustarkkuuden jotta kuvaa kärsii katsella. Perinteinen ja hyvä tapa on tarkentaa suunnilleen samalle etäisyydelle valoisampaan kohteeseen käyttäen automaattitarkennusta ja tämän jälkeen napsauttaa tarkennuksen manuaalille eikä koske tarkennukseen ennen seuraavan kuvan ottoa. On kuitenkin huomattava että syväterävyysalue on lyhyempi kun aukko on suurempi, on tehtävä valintoja mitkä kohteista ovat syväterävyysalueen sisällä.

Manuaalivalotuksen käyttäminen onkin astetta suurempi kynnykseltään. Hämärässä ja pimeässä automaattivalotuksella saa hyvin vaihtelevaa tulosta riippuen siitä onko kohteena tumma tai poikkeavan vaalea pinta. Jättääkö tukkeiseksi vai polttaako puhki, siinäpä kysymys. Valotusta voi, ja olisikin syytä, kompensoida pari aukkoa useimmissa kameroissa suhteellisen helposti mutta kuvatessa vaikkapa rakennuksen sisällä on syytä miettiä halutaanko kuviin mukaan myös valojen vaihtelut eri kohdissa, olettaen että yhdellä kokonaiskuvalla lopputulosta ei pysty näkemään, vai halutaanko kuvien näyttävän siltä että kaikkialla on ollut tasainen valo. Itse kallistun helposti valojen vaihtelun näkyvyyteen jos kohteesta tulee kuvattua useampi kuva, joissain tapauksissa valojen eroa on kuitenkin tasattava ettei kuva ole aivan pimeä tai pahasti ylivalottunut. Lopputulokseksi jää kuvasarja joka antaa paremmin muistoja, esimerkiksi lomakuvien yhteydessä näin tehtynä, paikasta kuin sellainen jossa kaikki ovat valottuneet ehdottoman oikein. Tärkeäähän on säilyttää myös paikan tunnelmaa.

Ääriolosuhteista, näitä tulee vastaan erityisesti lomalla. Jalustaa ei välttämättä ole mukana tai sitä ei edes saa käyttää joissain kaupungeissa puhumattakaan rakennusten sisällä kuvaamisesta. ISO suuremmaksi, suurempi aukko käyttöön ja kuva raakadatana talteen. Jotta kohinan kasvamiselta välttyy tuodessa kuvia koneelle pitää valotuksen kasvattamista välttää mahdollisuuksien mukaan, huomioiden myös paikan tunnelman. Mutta erityisesti ylivalottuneita kuvia tuodessa, varsinkin jos manuaaliasetukset olivat jääneet hiukan väärään asentoon, tulee kiitettyä itseään että kuvan talletti raakadatana. Tällöin on mahdollista, tietyissä rajoissa, tehdä pelastavia operaatioita ja säätää valotusta pienemmäksi.

Katukuvauksessa manuaaliasetuksilla on hyvä paikkansa, erioten auringon laskettua jolloin valoisuuseroja ei ole niin paljoa kuin päivällä. Tarkentamalla sopivaan etäisyyteen etukäteen ja pitämällä säädöt käsiasetuksella saa vangittua eri kujien tunnelmaa suhteessa muihin kunhan varoo vain alueita jotka on valaistu huomattavasti kirkkaammin kuin se jossa säädöt tuli tehtyä - ja korjaa asetuksia tarvittaessa tietenkin.

t.Vesku

Ensi vuonna tulossa suuren koon objektiiveista testiä

2006-11-09T17:38:00.000+02:00

Se miksi en ole vähään aikaan kirjoitellut on johtunut siitä, että olen valmistellut jonkin aikaa testiprojektia jossa testataan sitten suuren koon objektiiveja ja niiden käyttäytymistä eri materiaaleille kuvatessa. Homma on hidasta suorittaa koska joudun hankkimaan kaiken itse omalla kustannuksellani. Testiin on tarkoitus hankkia Rodenstockin, Nikonin ja muidenkin valmistajien objektiiveja. Varmuudella on tulossa oheiset objektiivit jotka mainitsen tässä artikkelissa koska ne on jo hankittu. Jossain vaiheessa kun saan sen valmiiksi niin siitä pyritään saamaan mahdollisimman informatiivinen kokonaisuus jotta kyseisistä objektiiveista kiinnostuneet saavat hyvän käsityksen kaikista objektiiveista.

Nämä siis varmuudella mukana tulevassa testissä:
Schneider-Kreuznach Super-Angulon 75mm / f5.6
Schneider-Kreuznach Super-symmar 150mm / f5.6
Schneider-Kreuznach Symmar-S 150mm / f5.6
Schneider-Kreuznach MACRO-SYMMAR HM 180mm / f5.6
Schneider-Kreuznach Symmar-S 180mm / f5.6
Schneider-Kreuznach Symmar-S 210mm / f5.6
Komura Komuranon 210mm / f5.6
Schneider-Kreuznach Symmar-S 240mm / f5.6

t. Pauli

Andrzej Dragan

2006-10-29T18:53:00.000+02:00

Andrzej on puolalaissyntyinen valokuvataiteilija joka värittää teoksiaan onnistuneesti surrealistisillakin aineksilla ja vahvistaa tätä mielikuvaa tarvittaessa taidokkaalla kuvankäsittelyllä. Biografian mukaan hän on kuvauksen saralla varsin uusi tulokas, vuodesta 2003, joka kertoo hänen vahvasta näkemyksestään miltä kuvien pitää hänen mielestään näyttää ja kuinka lopputulos saavutetaan kun tahtoa on riittävästi. Varsinaiselta leipätyöltään hän on fysiikan apulaisprofessori joka tekee yhtälöstä entistä uskomattomamman.
Hänen töitään on ollut esillä eri lehdissä ja mainoksissa joista ainakin Photo Art sekä Photo Magazine saattavat olla joillekin tuttuja. Kuvattava on ollut myös näyttelijä Davic Lynch. Näyttelyitä hän on pitänyt myös Puolan ulkopuolella joten hän ei ole tunnettu pelkästään Puolassa.

Kannattaa käydä vilkaisemassa:
Andrzej Dragan

t.Vesku

Syksyllä saa synkistellä

2006-10-21T08:49:00.000+03:00

Syksy on meille suomalaisille ankeaakin aikaa, erioten kuvauksen kannalta. On pimeää, koleaa ja kalmot nousevat nurkista lämmittelemään takan ääreen. No, ei sentään ihan noin kalseaa mutta olosuhteet hautausmaalla käynnille kameran kanssa ovat kohdallaan. Aamulla varhaisella tai illalla hämärän laskeutuessa on hyvä aika käydä katsomassa minkälaisia kuvia saisi erilaisista yksityiskohdista tai yleisnäkymistä, vaikka ihan läheisellä hautausmaalla. Vanhat hautakivet, puista tippuneet lehdet kävelyreiteillä ja hautojen päällä, retkottavat portit, kynttilät haudoilla ja muut kohteet nousevat helposti esille. Jalustasta tulee varsin välttämätön mutta kuvia ei kannata hämärällä ottaa luottaen pelkästään automatiikan valotusaikoihin koska tällöin kuvista katoaa synkkyys ja sen tunnelma - eihän hämäräkuvan pidä näyttää päivällä otetulta! Vaihtoehtona on tietysti jälkikäsittely mutta miksei ottaisi kuvaa kerralla kuntoon?

Tummat varjot jäävät tietysti tukkoisiksi mutta joissain kuvatyyleissä asialla ei ole merkitystä. Nämä eivät ole muotokuvia, eivätkä tuotekuvia vaan tunnelmakuvia. Tunnelmaa saa lisää korottamalla ISO-arvon korkeaksi jo kuvatessa tai sitten lisäämällä kuviin raetta (tai kohinaa siis) jälkikäsittelyn muodossa. Tälläisessä synkemmässä kuvassa jäljen ei tarvitse olla tarkkaa ja virheetöntä.

Tarkennus muodostuu ongelmaksi hämärässä. Tarkennuksen helpottamiseksi voi mukaan ottaa esimerkiksi taskulampun jolla valaisemalla kohdetta saa tarkennuksen automatiikalla - tai käsivaralta - paremmin kohdalleen. Tällöin on muistettava ettei anna kameran mitata tarvittavaa valotusta samalla kun valaisee kohdetta lampulla.

Yksi tapa voikin olla se että käyttää manuaaliasetuksia valotukselle, asettaen aukon ja ajan mieleisekseen. Kuvaamalla hämärtyvän illan aikaan saa kuvista tummenevan sarjan joka helposti synkistyy loppua lähestyen. Tälläisessä tarkoituksellisessa alivalotuksessa ei pidä jälkikäsittelyssä säätää levelsejä yms niin että kuvasta tulisi valoisa koska tuolloin lopputulos on .. aivan jotain muuta. Sen sijaan käännös mustavalkoiseksi sopii hautausmaan tunnelmaan, kontrastin lisäystä kannattaa mv-käännöksen jälkeen harkita kuten myös rakeen/kohinan lisäämistä tunnelman parantamiseksi. Myös osittaisesti värien jättäminen näkyviin mv-käännöksen yhteydessä saattaa tuottaa tunnelmallisia kuvia.

Mutta jos synkistely ei ole se juttu mitä haluaa hakea voi ottaa lähtökohdaksi toisen näkökulman jossa etsii hautausmaalta pirteitä iloisia asioita ja aiheita. Uudet kukat, lyhdyt lämpöä luomassa, pitkän elämän eläneitä ihmisiä, loisteliaampia hautoja. Joissain kulttuureissa kuolema ei ole loppu vaan uuden elämän tai tien alku.

Itselläni hautausmaa kyllä vie ajatukset helposti synkempiin aiheisiin mutta käänteisen näkökulman etsimisessä oliskin sitten reilusti haastetta.

t.Vesku

Asiaa puoliharmaasuotimista (Osa 1.)

2006-10-20T16:12:00.000+03:00

Maisemakuvaksessa törmätään useasti siihen seikkaan etta taivas ylivalottuu horisonttilinjan alaosaan verrattuna. Syynä tähän on taivaan monta aukkoa suurempi valoisuus etualaan verrattuna. Maassa on harvemmin niin kirkkaita pintoja jotka pärjäisiäat taivaalle valoisuuskontrastissa. Digikameroiden rajallinen dynamiikka ei tee asiasta yhtaan sen helpompaa. Moni aloitteleva kuvaaja ihmetteleekin sitä että miksi kaikissa kuvissa taivas nayttaa niin puhkipalaneelta. Kaikki kuvaushetkella taivaalla ihmissilmällä näkyneet yksityiskohdat ovat kadonneet omille teilleeen vaikkakin etuala on lähes oikein valottunut.

Kameran sisäinen mittausjarjestelmä (mallista riippuen) laskee yleensä valitusta mittaustyylistä riippuen joko tarkennuspisteen lohkomittauksen, prosentuaalisen keskikohdan, keskustapainotteisen mittauksen taikka pistemittauksen mukaisesti sen mitä kohtaa kuvan valonmittauksessa painotetaan. Oli valittu mittaustapa ihan mikä tahansa ja vaikka taivaan ja etualan erotus olisi absoluuttisen tarkasti mitattu ja valotus tehtaisiin näiden kahden mittauksen keskiarvon perusteella, ei digitaalikameran dynamiikka välttamatta riitä koskaan toistamaan valittua mittauskaistaa kokonaisuudessaan. Esimerkiksi Canon EOS 400D:n dynamiikka on 8,4 aukkoa raw formaatissa. Ihmissilmän dynamiikka on parhaimmillaan n. 15 aukkoa jos otetaan sen sopeutuminen huomioon.

Täydelliseen valotuksen hallintaan on kaksi erilaista tyyliä. Valotus voidaan tehdä tuplana jalustalta jolloin tuloksena saatavat puoliskot yhdistetään myöhemmin kuvankasittelyohjelmassa. Toinen tapa on käyttää hyvaksi puoliharmaasuodinta itse kuvaustilanteessa. Nyt paneudutaan tähan jälkimmaiseen tekniikkaan, eli puoliharmaasuotimiin.

Puoliharmaasuotimen pääasiallisena tehtavana on tasata taivaan ja maan valiset valoisuuserot. Markkinoilla on monentyyppisia erilaisia puoliharmaasuotimia. Suotimia loytyy seka lasista etta muovista valmistettuina. Materiaalia oleellisempana erona on suotimen kiinnitystapa objektiiviin. Puoliharmaasuotimia on sekä perinteisinä objektiiviin kierrettavinä versioina etta erilliseen telineeseen asennettavan tyyppisinä. Laadulliset erot näiden kahden eri kiinnitystavan välilla eivät välttamattä ole kovinkaan suuria. Suurimman eron tekee se etta telineellisellä kiinnityksella varustetut suodinmallit ovat yleensa huomattavasti joustavampia erikokoisten suodinkierteiden kanssa. Siina missä kierteellinen suodin kay vain yhteen kierrekokoon saadaan telinemallinen suodin sopimaan kaikkiin eri etukierteisiin. (Toki stepdown renkailla voidaan kierteellisiä suotimiakin asentaa alikokoisiin etukierteisiin mutta melko rajoitetusti.) Suotimen vieminen kauemmaksi etulinssista erikokoisilla adaptereilla saattaa helposti aiheuttaa voimistuvaa vinjetointia.

Aina kun objektiivien eteen kasataan lisää tavaraa kasvaa optisten virheiden todennäköisyys. Puoliharmaasuotimien kanssa yleensä eniten harmia aiheuttavat erilaiset suodattimista itsestaan aiheutuvat heijastukset eli flaret. Jos objektiviin eteen joudutaan kasaamaan useampia erilaisia suotimia, ongelma korostuu entisestaan. Kannattaa yrittää pärjätä lukumääräisesti mahdollisimman vähäisellä mutta tarpeeksi tehokkaalla suodatuksella. Mielummin kantsii satsata suoraan sopiviin suodinmalleihin ja tarvittavaan tehokkuuteen. Vähempi lukumäärä on suotimien kanssa parempi ja laadukkaat suotimet maksavat itsensa takaisin nopeasti.

Kun suodatinta valitaan kannattaa jo ostovaiheessa miettiä mahdollisimman tarkkaan millaiseen käyttötarkoitukseen suodin on ylipäätään tulossa. Puoliharmaasuotimia löytyy nimittain kiitettävästi erilaisilla tehokkuuksilla. Myos suodatuksen li'un jyrkkyys on yleensa vapaasti valittavissa. Omien kokemuksieni perusteella tehokkaamaat suodattimet ovat yleensa käyttokelpoisempia kuin ihan miedoimmat mallit. (Esimerkkinä: Cokin P120 joka on yleisesti ottaen aivan liian tehoton.) Liukusavyn jyrkkyys on lähinnä siitä kiinni mitä maastossa näkyy. Jos kuvataan merellä on jyrkempi liuku yleensä parempi. Jos kuvataan maastossa jossa esimerkiksi on puita näkyvissä ja horisonttilinja ei ole selkeä, niin pehmeäpi liukuma suotimessa saattaa olla se kannattavampi vaihtoehto.

t. Hannu

Valovoima

2006-10-17T21:25:00.000+03:00

Tämä mystinen luku, joka esiintyy objektiivien yhteydessä, kaipaa hiukan selitystä jos termi ei ole jo tuttu. Suomeksi käytetään myös termiä f-luku, aukkoluku. Englanniksi siitä löytyy tietoa termein f-number, focal ratio ja f-ratio.

Periaatteellisesti se tarkoittaa objektiivissa ilmoitettuna linssin polttovälin suhdetta suurimpaan mahdolliseen himmenninaukkoon. Jos linssin f-luku on 2 ja pituus 100mm niin tällöin suurimman käyttökelpoisen aukon halkaisija on 50 mm. Tuo tieto aukon halkaisijasta ei tavalliselle kuvaajalle ole kuitenkaan kovin merkityksellinen vaan se mitä sillä f-luvulla saa aikaiseksi.

Mitä pienempi f-luku on sitä valovoimaisempi objektiivi, tai kiikari tai kaukoputki, on. Mitä pienempi luku, sitä enemmän valoa kerätään kameran filmille/sensoriin objektiivin linssien kautta ja sitä lyhyempi valotusaika voi olla.

F-luvut ovat yleensä aukkosarjassa joka alkaa seuraavasti: 0.7,1.0,1.4,2,2.8,4,5.6,8,11,16,..
Kun aukkosarjassa siirrytään luvusta pienempään kiinnisaadun valon määrä kahdentuu. Esimerkiksi jos kuvattaessa ihmistä aukolla 5.6 saadaan valotusajaksi 1/30 on jo mahdollista että kohde liikahtaa kuvaa otettaessa jolloin kuvasta tulee äköisesti epäterävä ja kasvoista mahdollisesti suttuiset. Ottamalla käyttöön toinen objektiivi joka mahdollistaa aukon 4 käytön saadaan valotusajaksi 1/60, jolloin liike-epäterävyyttä ehtii syntymään huomattavasti vähemmän. Vaihtamalla vielä kerran objektiivia sellaiseen joka tarjoaa aukon 2 saadaan valotusajaksi 1/250 jolloin pystyisi kuvaamaan jo juoksevaa kohdetta ilman että kuvasta tulisi häiritsevästi epäterävä liikkeen vuoksi. Vaihtoehtoisesti voisi laskea ISO-lukua pari pykälää jos sitä oli joutunut nostamaan nk pimeän linssin vuoksi.

Yleisesti hyvänä valovoimana pidetään arvoa 2.8 objektiiveissa. Tälläisestä objektiivista puhutaan jo nopeana lasina kun taas parhaimmillaan valovoiman 5.6 laseja pidetään pimeinä. 1.4 on jo erinomainen valovoima ja tätä nopeammat objektiivit ovat suhteellisen harvinaisia varsinkin harrastelijakäytössä.

Zoom-objektiiveissa näkee esimerkiksi merkintää f4-5.6. Tällöin objektiivin paras valovoima muuttuu käytetyn polttovälin mukaan. Paras valovoima saavutetaan zoomin laajakulmaisimmassa päässä ja huonoin telepäässä. Tällöin telepäätä käytettäessä objektiivin lävitse saadaan vähemmän valoa joka tarkoittaa pidempiä valotusaikoja tai korkeamman ISO-arvon käyttämistä tuon valon vähyyden kompesoimiseksi.

Englanniksi aiheesta löytyy tietoa mm Wikipediasta:
http://en.wikipedia.org/wiki/F-number

t.Vesku

Peter S. Linney

2006-10-11T01:05:00.000+03:00

Tuntuu melkein rikolliselta ottaa esille Veskun noin vakavan linkin jälkeen jälleen tälläinen hömppäaihe. Tällä seuraavalla tarinalla on kuitenkin varmasti annettavaa kaikille niille jotka ovat kiinnostuneita kuvaamaan ja valaisemaan ulkomiljöissä isojakin pintoja.

Peter S. Linney on jo todella pitkän linjan hot rod-, tuningauto- ja harrikkakuvaajaa. Miehen työt voivat olla suomalaisista aikakausilehdistäkin ennestään tuttuja. Miehen kuvia on myyty lisenssillä nimittäin ainakin Sanoma Magazinesin V8 Magazineen ja GTI:hin. Peterin töitä julkaistaan enimmäkseen kuitenkin niissä vähän isommissa autoalan lehdissä sekä Jenkeissä että Euroopassa.

Linneyn konsepti kuvaamiseen on varsin yksinkertainen. Pääsääntöisesti mies valaisee kohteensa jalustallisilla peileillä, joita hänellä on käytettävissä yhdestä kuuteen kappaleeseen. Peilit kulkevat näppärästi miehen mukana isolla remmiahdetulla Chevyn avolava pick-upilla josta lava on katettu ja valjastettu kameratarvikkeiden kuljettamiseen soveltuvaksi. Näiden peilien päälle voidaan kietaista kulloinkin teemaan parhaiten sopiva heijastin jolla valon heijastumista ja hajontaa voidaan kontrolloida. Samoin voidaan valita käytetäänkö kohteen lämmittämiseen vaikka esim. kullanväristä pintaa. Koska peilit ovat suhteellisen raskaita ne eivät niin herkästi kippaa tuulessa ja kuvaaja selviää kuvauskeikasta helposti yksin ilman assareitakin. Toki miehellä kulkee mukana yleensä yksi meikkaaja joka huolehtii stailauksesta ja siitä että kuvauksissa mukana olevat kaunottaret näyttävät kasvojensa osalta raikkailta. Koska Peterin auto on sangen tilava kulkevat sekä mallit, assarit ja kuvauskamatkin miljöisiin samalla kertaa. Kiireisissä aikatauluissa tämä on erittäin pätevä ratkaisu.

Peter S. Linney käytää joskus myös studiolamppuja kohteensa valaisuun mutta pääsääntöisesti kuvat otetaan auringonlaskun aikoihin ja laskeutuva ahaalta paistava auringonvalo pyritään hyödyntämään mahdollisimman tehokkaasti peilipintoja apuna käyttäen. Välkyn käyttäminen tulee yleensä vasta siinä vaiheessa kysymykseen kun aurinko on jo laskeutunut horisontin taakse.

Värilliset puoligradusuotimet ovat olleet jo pitkään suosittuja jenkkiläisissä tv- ja elokuvatuotannoissa. Siinä suhteessa Linney ei massasta eroa. Hänen autokuvissaan suotimet ovat enemmänkin sääntö kuin poikkeus. Suotimet yhdessä Californialaisen auringonlaskun kanssa tekevät kuvasta niin periamerikkalaisen ettei kuvan sisällön pitäisi jäädä kenellekään epäselväksi. Amerikkalaista glamoursiirappia pa(r)h(a)immillaan.

http://www.autofocus.net

t. Hannu

Rick Guidotti

2006-10-10T19:41:00.000+03:00

Kuka päättää kuka on kaunis ja kuka ei?

Valokuvaaja muotimaailmasta vuoteen 1997 saakka joka kuvasi 15 vuoden ajan huippumalleja muotilehtien kärkinimiin. Vuonna 1998 hän perusti järjestön joka kantaa nimeä Positive Exposure.

Positive Exposuren idea on tuoda esiin henkilöitä vammojen tai geneettisen sairauksien takaa aivan uudessa valossa. Ei tekemällä kuvausta tavalla joka korostaa heidän synkempää puoltaan vaan päinvastoin näyttämällä heidän positiivisessa, energisessä, elämäniloisessa ja hyvässä valossa. Rickin vahva muoto- ja muotikuvaustausta näkyy kuvissa antaen kuville myös uskottavuutta monessa mielessä. Lisäksi mallien itseluottamus ei ainakaan ole vähentynyt kuvausten jälkeen, sen sijaan moni on saanut itselleen itseluottamusta roppakaupalla lisää ja uskaltautunut ns normaaliin elämään jota pidetään yleensä itsestäänselvyytenä.

Positive Exposuren sai alkunsa kun Rick huomasi kuinka kuvauksellisia ja vähän arvostettuja albiinot olivat. Hän otti ensimmäiseksi projektikseen albiinot ja kuvasi heitä ympäri maapalloa päätyen lopulta Life Magazinen sivuille artikkelilla 'Redefining Beauty' vuonna 1998. Tämänkin jälkeen albiinot ovat olleet useasti Rickin kameran kohteena, myös mainoskuvauksessa

Rickin ohella järjestössä vaikuttaa Diane McLean ja yhdessä he ovat pitäneet useita näyttelyitä, luentoja ja ottavat osaa seminaareihin eri puolilla palloa. Suunnitelmissa on kehittää entisestään järjestön toimintaa tarjoamalla ja kehittämällä opetusta, luentoja sekä tehdä toiminnasta vieläkin kansainvälisempää.

Kiteytettynä he tuovat erilaisuutta rohkeasti esille positiivisin kuvin ja pyrkivät tätä kautta vähentämään eriarvoisuutta jota tavallisesta poikkeavien ihmisten on kohdattava. Tiedon ja kokemuksien jakaminen kertoo muille vastaavan oireen kanssa eläville etteivät he ole yksin.

Positive Exposure

t.Vesku

Zörk

2006-10-09T03:49:00.000+03:00

Saksalainen Zörk edustaa monipuolisiin erikoisratkaisuihin soveltuvia kameratarvikkeita. Yrityksen markkinoimat tuotteet mahdollistavat todella reilun muokattavuuden kino- ja mediumformaatin kameroihin. Zörkiltä löytyy reilusti mitä mielenkiintoisempia ratkaisuja eri tyyppisiin kuvaustilanteisiin ja ammattivalokuvaajan alati muuttuviin tarpeisiin. Kysymyksessä on siis varsinainen aarreaitta vähänkään vakavammalle valokuvaajalle.

MFS
Multi Focus System tarjoaa medium- ja kinarikameroihin 30 asteen tiltin/swingin ja 360 asteen käännöt. Lisäksi MFS huolii saman valmistajan shift adapterit, pinhole järjestelmän, zoomaavat loitot, ja asfäärisesti muotoillun "macroscope" -lähikuvauslinssin. MFS tarjoaa mahdollisuudet monipuoliseen syväterävyysalueiden hallintaan. Erittäin asiallinen systeemi jolla miltei kaikista keskikoon objektiiveista saadaan kinomaastossa tilt/swing kelpoisia. Myös tietyt isommalla piirtoympyrällä varusteut suurennuskoneen optiikat ovat vapaasti hyödynnettävissä. MFS:n käyttökohteet ovat lähes rajattomat. Muotokuvaus, makroilu, tuotekuvat, muoti, maisemat ja matkailu... nämä nyt vaikka esimerkkeinä.

Mini Makro
Zoomava loittoputki tuo todella pitkää loitonnusta ja loistavaa muokattavuutta / joustavuutta makrokuvaukseen. Siinä missä perinteisien loittorengassarjojen kanssa törmätään siihen että renkaita joudutaan vaihtamaan useasti kesken kuvauksen, Mini Makrolla kuvaus voi jatkua keskeytymättä. Lisäksi etuna on todella pitkä teleskooppirakenne jolla loitonnusta saadaan varmasti tarpeeksi, ellei jo vähän liikaakin. Suurennuskertoimista puhuminen tässä yhteydessä olisi jo turhaa koska suurimmassa osassa tapauksista se on vähintäänkin "riittävä". Mini Makro käy adapterilla lähestulkoon kaikkiin merkkeihin ja järjestelmäkameramalleihin. Adapterilla Mini Makro kiinnittyy myös lähes kaikkiin keskikokoisiin järjestelmiin.

Pinholes
MFS systeemiin pystytään lisäämään adapterilla Zörkin Pinhole levyjä. Tarkasti laserleikattu musta anionisoitu alumiinilevy on käsitelty tummalla pinnoitteella joka vähentää optisen rakenteen sisäisiä heijastuksia. Pinhole lätkät on tarkoitettu käytettäväksi suurennuskoneeseen sopivien objektiivien kuten APO Rodagonin kanssa. Lisäksi voidaan myös Zörkin makroscope linssiä käyttää optiona. Pinhole -settin kuulu kolme erilaisella porauksella varustettua levyä (1mm 1,5mm ja 2mm). Näiden levyjen etukierre on 40.5 mm, eli ne ovat juuri Rodagon yhteensopiva. Step-up-down renkailla pinhole lätkät saadaan helposti kiinni isompiin kierteisiin ja muihin objektiiveihin.

Makroscope Type 1
Kahdella asfäärisellä elementeillä varustettu ja monikalvotettu Makroscope on laadukas lähikuvauslinssi. Lähilinssien etunahan on se että loittorenkaisiin verrattuna ne eivät kärsi valovoiman heikkenemisestä. Perinteisiin lähikuvauslinsseihin liittyy kuitenkin aina piirtokykyyn heikentävästi vaikuttavia tekijöitä. Yksi lähilinssien käyttökohde ovatkin kiinteällä optiikalla varustetut tapaukset kuten pokkarit ja videokamerat. Makroscope on optisesti korjattu 12 diopterian korkealla resoluutiolla varustettu ratkaisu moniin erilaisiin käyttökohteisiin. Makroscopen takakierre on varsin yleinen 52mm. 1:1 suurennokseen päästään suurimmalla osalla kinovastaavuudeltaan standardeilla linsseillä. Pikkutelet eivät em. suhteessa tee poikkeusta.

Panorama Shift Adapter
Zörk PSA tarjoaa palkeelle ominaiset siirrot 35 millisiin järjestelmäkameroihin. Shiftauksella saadaan perspektiivistä aiheutuvat virheet helposti elminoitua. Ideaalinen ratkaisu esim. arkkitehtuurin ja maisemien kuvaamiseen. Siinä missä useimmat PC optiikat tarjoavat 8-10mm siirtoja, tarjoaa Zörkin PSA jopa 20 millin liikkumavaran. 3:1 panoraamakuvat onnistuvat tällöin myös leikiten. Monissa 35 millisissä objektiiveissa näin rankoista siirroista aiheutuu kuitenkin freimin sivuosien rajuhko, ellei täydellinen tummuminen. Tästä päästään kuitenkin helposti eroon käyttämällä merkkikohtaisella adapterilla isomman piirtoympyrän omaavia keskikoon objektiiveja.

Zörk Adapters
Monelta ammattivalokuvaajalta löytyy montaa eri järjestelmää. Medium formaatin objektiiveja pystytään helposti kiinnittämään 35mm kameroihin. Etuina saadaan tällöin keskiympyrän parempi piirtokyky ja säröttömyys. Värien eripituisesta taittumisesta aiheutuvat virheet ovat myös tällöin paljon vähäisempiä koska kyseiset ongelmat ilmenevät yleensä parhaiten piirtoympyrän äärireunoilla. Zörkin adapterit toimitetaan mediumrunkoihin merkkikohtaisesti sopivilla etubajoneteilla ja takaosan kiinnitys on kaikissa sama M42. Adapterilla M42 kierre saadaan kiinni sitten lähes kaikkiin tunnettuihin kinarimalleihin. Adpaterit ovat välyksiltään merkkikohtaisen tarkkoja ja siten vääristä välyksistä mahdollisesti aiheutuvat optiset virheet on minimoitu. Zörkiltä löytyy muuten myös "crossformat" -adaptereita keskikokoisiin joilla objektiivit vaihtuvat kivuttomasti eri merkkien ja eri kokoisten keskikoon järjestelmien välillä. Tarkemmat ristiinsopivuustaulukot löytyvät Zörkin sivuilta.

Special Mounts
Zörk valmistaa myös spesiaalisovittimia tiettyihin legendaarisiin objektiiveihin kuten esim. Mamiyan 50mm f4 malliin. PC sovittimella tämä Mamiya 645:een suunniteltu optiikka käy kaikkiin verhosulkimella varustettuihin keskiformaatin kameroihin. Suurimmassa osassa runkoja adapteri pystyy +/-16 mm siirtoihin ja 360° kääntöihin. Pentax 67:n kanssa +/- 10mm siirrot ovat mahdollisia, 14mm siirroista aiheutuu jo pientä vinjetointia. Zörkiltä löytyy adapteri myös Schneiderin PC Super-Anguloniin joka mahdollistaa shiftauksen lisäksi objektiivin kallistuksen. Schneider 28/PC Super-Angulon on yksi maailman arvostetuimmista siirroilla varustetuista objektiiveista. Zörkin adpaterilla saadaan aikaan myös 12 millin tilttaus. Kamerakohtaisia sovittimia löytyy useimmille 35 millisille kameramerkeille.

Zörkiltä löytyy myös Contaxin G sarjaan erityisesti sovitettuja superlaajiksia. Voigtlander-Cosina tuottaa hintalaatusuhteessa ehkä maailman rankimmat superlaajikset mittaetsinmalleihin kuten Leicaan. Contaxin omistajat ovat jääneet valitettavasti kuitenkin tarjonnan ulkopuolelle omasta G kiinnityksestään johtuen. Zörk tarjoaa omia 12/5.6 and 15/4.5 Zörk-Heliar mallejaan Contax G sarjaan. Kysymyksessä kuitenkaan ei ole mikään adapteripatentti vaan V-C optiikat on jouduttu suunnittelemaan ja koneistamaan uudelleen peräosaltaan. Contaxin omia superlaajiksia (esim. Hologon 16/8) edullisemmat Zörk-Heliarit ovat saatavilla mustan ja kromin värisinä.

http://www.zoerk.de

t. Hannu

Digitaalinen nuija

2006-10-08T00:08:00.000+03:00

Metz on julkaissut uuden digitaalisen Mecablitz 76 MZ-5 nuijasalaman. Uusi salama tukee Canonin E-TTL:ää, Nikonin i-TTL:ää, D-TTL:ää ja Konica/Minoltan ADI:ta. Digitaalisuuden myötä salaman kontrolli on monipuolistunut ja parantunut entisestään. Uutuuden pariksi on suunniteltu myös uusi vyöhön kiinnitettävä voimaosa, Power Pack P 76. Ehkä silmiinpistävintä uudessa nuijassa on sen valaistulla LCD matrix näytöllä varustettu kontrolliosa. Salamasta löytyy edellisten mallien tapaan AF mittaus ja suoraan eteenpäin suunnattu täytevälkky. Täytesalaman tehoa voidaan uutuudessa säätää 3 portaisesti.

Tärkeintä uudessa digitaalimallissa on kuitenkin sen heijastinosan digitaalinen automaatikka. Riippuen kamerasta ja käytetystä polttovälistä uusi Metz säätyy automaattisesti polttovälialueella 24-105mm antaen optimaalisen tehon, hajoituksen ja valaisukulman. Salaman mukaankuuluva laajakulmaheijastin antaa laajakulmapäässä vieläkin enemmän tilaa liikkua, tehden 76 MZ-5:n käyttökelpoiseksi jopa 20 millin laajakulmaisella alueella. Metzin käytettävyyttä lisäävät sen monipuoliset manuaalisäädöt ja korkea välähdysteho.

t. Hannu

Regis Lefebure

2006-10-07T03:30:00.000+03:00

Tällä kertaa kuvaajaesittelyssä on mies kilpa-autojen valokuvaamisen huipulta. Useasti palkitun Regis Lefeburen töitä on ollut laajasti nähtävillä pohjois-amerikkalaisessa lehdistössä. Regis on erikoistunut kuvaamaan tietyille asiakkailleen kuten esim. Audille LeMansin 24 tunnin kilpailuja. Miehen duuneja on ollut nähtävillä mm. Washington Postissa ja New York Timesissa. Lisäksi hän on kuvannut lukemattomiin aikakausilehtiin. Oppimisen arvoista Regisin kuvissa on hänen tapansa käsitellä perspektiiviä ja värejä. Erikoista on myös hänen tapansa tallentaa tilanteita todella haastavissa sää- ja valaistusolosuhteissa. Pidemmittä puheitta, kannattaa siirtyä tutkimaan Regisin kuvallista antia, koska kuvathan kertovat esittäjästään enemmän kuin mikään muu.

www.regislefeburephoto.com

t. Hannu

Zuga!

2006-10-05T06:08:00.000+03:00

Hollywoodissa majaansa pitävän Bela Median Zuga.net ja ZugaPhoto.tv ovat Monte Zuckerin ja Gary Bernsteinin perustamat sivustot niille jotka ovat kiinnostuneita siitä miten ammattivalokuvaajat tosielämässä toimivat. Artikkeleita Zugaan toimittavat eräät jenkkien tunnetuimmista ammattilaisista. Homma lähti vuonna 1999 käyntin ja artikkeleita Zuga.netiin kirjoitti alkuun vain muutama henkilö. Myöhemmin (vuonna 2004) projektin laajentuessa aloitettiin maailman ensimmäinen pelkästään ammattikuvaukseen keskittynyt nettitelevisio. ZugaPhoto.Tv tulvii videotutoriaaleja joista on mukava käydä katsomassa mitä ammattilaiset painottavat kuvaamisessaan. Artikkeleita on jo satoja ja videoitakin kymmenittäin. Jos Zugan pelkän videoklipsiarkiston meinaa katsoa kerralla läpi niin kannattaa kyllä varata paikka soffalta, pikkupurtavaa ja hyvää juomaa. Artikkeleissakin riittää koluttavaa päiväkausiksi.

www.zuga.net
www.zugaphoto.tv

t. Hannu

Maalaus valokuvasta(si)?

2006-10-05T01:53:00.000+03:00

Brittiläinen "Paintings from Photos" -nettisaitti otti minuun yhteyttä ja tarjosi mahdollisuutta lähettää valokuviani maalattavaksi. Palvelun avulla voit joko itse teetättää omasta kuvastasi taulun maksua vastaan taikka sitten lähettää kuviasi maalaustaiteen inspiraattoreiksi Englantiin, jossa niistä maalataan taulu asiakkaan laskuun. (Maalaustyylejä on kaiketi neljä erilaista.) Valokuvaaja voi hinnoitella työnsä vapaasti eikä luovu kuvansa oikeuksista muuta kuin myytyjä maalauksia vastaan. Taulun sutiva maalari saa diilistä kiinteän korvauksen pussiinsa kuvakoon perusteella. Maalauksen tekeminen kestää noin 4-6 viikkoa.

Konsepti kuullostaa harvinaisen yksinkertaiselta ja toimivalta. Tuossahan voisi kokeilla ekana myydä muutamia kuviaan ja jos niistä saa sopivasti rojalteja, niin vaikkapa teettää itsekin omista jutuistaan jotain seinänkoristeeksi taikka lahjaksi parhaalle kaverille.

www.paintingsfromphotos.co.uk

t. Hannu

Leaf Afi

2006-10-04T22:44:00.000+03:00

Leaf on julkaissut omat versionsa aiemmin julkistetusta Sinarin mediumdigistä. Mallit ovat: Leaf Afi -75, Afi -65 ja Afi -54. Uusi runkosarja on saumattomasti yhteensopiva uusien Leaf Aptus S -sarjan digiperien kanssa. Vähäsanaisessa lehdistötiedotteessa kerrotaan uuden Afi sarjan käyttävän Schneider-Kreuznach (AFD) autofokus optiikoita. Kameraan voidaan asentaa 90 asteinen prisma- taikka normaalimpi kuiluetsin. Uusi kääntyvä kahvaosa antaa paremman jouston kuvattaessa erilaisissa (vaikeissakin) asennoissa. 645 formaattiin kuvattaessa kameran takaosan revolverirakenne antaa mahdollisuuden kääntää digiperän joko vertikaali- taikka horisontaaliasentoon.

Leaf Afi pressi-info

t. Hannu

Microdialta maailman nopein kortti

2006-10-04T02:50:00.000+03:00

Microdian uusin CF korttien sarja on nimeltään XTRAPRO II ja se pamauttaa pohjat tiskiin. Uudet kortit rikkovat 300 X tallennusnopeuden rajan. Luku- ja kirjoitusnopeus on 45 megabittiä sekunnissa. Ultranopea tallennus perustuu Single Level Cell (SLC) NAND flash teknologiaan joka tallentaa yhden bitin kennoon kerrallaan kun (MLC) teknologiassa on mahdollista tallentaa kaksi bittiä per kenno. Bitti per kenno mahdollistaa paremman suorituskyvyn jota tarvitaan varsinkin ammattikuvauspuolella jossa nopeudelle annetut vaatimukset lisääntyvät koko ajan. XTRAPRO II CF muistikorttien kapasiteetti on valittavissa väliltä 1 GB - 16 GB.

http://www.microdia.com

t. Hannu

Bounce It!

2006-10-03T04:36:00.000+03:00

California Sunbounce (CS) rulez! Siinäpä vasta firma jolla todella informatiiviset nettisivut. CS:n bisnesidea on varsin yksinkertainen: valmistetaan ammattikäyttöön tarjoitettuja reflektoreita sekä tasureita, ja markkinoidaan ne eteenpäin todella näyttävillä playboymaisilla uimapukukuvilla =P Tässä on lyhykäisyydessään konsepti joka toimii kuin tauti.

Firmalta löytyvät kaikki lääkkeet sähköttömän studion perustamiseen ulkotiloihin. Yleisin set-up lienee sellainen jossa suora auringonpaiste vaimennetaan tasurilla taikka tapetaan verholla miltei kokonaan ja kohde otetaan joko yhdeltä taikka kahdelta puolelta refloilla auki. Lisälääkityksenä CS myy refloihin ja tasureihin sopivia jalustoja ja telineitä lisäpainoineen. Näillä hommat saadaan pidettyä hallinnassa hieman tuulisempanakin päivänä.

Suoran auringonpaisteen pehmentäminen on tehtävistä yleensä se ensimmäinen ja tärkein kun kuvataan ammattilaistasoista matskua keskipäivällä. Kun auringonvalo on saatu tasoitettua, aloitetaan parhaimman valaisukulman etsiskely. Kun kohteena on ihminen, haetaan pitkälti samoja aspekteja kuin studiokuvauksessakin. Naismallia kuvatessa yleinen käytäntö on hakea valaisuun pehmeähkö yleisilme, mikä onnistuu isolla mattapintaisella reflalla mainiosti. Ulkona ison reflektorin vaikutus on suoraan verrattavissa sisällä studiossa käytettävään isoon softboxiin.

Joissain tilanteissa halutaan tuoda ylimääräinen valonlähde mukaan toimintaan, ja tällöin käytetään kannettavaa studiogenistä. Jos kuvaillaan keskellä päivää pilvettömällä kelillä, kysytään generaattorilta reippaasti henkeä auringonvalon tehon rökittämiseen. Monet kannettavat salamat ovatkin nykyään jo varsin tehokkaita. Parhaimmista löytyy jopa radiotriggerit, joissa on salaman tehonsäätö. Esimerkiksi Henselin generaattoreita näytetäänkin käytettävän paljon California Sunbouncereiden kera.

Haastavinta ulkona isolla kalustolla kuvaamisessa on yleensä tuuli. Mitä isompia pintoja valaisussa käytetään, sitä vaikeampaa tavaroiden paikoillaan pitäminen yleensä on. Stylistien lisäksi kuvausryhmään kuuluu yleensä useampia assareita ihan pelkästään sen takia että tavarat pysyisivät setin aikana niille määrätyillä paikoillaan.

CS:n sivuilta löytyy todella monta erilaista ammattimaista kuvaussettiä. Kannattaa käydä katsomassa millaisella kalustomäärällä (tai oikeastaan sen vähyydellä) saa jo oikein mukavan näköistä materiaalia aikaiseksi. Esimerkkikuvia valaisusysteemeistä on todella paljon. Varoitus: alla olevat linkit sisältävät paljon alastomia naisia.

Linkkejä ammattilaisten valaisusetteihin:
Greg Gorman
Rolando Gomez
Steven Lyon
David Mecey
Art Brewer
Richard Hume

www.sunbounce-usa.com

t. Hannu

Uutta tekniikkaa leveään formaattiin...

2006-10-02T10:33:00.000+03:00

Sekä saksalainen Linhof että amerikkalainen Horseman ovat tuoneet markkinoille hiljattain uudet 6x17 formaatin etulaudan pystysuorilla liikkeillä varustetut mallinsa. Horsemanin SW617 Pro:ssa etulautaa voidaan nostaa taikka laskea 17 milliä. Tällöin esimerkiksi arkkitehtuuria ja rakennusten sisätiloja kuvaavalle tulee enemmän mahdollisuuksia korjata perspektiivistä johtuvia vääristymiä. Linhofin versiossa nostoja ja laskuja on mahdollista tehdä hieman vähemmän, eli 14 mm per suuntaansa.

Horseman SW617 Pro
* liikkeet 34mm eli 17mm per suunta
* kaksi filmikasettia eli 6x17cm (120 filmi, 4 valotusta) 6x12cm (120 filmi, 6 valotusta)
* kolme obejektiivivaihtoehtoa (72mm, 90mm Schneider ja 90mm Rodenstock) tulossa 6 kpl:tta lisää
* vaihdettava tarkennuslasi
* mitat: korkeus 137 mm x leveys 226 mm x syvyys 76mm
* paino: 850g

Linhof Technorama 617s III WS
* liikkeet 28mm eli 14mm per suunta
* kolme objektiivivaihtoehtoa (72mm, 90mm ja 110mm) + 6 aiempaa Technorama 617 sarjaa
* vaihdettava tarkennuslasi (fresnel) loopilla (optio)
* mitat: ei ilmoitettu
* paino: ei ilmoitettu

t. Hannu

Sigma 18-200mm F3.5-6.3 DC OS

2006-10-01T12:56:00.000+03:00

Sigma on julkistanut uuden yleiszoomin. Pitkä ja pimeä, eritoten telepää, objektiivi samalla polttovälillä kuin aikaisemminkin mutta tällä kertaa mukana on myös kuvanvakaaja joka tuo helpotusta putken hitauteen. Putki on suunnattu pelkästään kroppikertoimen kameroille (DC) joka on varmasti helpottanut linssin valmistusta.

Pitkä polttoväli tekee linssistä hyvin käyttökelpoisen yleislinssin. Kuvanvakaajan pitäisi tunnistaa automaattisesti milloin kyseessä on tärinä kuvatessa paikallaan olevaa kohdetta tai milloin kohdetta seurataan ja pyrkiä seurannassa kompensoimaan vain sitä liikesuuntaa joka aiheuttaa tärinän kuvaan. Putkessa on myös sisäinen tarkennus joten etulinssi ei pyöri tarkennettaessa.

Kuvanvakaaja yleensä heikentää kuvan laatua mutta Sigma on laittanut putkeen mukaan kaksi SLD (Special Low Dispersion) -elementtiä. Kannattaa katsella testejä putkesta kunhan se tulee markkinoille, jos tämä putki kiinnostaa ja päätellä sitten onko putki hinta/laatusuhteeltaan käypä.

Kuvanvakaaja antaa tälle objektiiville paljon enemmän käyttökohteita ja käytettävyyttä esimerkiksi lomaputkena, varsinkin jos hinta tulee olemaan riittävän alhainen. Liikettähän kuvanvakaaja ei pysäytä. Pelkäänpä kuitenkin että tämä putki tulee kuitenkin kuulumaan ns. suttuzoomien joukkoon, mutta jos kuvanvakaajan mukanaolo ei nosta hintaa liikaa on tällekin putkelle varmasti käyttäjänsä ja paikkansa. Laajakulman suurin aukko F3.5 yhdistettynä kuvanvakaajaan antaa jo mahdollisuuksia kuvata käsivaraltakin mukavasti.

Kuva: www.sigmaphoto.com

t.Vesku

Linhofilta Master Technika 3000

2006-09-29T09:44:00.000+03:00

Suositusta Master Techinkasta on tullut uusi versio joka on malliltaan 3000. Uudessa mallissa on oikealla puolella edessä rulla josta superlaajiksien tarkentaminen onnistuu nyt entistä helpommin. Samoin rungon alaosaa on muutettu siten että tarkentaminen ja lukitseminen äärettömään helpottuu. Uudessa mallissa voidaan käyttää 38, 47 ja 58 millisiä optiikoita. Kinovastaavuudeltaan puhutaan takuulla jo aivan "riittävän" laajoista objektiiveista. Etulautaa voidaan 3000:ssa pudottaa aiemman 3 pykälän sijasta jopa 4 pykälää, tällöin vinjetoinniin vaara vähenee. Lisätarvikeluisti voidaan nykyisin poistaa ja kamera voidaan kiinnittää jalustaan vaikka ylösalaisin.

Uutta on myös peräosassa käytetyt ratkaisut, kaikkiin muihinkin MT -malleihin saa nyt vaihdettua uuden "slide" -tyylisen perän. 4x5" revolverimallinen peräosa pitää vaan poistaa paikoiltaan ennen asennusta. Uusi RCA (Rapid Change Adapter) avaa Master Technika sarjalle ovet nyt myös digitaaliseen maailmaan. Adpaterilevyillä kameraan saadaan nyt kiinni Hasselbladin V, H1 ja H2 sarjan digiperät. Lisäksi mallistosta löytyvät Mamiyan 645 AF/AFD ja Contax 645:een käypäset adpaterit. Uuden peräkiinnityssysteemin ansiosta Horsemaneista tutut sivuttaissiirrot mahdollistuvat nyt myös Linhofeissa. Shiftausta tarjoillaan 15 milliä suuntaansa.

t. Hannu

Siirryimme juuri beta.blogger.comiin

2006-09-29T08:53:00.000+03:00

ESKELINEN-HAILI-HELENIUS on tänään siirtynyt uudelle beta pohjalle. Tämä antaa tulevaisuudessa paremmat eväät blogin ulkoasun laadukkaampaan kehittämiseen. Beta blogissa on ilmeisesti vielä pieniä bugeja Applen Safari selaimen kanssa mutta Bloggerin henkilökunta työskentelee kuumeisesti asian parissa.

Valitamme siirrosta lukijoillemme mahdollisesti aiheutuvaa väliaikaista haittaa.

t. Hannu

Hasselblad Flextight skannerit

2006-09-29T08:06:00.000+03:00

Hasselblad on Photokinan yhteydessä esitellyt myös uusia skannereita. Flextight X1 ja Flextight X5 skannerit ovat järeän luokan skannereita jotka sisältävät ccd-kennon jossa on 3 x 8000 pikselin tarkkuus. Dynamiikkaakin löytyy valmistajan mukaan Dmax 4,6. Kinosta 4x5 tuuman laakaan ja niin nega- kuin positiivifilkat käyvät näihin skannereihin. Ohessa linkit laitteiden esittelyihin:

Flextight-X1
Flextight-X5

t. Pauli

Hasselblad 22 ja 39 megapikselin digiperät

2006-09-29T06:49:00.000+03:00

Hasselbladin Photokina-uutuudet eivät rajoitu pelkästään H3D runkoon vaan heiltä tulee myös markkinoille uudet digiperät myös muillekin keski- ja suuren koon kameroille. Digiperät eivät rajoitu pelkästään Hasselblad-kameroiden käyttöön vaan adaptereita on saatavana keskikoon lisäksi myös suurenkoon kameroille.

Tekniset tiedot:
• 16 bittiä per värikanava
• ISO 50 - 400
• Pisin suljinaika 32 sekuntia
• Tallennusmediat: CF muistikortti tyyyppi II (Kirjoitusnopeus >20 MB/s), uusi Image Bank FireWire asema tai suoraan Mac tai PC tietokoneille
• Tallennuskapasiteetti:2 GB CF muistikortille : CF-39: 40 kuvaa, CF-22: 66 kuvaa
100 GB Imagebank: CF-39: 2000 kuvaa, CF-22: 3300 kuvaa
• Akkutyyppi: Sony™ InfoLithiumL NP-F series
• Kuvausnopeus: 1.5 sekuntia per kuva
• OLED 2.2” värinäyttö, 24 bittiset värit
• Histogrammi
• Ohjelma: FlexColor
• Tuetut käyttöjärjestelmät:Mac OSX, NT, 2000, XP•
• Firewire 800 (IEEE1394b)
• Käyttölämpötilat: 0 - 45 °C / 32 - 113 °F
• Kamera-adapterit: Hasselblad H system and V system, Rollei 600X and AF, Contax 645AF, Mamiya 645 Pro, 645 AFD, RB and RZ67, Fuji GX680I/II/III. Kaikille suurenkoon kameroille Hasselblad adapterilla. Horseman DigiFlex II and PrecisionWide 35 Hasselblad adapterilla
• Mitat: CF: 81x 81x 53 mm (WxHxD)CF MS: 81x81x68 mm (WxHxD)
• Paino: CF: 450 g (ilman akkua ja kamera-adapteria)CF MS: 600 g (ilman akkua ja kamera-adapteria)

Hasselblad CF-39
• Sensorin koko: 39 Megapikseliä (5412 x 7212 pikseliä)
• Sensorin mitat: 36.7 x 49.0 mm
• CF-39: kertavalotus
• CF-39-MS: kerta- ja monivalotus
• Tiedostokoot kertavalotus: Raw 3FR pakattu: 50 MB, TIFF 8bit: 117 MB
• tiedostokoot monivalotus: Raw 3FR pakattu: 200 MB, TIFF 8bit: 117 MB

Hasselblad CF-22
• Sensorin koko: 22 Megapikseliä (4080 x 5440 pixels)
• Sensorin mitat: 36.7 x 49.0 mm
• CF-22: kertavalotus
• CF-22MS: kerta & Monivalotus
• Tiedostokoot kertavalotus: Raw 3FR pakattu: 30 MB, TIFF 8bit: 66 MB
• CF MS: Tiedostokoot 4-shot: Raw 3FR pakattu: 120 MB, TIFF 8bit: 66 MB
• CF MS: Tiedostokoot 16-shot: Raw 3FR pakattu: 480 MB, TIFF 8bit: 264 MB

Hasselbladin digiperät

t. Pauli

Zeissilta uutuuksia Sinariin

2006-09-28T20:47:00.000+03:00

Zeissilta tulee Sinariin uutta tavaraa. Uudet optiikat sopivat näppärästi, mihinkäs muuhun kuin uuteen Sinarin digimediumiin eli Hy6 malliin. Sinarin osake-enemmistö siirtyi muuten tässä muutama päivä sitten Leican omistukseen. Sinarin ja Jenoptikin yhteistyö digiperien parissa jatkunee kaikesta huolimatta.

Uudet Zeiss Helveticat:
Distagon T* 4/40 ZH
Planar T* 2,8/80 ZH
Makro-Planar T* 4/120 ZH
Sonnar T* 4/180 ZH

t. Hannu

Tapahtumakuvausta syyssäässä

2006-09-28T20:08:00.000+03:00

Erilaisia tapahtumia ja tilaisuuksia tulee varmasti jokaiselle eteen, myös harrastelijoille, joissa toivotaan kuvaajan tuottavan kuvia. Hää- ja juhlakuvaus ovat tästä ehkä äärimmäismpiä esimerkkejä joita harrastelijalle tulee. Jotkut harrastelijat sanovatkin kohteliaan ei ja ohjaavat kysyjät ammattilaisten puoleen. Mutta on myös tapahtumia joihin ei missään tapauksessa maksettua kuvaaja hankita mutta jotka harrastelijalle ovat hyviä paikkoja harjoitella ja ottaa tuntumaa tapahtumien kuvaukseen.

Kävin äskettäin kuvaamassa pienimuotoista ulkotapahtumaa jonne alkujaan otin kameran tietysti mukaan mutta alkusilmäykseltä ei mitään ihmeellisempää kuvattavaa osunut silmään. Meinasinkin jo laittaa kameran pois mutta tulin kysyneeksi järjestäjiltä haluavatko että otan kuvia tapahtumasta heille, paikalla näkyi olevan jo kaksi kuvaavaa paikallislehtitoimittajaakin. Koska vastaus oli kyllä ja olivat itseasiassa vähän niin ajatelleetkin kun minut sinne kutsuivat niin ei kun kamera valmiiksi ja silmät auki katsomaan kuvattavaa, siitä lähtökohdasta että saan kuvia eri esiintyjistä ja ohjelmanumeroista.

Näin syksyllä kannattaa varustautua edes pakastepussilla jonka saa kameran päälle vedettyä suojaamaan pahimmalta sateelta. Onneksi oli joskus pakastepussi tullut pakattua laukun pohjalle, pussista huolimatta kannattaa rankkasadetta väistellä koska se ei suojaa kuin tihkusateelta.Tämä keino ei ole kylläkään kuvausergonomiaa lisäävä väline. Aukon valinta peukalorullalla meni aikamoiseksi säätämiseksi kun se ei sujunutkaan totutulla tavalla. Tämä varoituksen sanana jos samaa pussia käytätte kameran päällä suojana.

Itse tapahtumakuvauksesta saa kuitenkin itselleen mielenkiintoisemman kun käy kuvaajan rooliin. Koska kuville on toivetta järjestäjän toimesta on liikkuminen kuvakulmien hakemisessa jopa suotavaa. On kuitenkin pidettävä mielessä että kuvaajan ei ole tarkoitus olla ohjelmanumero itsessään. Kuvakulman katselu kävelemättä turhaan yleisön eteen, kuvien ottaminen penkkirivien keskeltä ja sivuilta ja rohkeutta kävellä sinne lähemmäksi esiintyjää tuntematta oloaan noloksi ovat asioita jotka eivät tule kaikille luonnostaan mutta harjoittelemalla, pienimuotoisemmassakin tilaisuudessa, saa rohkeutta kuvata myös suuremmissa tilaisuuksissa. Suurta painetta jokaisen kuvan onnistumiseen ei ole tälläisessä tilaisuudessa koska järjestäjät ovat tyytyväisiä myös pienemmästä määrästä kuvia mutta samalla on hyvä pitää mielessä ajatus että kuvista olisi tarkoitus saada niin hyvät kuin mahdollista. Lisävaikeutta tuo toki ajoittainen sade ja se että ohjelmasta ei ole välttämättä hirvittävästi tietoa mitä se pitää sisällään jolloin valmistautuminenkin on varsin vähäistä. Sopivaa hetkeä odottaen voi koko esitys ehtiä loppumaan joten tulee kysymys haluatko ottaa riittävän hyvän kuvan mielestäsi vaiko vain hyviä kuvia? Pyrkiäkö ottamaan kuva ryhmästä jolloin tausta vuotaa pahastikin kuvaan, vaiko keskittyä vain yhteen esiintyjään neljästä tai viidestätoista?

Mitään yleispätevää ohjetta ei tuohon ole, paitsi että ota niitä kuvia mikäli mahdollista sekä pienestä joukosta että koko ryhmästä. Valikoi sitten miellyttävämmät kotona, kesken esityksen on turha käydä tutkimaan LCD:ltä missä kuvassa on hyvät ilmeet - jos on epävarmuutta niin ota perään kuva, kaksi tai kolme. Eroaako filmikuvaus tässä digistä? Ei, koska jos filmillä kuvatessa on tuntemus että kuva ei onnistunut otat toisen. Digillä asian voi nopeasti tarkistaa halutessasi tietenkin mutta esitykset voivat olla yllättävän lyhyitä ja itselle on hyvä haaste ottaa kuva jokaisesta esityksestä. Sillä tavalla, ainakin mielestäni, oppii nopeatempoiseen tapahtumien kuvaamiseen ja kehittää itselleen silmää reagoida & kuvata tilanteita. Ja jos jokin esitys jää välistä niin sitä on turha jäädä harmittelemaan vaan jatkaa seuraavan kuvaamisella ja ehkä jopa seurata jotain esityksiä välillä että tietää minkälaisessa tilaisuudessa tuli käytyä.

Yleisöä ei tulisi unohtaa jos järjestäjät haluavat kuvia ja kannattaa myöskin kiertää paikkaa esitysten välillä, esimerkiksi kuvata yhdestä esityksestä alku ja toisesta loppu, katsellen muutakin kuvattavaa joka voisi miellyttää järjestäjiä ja antaa heille muistoja tapahtumasta. Kattauksia, vieraskirjoja, koristeita, lapsia jotka leikkivät, jotain ylipäätään mikä pistää silmään.

Kuvat eivät tietenkään ole yleensä kovin suurta taidetta kun kuvaa tällä tavalla. Siinä enemmänkin pyritään taltioimaan tapahtumaa mutta ajatuksena onkin että sen pystyisi tekemään mahdollisimman hyvällä lopputuloksella. Edes jossain määrin itsensä ja erioten tapahtuman järjestäjien mielestä.

t.Vesku

Hallittua ja tarkkaan harkittua sekoittamista

2006-09-28T09:03:00.000+03:00

Moni meistä varmaan on joskus pohtinut sitä että voidaanko omaan kameraan asentaa turvallisesti eri merkkinen objektiivi kiinni. Välillä kun se nurmikko tuntuu vihreämmältä siellä aidan toisella puolella ja "vieraissa" olisi pieni houkutus käydä. Mihin tahansa järjestelmäkameraan voidaan teoriassa asentaa minkä tahansa toisen järjestelmäkameran objektiivi. Johtuen kameran runkopaksuuksien välisistä eroista voi olla vaan että tarkennus äärettömään ei aina onnistukaan. Kun tullaan paksusta rungosta ohuempaan fokusointi äärettömään toimii, muttei valitettavasti päinvastoin.

Jos paksumpaan runkoon halutaan kiinnittää ohuemman rungon objektiiveja, tarvitaan negatiivisesti korjaavaa optiikkaa. Näiden korjaavien linssien valmistaminen on tietenkin kallimpaa kuin pelkän adapterilevyn koneistaminen, joten tälläisen linssillä varustetun adapterin hintakin on siten kalliimpi. Yksi ongelmista on erimuotoiset ja kokoiset peilikammiot. Joissain tapauksissa peili voi ottaa suoraan eri valmistajan objektiivin peräosaan kiinni. Joskus voi käydä niin että objektiivin peräosassa olevat ulkonemat ottavat kiinni johonkin muuhun osaan kameran sisällä kuten esim. peilikoteloon. Ideaalein tilanne on silloin kun kameroiden runkopaksuudet ovat vain muutaman millin päästä toisistaan. Adapterirengas kun vie väkisinkin sen millin muutaman rungon ja objektiivin välistä.

Aikoinaan ehkä yleisin tapa oli mättää vanhoja kunnon M42 kierteisiä optiikoita esim. Pentaxin K-sarjaan, Canonin EOS:iin, Minoltaan, Contaxiin taikka Yashicaan. Nykyään adaptareilla saa varsin ihmeellisiä kombinaatioita aikaiseksi. Nikkorit saa esimerkiksi EOS:iin kiinni, Hasselit Nikoniin, R Leicat Olympukseen jne. Adapterien valikoima lisääntyy koko ajan hurjasti ja mitä eriskummallisempia yhdistelmiä alkaa löytymään. Hyvä sikäli että kuvaaminen ei ole enää yhteen merkkiin rajoittunutta, voidaan poimia parhaat rusinat pullapitkoista ja työstää sillä mikä parhaiten kulloisenkiin hommaan soveltuu. Huono puoli on siinä että automaattiset ominaisuudet näillä mekaanisilla adaptereilla lähes aina vääjämättä menetetään. Jos kuitenkin tuijotetaan pelkästään optista laatua voidaan aika huikeitakin cocktaileja tehdä eri merkkien välillä. Esimerkkinä keskikokoa voidaan leipoa varsin huoletta kinareihin kiinni. Eri asia on sitten onko siinä mitään järkeä käytännön tasolla. Joskus on ja joskus taas ei.

Koska lähietäisyydellä tarkennus pelaa runkopaksuuksista huolimatta, on adapterit yleensä parhaimmassa käytössä silloin kun puhutaan lähialuekuvaamisesta. Makroilija saakin eniten hyötyä eri merkkien miksaamisesta. Lähikuvaamisessa joudutaan muutenkin yleensä tarkentamaan manuaalisesti lähelle, joten äärettömän menetyksellä eikä autofokuksella ole yleensä paljoakaan tälläiselle kuvaajalle merkitystä. Sen sijaan laadukkaita vanhoja makroiluun soveltuvia objektiiveja voi löytää divareista ihan naurettaviin hintoihin. Kekseliäs kuvaaja voi käyttää vaikka suurennuskoneen optiikkaa jos sellainen halvalla vaan jostain löytyy.

Optiikan swappausta voidaan suorittaa myös eri valmistusgeneraatioiden välillä. Canon FD objektiivin saa EOS:iin kiinni mutta toimenpide ei toteudu ilmaiseksi. Koska FD on ohuempi kuin EOS, toimii EOS tässä tapauksena loittona jolloin tarkennus menetettäisiin ellei negatiivisesti korjaavaa linssielementtiä olisi mukana. Korjaavan elementin vaikutukset kuvanlaatuun ovat tunnetusti heikentävät ja koska optiikka siirtyy kauemmaksi kenno-/filmitasolta, saattaa vinjetointiakin esiintyä.

Runkopaksuuksia eri valmistajilla:

55,00 mm T2
47,00 mm Leica R
46,50 mm Nikon
46,00 mm Olympus OM
46,00 mm Contarex
45,50 mm M42
45,50 mm Petri
45,50 mm Ricoh
45,50 mm Pentax K
45,50 mm Pentax Screw (M42)
45,50 mm Contax
45,50 mm Yashica FR, FX
44,50 mm Minolta AF
44,00 mm Canon EOS
43,50 mm Minolta MD
42,00 mm Canon FD
41,50 mm Miranda
40,50 mm Konica F
38,85 mm Olympus(4/3)
27,80 mm Leica M

Toimivia adaptioita:

Hasseblad -> Canon EOS
Hasseblad -> Nikon
Olympus 4/3 <- Pentax
Olympus 4/3 <- M42
Olympus 4/3 <- Nikon
Olympus 4/3 <- Leica R
Olympus 4/3 <- Contax/Yashica
Minolta AF <- M42
Minolta MD <- M42
Nikon <- M42
Nikon -> Canon EOS
Contax/Yashica -> EOS
Contax/Yashica -> M42
Leica R -> Canon EOS
Olympus OM -> Canon EOS
Rollei -> Canon EOS
Pentax K <- M42
Canon FD <- M42

t. Hannu

Horsemanilta uusia tuotteita

2006-09-27T09:43:00.000+03:00

Horseman SW-DII Pro
Horseman on julkistanut parannetun version aiemmin tänä vuonna julkaistusta SW-D kamerastaan. Uusi malli kantaa nimeä SW-DII Pro. Uusi versio on entistäkin parempi, sen takalaudan rakennetta on muutettu digiperien laajempaa vaihdeltavuutta silmällä pitäen. Muutamia kameran rakennetta koskevia juttuja on myös modifioitu. Parannukset koskevat lähinnä sivuttaissiirtojen tekemistä. Muutos on tehty siirtämällä jalustakierre kameran etuosaan takaosan sijasta. Tällöin digiperäosalla on vapaampi liikuteltavuus sommitteluun puuttumatta.

Yksi tärkeimmistä muutoksista on se että uudelle MkII versiolle kelpaa nykyisin Hasselblad V -kiinnityksen lisäksi Hasselblad H -kiinnityksellä ja Mamiyan 645 -kiinnityksellä varustetut digiperät. Resoluution puutteesta kuvat siis eivät ainakaan tule kärsimään. Hasselilta löytyy periä nykyään 39 megapikseliin asti. SW-DII Prossa on perän siirroista johtuen todella erinomaiset mahdollisuudet kuvien tikkaamiseen myöhemmin toisiinsa softalla kiinni. Tämä siis jos ilmenee vieläkin leveämpään ja tarkempaan kuvaan tarvetta. Horseman SW-DII Pro painaa 900 grammaa.

Horseman LD Pro
Hevosmies julkaisi myös uuden LD Pro paljesysteemin. LD Pro on varustettu kameran peräosaan lisätyllä sivuttaiskiskolla jonka avulla kameraan voidaan kiinnittää digiperä taikka jonka avulla kamerasta tulee aito 4x5" laakafilmikamera niin haluttaessa. LD Pro:hon käyvät mm. Phase One, Leaf, Imacon ja Sinar -merkkiset digiperät. Palkeen siirrot takaavat ammattilaisten vaatimat kuvanlaadulliset ominaisuudet. LD Pron käyttäjän on helppoa hallita syväterävysalueita, vääristymiä ja siirtoja. Myös LD Prolle kelpaa SW-DII tavoin Hasselblad V ja -H sekä Mamiyan 645 kiinnityksellä varustetut digiperät.

LD Prossa sivuttaissiirtojen tekeminen on helppoa. Swing ja tilt toiminnot kattavat 360 astetta, nostoa ja laskua voidaan tehdä 30mm, samoin kuin siirtoja horisontaalisesti 30mm per suuntaansa. Takakiskosta (Main Frame Drive System) on myös hyötyä silloin kun halutaan tikata kuvia pystysuorasti yhteen. Takalaudan liikkeitä voidaan lisätä jopa 40mm silloin kun halutaan lisää tavaraa pystysuoraan. Tällöin tarkennus ja terävyysalue pysyy koko ajan samana koska takalautaa ei tarvitse käännellä. Horseman LD Pro painaa 4,4 kg.

Horseman 3D
Kolmas uutukaisista on Horseman 3D stereokamera jonka toimitukset jälleenmyyjille ovatkin jo alkaneet. Kamera on suunniteltu nopeasti liikkuvien kohteiden kuvaamista silmällä pitäen. Kameralla voi kuvata kohteita joita ei aiemmin ole pystytty stereokameralla toistamaan. Lintuja, autoja, vesipisaroita jne. Tämä johtuu kameran nopeammasta sulkimesta (24mm x 65mm metal focal plane) joka tarjoaa jopa 1/1000 sek valotusnopeuden. Mikään ei kiellä käyttämästä kameraa myös perinteisempään kuvaamiseen, stereokameroita käytetään ulkomailla varsin yleisesti hää-, lapsi- ja lemmikkieläimien kuvaamisessa. Stereokameroita hyödynnetään myös silloin tällöin tieteellisissä tutkimuksissa ja rikosten selvittelyssä.

Horseman 3D mittaetsinkamerassa on muiden stereokameroiden tapaan tuplaoptiikat eli kaksi 38 mm f/2.8 kiinteää objektiivia. AE puoliautomatiikka takaa onnistuneet kuvat monissa erilaisissa tilanteissa. Filminkelaus on 3D:ssa automaattinen. Kamera painaa 900 grammaa.

Kuvat: Horseman USA

t. Hannu

Hasselblad H3D

2006-09-26T18:48:00.000+03:00

Hasselbladilta tulee uusi keskikoon 48mm DSLR. Sisuksissa uutta teknologiaa ja linssin sekä kameran välinen kommunikaatio on viety askelta eteenpäin. Tämä kommunikointijärjestelmä on tärkeänä osa-alueena Digital Apo Correction (DAC) sekä Ultra-Focus -järjestelmissä. DAC pyrkii korjaamaan kuvia terävöityksen ja kontrastin osalta näyttävämmiksi kun U-F pyrkii optimoimaan tarkennuksen uusille yhteensopiville linsseille. U-F pyrkii huomioimaan linssin erityispiireet sekä kuvausolosuhteet tarkennuksen nopeuttamiseksi ja tehostamiseksi HCD-linssien kanssa.

IAA, eli Instant Approval Architecture, on setti tehokkaita työkaluja joilla kuvien valinta ja työkulku on entistä nopeampaa ja aika on käytetty tehokkaammin. H3D on täysin integroitu IAA:han ja sen sitä kautta digitaalinen työnkulkuun.

H3D:n monipuolisiin valintoihin on tuotu myös etsimen vaihtomahdollisuus myös vyötäröntasolta käytettävään etsimeen jolloin kuvaajan ei tarvitse piiloutua kameran taake, mutta toki tuokin vaihtoehto on tarjolla. Etsin on kinokoon järkkäriin verrattuna kirkas ja suuri kooltaan.

Speksejä:
• Kennon koko 22/39 megapikseliä, perästä riippuen
• Tiedosto: 4080x5440/5412x7212
• Kennon mitat: 36.7x49.0 mm
• Mahdollisuus käyttää filmiä digiperän sijaan
• RAW (16bit) / TIFF (8 bit)
• Ei sarjakuvausta, vain yksittäisotoksia
• ISO 50 - 400
• Valotusajat: 1/800 - 32 sekuntia
• Salamasynkronointi käytettävissä kaikilla valotusajoilla
• Kortti: CompactFlash, Kuvapankki Firewirellä kytkettynä
• Kuvausnopeus: 2 sekuntia / kuva
• Näyttö: OLED 2.2"
• Histogrammi
• Tiedostomuoto: Hasselblad 3FR
• Tietoliikenne: FireWire 800 (IEEE1394b)
• Mac OS X, NT, 2000, XP
• Käyvät objektiivit: Hasselblad HC ja HCD (with integral leaf shutter). Kaikki C-tyypin linssit V-sarjasta CF adapterilla.
• Koko f/2.8 80mm linssillä: 153x131x213 mm
• Paino: 2175 g (akulla ja CF-kortilla)

Hasselblad 28mm HCD
Hasselbaldilta ilmestyy myös H3D:n ominaisuuksia tukevaa optiikkaa. Ensimmäisenä niistä on 28mm HCD, joka on kehitetty tätä kameraa silmällä pitäen ja siten optimoitu H3D:n kennon koolle. Lopputuloksena on varsin kompakti laajakulma jonka avulla voi hyödyntää sekä DACia että U-F:ää.

Kuva: www.hasselblad.se

t.Vesku

SigMonster on nyt jopa TUPLASTI karmeampi!

2006-09-26T16:57:00.000+03:00

Sigma on julkaissut 4 uutta optiikkaa Olympuksen lanseeraamalle 4/3 kennolle. Ehdottomasti häikäisevin ilmestys on nyt kakkoskroppikertoimesta nautiskeleva APO 300-800mm f/5.6 EX DG HSM, alias "SigMonster". Olympuksen kroppikertoimesta saadaan kinovastaavudeksi järjetön 600-1600 milliä 5.6 valovoimalla. Can you beat that with your Canon or Nikon? Nooooupe. Sigmallahan näitä hauskoja lempparinimiä putkille riittää. "Bigma" ( 50-500mm F4-6.3 EX DG/HSM) on jo ollut pidempään jokaisen asioista vähänkään tietävän lintukuvaajan korvan takana.

Muita julkistettuja putkia 4/3:seen ovat: 24mm F1.8 EX DG ASPHERICAL MACRO, APO 135-400mm F4.5-5.6 DG ja 18-50mm F2.8 EX DC MACRO. Näistä ensimmäinen tuotejulkistus eli tuo 24 millinen on suhtkoht normaalin tuntuinen ja 1.8 valovoimainen standardioptiikka. Sigman APO 135-400mm (kinovastaavuus 270-800mm) on kätevä jokapaikan höylä lintukuvaukseen. 18-50mm f/2.8:in tarkoitus on kattaa yleisimmät polttovälit pienestä laajakulmasta lyhehköön teleen. Tässä optiikassa on kiinteä 2.8 valovoima.

Sigma ilmoitti myös uudesta DP-1 pokkarista joka on varustettu samalla kennolla kuin SD-14. Pokkaria markkinoidaan kovalla 14 megapikselin resoluutiolla, mutta koska kyseessä on Foveon kenno niin asiat eivät ole ihan näin yksinkertaisia. Koska kenno vastaanottaa jokaisen värin omalla tasollaan tuohon 14 megaan päästään vain ja ainoastaan interpoloimalla kuvaa. DP-1 on varustettu kiinteällä 16.6mm (28 mm kinovastaavuus) f/4 valovoimaisella optiikalla, mikä kamerassa saattaa kiinnittää ehkä eniten huomiota. Näyttö on jo nykydigeistä tutuksi käynyt 2,5" lcd.

Sigma Japan

t. Hannu

Sigma SD14 kameran tekniset tiedot

2006-09-26T10:29:00.000+03:00

Tässä aiemmin blogissammekin mainitusta Sigma SD 14 kamerasta photokinassa julkistettuja tarkempia teknisiä tietoja:

arvioitu hinta: £1099.99

sensori:
• kuvasensori Foveon X3 Pro 14M CMOS
• sensorin fyysinen koko: 20.7 x 13.8 mm
• kuvailmaisimien määrä 14.1 M(2652 x 1768 x 3)
• teholliset pikselit: 4.6 M (2640 x 1760)

kuvakoot:
• 4608 x 3072 (Super High) - Interpoloitu
• 2640 x 1760 (High)
• 1776 x 1184 (Medium)
• 1296 x 864 (Low)

kuvaformaatit:
• Foveon X3 RAW (.X3F, 12-bittiä / kuvailmaisin)
• JPEG (Fine, Normal, Baisc -pakkaus)

sovivat objektiivit:
• Sigma SA mount

kroppikerroin:
• 1.7

suljin:
• 30 - 1/4000 sek
• Bulb ( ...30 sek asti)

salamasynkka:
• 1/180 sec

sarjakuvaus:
• High: 3 fps 7 ruutua
• Medium: 3 fps 12 ruutua
• Low: 3 fps 24 ruutua

etsin:
• Suurennos 0.9x
• kattaa 98% kuva-alasta

LCD näyttö:
• 2.5" TFT LCD
• 150,000 pikseliä
• 100% kuva

muistikortit:
• CompactFlash I/II

akut ja virta:
• Lithium-Ion battery BP-21
• AC adapteri (optiona)

mitat:
• 144 x 107 x 81 mm

paino:
• 700 g ilman akkua

www.sigma-sd14.com

t. Pauli

Zeisseja Sonyyn ja Minoltaan

2006-09-26T09:59:00.000+03:00

Sonyn ALFA-100 digijärkkäriin on julkaistu 3 uutta objektiivia. Kaksi ensimmäistä käyvät myös näppärästi piirtoympyränsä takia Konica-Minoltaan ja Minoltan vanhoihin filmijärkkäreihinkin.

1. Planar T* 1.4/85 ZA: kuuluisan ja klassisen Zeissin potrettilasin design, piirtoympyrä kattaa 24 x 36 mm formaatin.

2. Sonnar T* 1.8/135 ZA: todella nopea pikkutele kovalla suorituskyvyllä, tämänkin optiikan piirtoympyrä kattaa kinoformaatin.

3. Vario-Sonnar T* DT 3.5-4.5/16-80 ZA: muuntautumiskykyinen, kompakti, ultrakevyt matkakumppani, kattaen APS-C formaatin Sonyn Alpha CCD sensorissa.

t. Hannu

Sinarilta uutta

2006-09-26T08:11:00.000+03:00

Sinar esittelee Photokinassa uuden Sinar Hy6 kameran sekä Sinarback eVolution 75H digiperän ja Sinar eXposure™ 6.0 ohjelman. Digiperä on 33 megapikselinen ja se on suunniteltu nimenomaan Hy6 runkoa varten. Hy6 on tällä hetkellä ainoa valinnaisesti 6x6 taikka 6x4,5 formaatin runko.

Sinarback eVolution 75H digiperän tekniset tiedot:

* CCD kenno Dalsa FTF 5066 C
* RGB mosaiikkifiltteri, täyden kennon tekniikka
* kennokoko: 48.0 x 36.0 mm
* resoluutio: 6668 x 4992 pikseliä, yhteensä 33.3 miljoonaa pikseliä
* CCD pikselikoko 7.2 μm
* kuvasuhde: 4:3
* tiedostokoko RAW (16 bit) 1-kuva 68 MB, 4-kuva 190 MB
* tiedostokoko 48 bit TIFF 190 MB
* tiedostokoko 24 bit TIFF 95 MB
* "Live image" -kuvaetsin
* valotusaika 1/10000 aina 32 sekuntiin asti
* dynamiikka (kontrasti) 12 aukkoa
* D-muunnin 48 bittinen (16 bittiä per kanava)
* piezo jäähdytys ja tuuletusrivoitus
* perusherkkyys ISO 50 (säädettävissä ISO 50 -> ISO 400)
* piezo microskannaus
* liitännät: 1x IEEE 1394B Firewire (800 Mbps)
* virta: vaihtoehtoisesti Firewire, taikka ulkoinen 12 voltin virtalähde
* tallennus suoraan ulkoiselle kovalevylle
* Sinar CaptureShop™ 5.5 taikka uudempi...
* mitat: 90 x 85 x 73 mm
* paino 500 g

Sopii seuraaviin kameramalleihin:
Sinar p3/p2/p/x, Sinar m, Sinarcam 2; Contax 645 AF; Fuji GX 680 I,
II, III; Hasselblad V, H1, H2; Mamiya RZ 67/Pro II, RB 67, 645 AFD, AFD II, 645 Super, Pro, Pro TL; Rolleiflex 6001, 6003, 6008/Integral/Integral2/AF; kaikki standardit 4x5" Graflock -adapterilla.

Tietokoneen vaatimukset:
Apple Macintosh G5 taikka Core Duo väh. 1.8 GHz, OS 10.4.4 taikka uudempi, käyttömuisti 2 GB RAM, IEEE 1394B liitäntä.

Sinarin uutuudet

t. Pauli

Lensbaby 3G

2006-09-26T07:48:00.000+03:00

Lensababy-linssistä on esitelty uusi mallisto Photokinassa. 3G-mallistossa on mukana lukitukset joiden avulla linssi saadaan pysymään halutussa asennossa. Lukituksen jälkeen on mahdollista tehdä vielä hienosäätöjä haluttuun tarkennukseen ja terävään alueeseen.

Lensbaby on erikoinen linssi jonka avulla saadaan kuvan yhdestä, valitusta, alueesta tarkka samalla kun muut alueet jäävät epäteräviksi, epäterävyyden kasvaessa terävästä kuva-alueesta lähtien. Tämä eroaa tavallisesta linssistä jossa terävyysalue on tietyllä , tarkennetulla, etäisyydellä ja sen syväterävyysalueella.

Lensbaby onkin pahimmillaan kokeilijan linssi. Sillä saa omasta mielestään taiteellista jälkeä helposti mutta oikein käytettynä jälki on myös näyttävää useammankin katselijan mielestä. Terävyysalueen hallintaa hyödyntämällä voi häiritsevän taustan keskeltä nostaa kohteen esille ilman jälkikäsittelyä. Lensbaby on yksi väline tälläisen toteuttamiseen järkkäreissä.

Linssin polttoväli on noin 50mm (kinokoossa), tarkennus on pelkästään käsiavusteinen, aukko on suurimmillaan F2 ja lyhyin tarkennusetäisyys on noin 30.5 cm. Lensbaby on kevyt (n. 160g) ja tulee olemaan saatavilla eri bajonetteihin: Canon EF, Nikon F, Olympus 4/3rds/Panasonic, Pentax K/Samsung, Sony Alpha/Minolta Maxxum.

Lisätietoa: Lensbabies.com

t.Vesku

SanDisk Extreme III 12GB ja 16GB

2006-09-26T06:23:00.000+03:00

Sandisk on esitellyt uudet suurikapasiteettiset Extreme III muistikorttinsa. Muistikortit on saatavana joulukuusta lähtien ja ne ovat nopeudeltaan 20 megabittiä sekunnissa niin kirjoitus kuin lukunopeudeltaan. Kortit toimivat miinus 25Celsiuksesta plus 85 Celsiukseen olevissa lämpötiloissa. Extreme III perustuu ESP (Enhanced Super-Parallel Processing) tekniikkaan eikä uudempaan NAND tekniikkaan kuten uudempi Extreme IV muistikortit. Kolmoset on saatavana CompactFlash, Memory Stick PRO Duo ja SD formaateissa.Euroopassa muistikorteilla on 10 vuoden takuu. Muistikortit on esillä Photokinassa

SanDisk Extreme III 12GB: $779.99
SanDisk Extreme III 16GB: $1049.99

t. Pauli

Canon MEDIA STORAGE M30 ja M80

2006-09-25T17:26:00.000+03:00

Canon on lähtemässä mukaan valmistamaan kiintolevypohjaisia mediatallentimia. Uudet mallit kantavat nimeä MEDIA STORAGE M30 ja MEDIA STORAGE M80. Huomenna Photokinassa esiteltävät mediatallentimet varsinaisesti julkaistaan. Laitteiden mallinumero keroo minkä kokoinen kiintolevy niissä on. Laite toistaa niin ääntä, kuvia kuin videoitakin. Canon on suunnitellut laitteet EOS runkoja silmällä pitäen ja siten suora tuki Canonin RAW:lle löytyy.

Ominaisuuksia:

* 30 taikka 80 gigainen kiintolevy
* JPEG, tiff, CR2,MPEG 1, 2 or 4, MP3 ja WAV tiedostomuodot
* 3,7 tuuman LCD-näyttö (307200 pikseliä)
* USB-2.0-Highspeed
* CF ja SD/MMC kortinlukija
* WFT-E1 WLAN/WiFi tuki
* Näytön kontrastisuhde 250:1
* PictBridge suoratulostus

t. Pauli

Hyperfokaaliseen pisteeseen tarkentaminen...

2006-09-25T15:56:00.000+03:00

Hyperfokaalisen etäisyyden konsepti on harvinaisen helppo tajuta. Tarkenna objektiivisi hyperfokaaliseen pisteeseen ja kaikki kohteet valokuvassasi ovat tarkkoja lähietäisyydeltä äärettömään. Tämä on hyvin yleinen käytäntö maisemakuvauksessa mutta silti hyvin monet ihmiset tarkentavat tietämättömyyttään suoraan äärettömään ja kuvista tulee tavattoman suttuisia lähietäisyydet huomioon ottaen. Digiaikakaudella kameravalmistajat ovat myös alkaneet jättämään ko. asian tuuliajolle. Harvasta objektiivista löytyy enää kunnollista ja järkevää etäisyystaulukkoa. Väli tarkennustaulukossa 1 metrin ja äärettömän välillä voi olla vain muutama hassu milli. Tarkenna sellaisen avulla nyt sitten viimeisen päälle. Ei ihme että välillä homma ei luonnistu.

Hyperfokaalinen piste ajatuksena herättää muutamia kysymyksiä. Mitkä optiikat soveltuvat parhaiten hyperfokaaliseen tarkentamiseen? Mikä on hyperfokaalinen tarkennuspiste minun objektiiveissani? Kuinka tarkennan oikein hyperfokaaliseen pisteeseen?

Normaalioptiikat (50mm) alaspäin laajakuvakulmaisiin (kroppikerroin sekä laajemmat formaatit kinariin suhteutettuina) ovat hyvä lähtökohta kun etsitään sopivia kandidaatteja hyperfokaalisen tarkennukseen. Näissä optikoissa on jo rakenteestaan johtuen hyvät hyperfokaaliset ominaisuudet varsinkin pieniä aukkoja käytettäessä. Esimerkiksi 28 millisen objektiivi himmennettynä aukolle 16 kinofilmiä vastaavassa formaatissa antaa hyperfokaaliseksi etäisyydeksi 1,65 metriä. Tällöin kaikki kohteet 83 sentistä äärettömään ovat tarkennusalueen sisällä. (Muistakaa aina kroppikertoimet laskuissanne.)

Teleputkia käytetään harvemmin kun halutaan suurempia syväterävyysalueita. Se johtuu siitä että hyperfokaalinen piste on varsin kaukana teleputkilla. Esimerkkinä 200 millisellä putkella aukolle 16 himmennettynä hyperfokaalinen piste onkin jo 82,5 metrin päässä. Kaikki 41,4 metristä eteenpäin äärettömään asti on tarkennusalueen sisällä. Tästä käy ilmi että 200 millinen putki ei ole kaikkein käyttökelpoisin jos halutaan että kohteet myös lähietäisyydellä ovat tarkkoja. Hyperfokaalista tarkentamista käytetäänkin enimmäkseen maisemakuvauksessa ja arkkitehtuurisessa kuvaamisessa.

Kuvaustilanteessa sommittelun, polttovälin- ja aukkovalinnan jälkeen voidaan alkaa paremmin perehtymään hyperfokaaliseen tarkentamiseen. Kun polttoväli ja haluttu aukko on tiedossa voidaan hyperfokaalinen tarkentaminen joko katsoa suoraan objektiivista taulukon avulla taikka luntata paperilta taikka taulukosta. Digissä on se hyvä puoli että tulos voidaan tarkistaa suurentamalla se LCD näytöllä. Kamerasta riippuen voi kuvaustilanteessa syväepäterävyysalueen tarkistaminen olla kuitenkin jopa varsin hankalaa. Tämän takia onkin hyvä tajuta pari asiaan liittyvää ongelmaa.

Vanhoissa kinorungoissa objektiiveista löytyy yleensä erittäin hyvät taulukot mutta syväepäterävyyttä on mahdotonta tarkistaa koska objektiivin ominaisuudet eivät välttämättä mahdollista himmentämistä syväepäterävyyden tarkistamiseksi. Aiemmin lähdettiin siitä että kuvaajan täytyy tuntea kameran käyttäytyminen eri olosuhteissa tarpeeksi hyvin. Monella menikin aikoinaan lähialuetarkentaminen kinarirungoissa "hieman" pipariksi optiikoiden läpitähystyksestä johtuvan "kiinteän täyden aukon" takia. Kyllä silloinkin himmennin toimi normaalisti valotuksen aikana mutta syväterävyysaluetta ei voinut esihimmentämällä mitenkään erikseen tarkistaa.

Digitaalisissa järjestelmäkameroissa tilanne on taas ollut päinvastainen. Objektiivien merkinnät ovat usein todella retuperällä mutta syväepäterävyyden voikin sitten tarkistaa nopeasti nappia painamalla. (Tällöinhän objektiivi himmennetään valitulle aukolle tarkistuksen ajaksi). Molemmissa tavoissa on omat hyvät ja huonot puolensa. Vanhassa kinojärkkärissä taulukon lukeminen objektiivin pintaan merkitystä taulukosta on ollut helppoa mutta sekin vaatii luottamista itseensä ja ennenkaikkea valmistajan ilmoittamiin arvoihin. Kroppikerroinrungolla pimeä etsinkuva ei välttämättä kerro ihan kaikkea. Pimeästä etsimestä on hankala erottaa mikä alue on terävää ja mikä ei. Parhaiten homma selviääkin tarkistamalla kameran näytöltä jälkikäteen miten tarkentaminen oikein onnistui. Kukaan ei myöskään kiellä merkitsemästä omia asteikkoja kameroihin vaikka teippaamalla. Pro selvittää tarkennukseen ja syväterävyyteen liittyvät asiat aina ennen kuvauskeikkaa objektiivikohtaisesti.

On myös syytä tunnistaa eri formaattien väliset erot syväterävyyteen liittyen. Digipokkarilla on huomattavasti helpompaa saada jyrkempiä syväterävyysalueita kuin esim. keskikoon kameralla. Polttoväliin liittyvät asiat ovat siis ratkaisevia myös eri formaattienkin kesken. Mitä lähempänä objektiivi on filmi- taikka kennotasoa, sitä jyrkempää on yleinen syväterävyys. Tästä em. syystä 2000 luvun alussa pokkaridigit tulivatkin varsin suosituiksi makroharrastajien keskuudessa.

Peukalosääntöjä:

1. Kun tarkennetaan hyperfokaaliseen pisteeseen niin kaikki on puoleenväliin kameraan päin tarkkaa...

2. On fiksumpaa tarkentaa epäselvissä tilanteissa hyperfokaalisesta pisteestä hieman kauemmaksi kuin tuoda tarkennuspistettä lähemmäksi. Varsinkin jos ei ole täysin varma asioista. Äärettömänkin voi saada tarkennettua väärin sangen pienilläkin aukoilla jos ei ole erityisen tarkkana. Vaativuustaso lisääntyy huomattavasti aukkoa avattaessa ja telempää polttoväliä käytettäessä.

3. Kun olet laskenut hyperfokaalisen pisteen tarkasti voit silti himmentää yhden pykälän ihan vaan varmuuden vuoksi. Muista kuitenkin digikameran kanssa ettei aukkoa 16 suurempia lukemia kannata hirveän usein käyttää digikennojen kuvaa pehmentävien ominaisuuksien takia...

Laskuri syväterävyyteen eri polttoväleillä printin koosta ja katseluetäisyydestä riippuen...

t. Hannu

Fuji S5 Pro esitelty

2006-09-25T10:09:00.000+03:00

Fujin S5 Pro perustuu Nikon D200 runkoon. Magnesium runkoisen kameran kenno on nimeltään Fujifilm SuperCCD SR II ja se on kooltaan 23.0 x 15.5 mm. Fujin kennon erikoisuutena on 2 fotodiodia per vastaanotin (S ja R) sen yhteenlaskettu resoluutio on 12.34 Mp, (s-pikselit: 6.17 M, r-pikselit: 6.17 M). Kameran ennustetaan tulevan myyntiin vuoden 2007 alussa.

Ominaisuuksia:
- Nikon (F-mount) kaikki Nikkor AF-D/G ja AF-S optiikat toimii
- RAW+JPEG (4,256 x 2,848 pikseliä, 3,024 x 2,016 pikseliä, 2,304 x 1,536 pikseliä) dual-save mode
- MAC ja PC tietokoneille USB 2.0 portin kautta suoraan tallennus optiona saatavalla HyperUtility ohjelmalla
- magnesium runko
- 1.5 croppikerroin
- sulkimelle luvataan vähintään 100000 kuvan kesto
- i-TTL salamakontrolli
- 11-pisteen AF sensori
- 1/3, 1/2, ja 1 aukon valotusvälit
- suljinnopeudet 30 sekunnista 1/8000 sekuntiin., Salamasynkkanopeus 1/250 s.
- 3 tasoinen käyttäjäasetusten säätö salasanasuojauksella
- 2,5-tuumainen LCD jossa 235,000 pikseliä
- Li-ion akku
- Compact Flash (CF Type I/II) ja Microdrive yhteensopiva

Lisävarusteet:
- LAN Adapteri langattomaan tiedonsiirtoon.
- New Hyper Utility ohjelma 14-bitin RAW
- vaihdettavat akut
- akkulaturi
- verkkovirtaadapteri

t. Pauli

Fujin prosari...

PS. lisäämme myöhemmin tarkemmat tekniset tiedot

Timecatcher(s)

2006-09-24T12:27:00.000+03:00

Timecatcher on seitsemän nuoren ja varsin tasokkaan maisemakuvaajan nettiyhteisö. Porukan valokuvaajat pyrkivät tuottamaan mahdollisimman kauniita ja täydellisyyttä hipovia maisemakuvia. Yhteisön jäsenistä neljä on amerikkalaisia, yksi heppu on Kanadasta ja loput kaksi tulevat brittein saarilta.

Kuvauspaikat vaihtelevat paljon, suurin osa kuvista on otettu jenkeissä. Mukaan mahtuu silti paljon Kanadaa, Väli-Amerikkaa, Eurooppaa, Australiaa sekä Uutta Seelantia. Timecatcherin valokuvaajia ovat: Patrick Di Fruscia, Adam Burton, Francis Cailles, Ian Cameron, Kenneth Kwan, Jay Patel ja Marc Adamus. Timecatcherin sivut ovat varsin komeat ja käyttäjäystävälliset. Valotuksista löytyy paljon hyödyllistä informaatiota varsinkin maisemakuvausta silmällä pitäen. Harmaa-, puoliharmaa-, puoliväri- ja polarisaatiosuotimien käyttö maisemakuvissa on nykypäivänä varsin yleistä. Aukko ja valotustiedot ovat selkästi esillä vaikka kysymyksessä olisi filmille taikka dialle kuvattu materiaali. Suotimien monipuolisesta käytöstä löytyy myös paljon informaatiota.

Poppoon toiseksi nuorin kuvaaja, vasta 25 vuotias Marc Adamus on joskus havainnollistanut miten paljon taustatyötä hän on valokuvataiteensa eteen jotunut tekemään. Tuhansia maileja uuvuttavaa patikointia ja sopivien kuvausmestojen jatkuvaa scouttaamista kamerareppu selässä. Palaamisia uudelleen ja uudestaan kerta toisensa jälkeen löydetyille alueille, sopiviin maagisiin sinisiin hetkiin tähtäävää ajoittamista.

Rankka raataminen kantaa aina jossain vaiheessa hedelmää kun luonto laittaa palapelin osaset omalla painollaan paikoilleen ja kuvaaja on ne kamera valmiina taltioimaan. Timecatcher sen jo itse nimenäkin kertoo...

http://www.timecatcher.com

t. Hannu

Photokina alkaa tiistaina

2006-09-24T10:00:00.000+03:00

Tiistaina, 26.9. alkaa vuoden tärkein valokuvausalan messutapahtuma. Paljon tuotteita on esitelty jo ennen kuusipäiväisiä messuja, mutta paljon esitellään vasta Kölnissä. Syy odotukseen on se, että Photokinaan tulee noin 7500 toimittajaa ympäri maailmaa ja julkistuksia pyritään saamaan kaikille samaan aikaan. Ennen messuja esitellyt tuotteet ovat olleet koukkuna tulla katsomaan paikan päälle ne kovimmat jutut. Pienet valmistajat esittelevät tuotteensa ajoissa koska messujen aikana on runsauden pulaa kaikesta, joten jos haluaa näkyä pitää julkistuksen olla joko näyttävä ja samalla käytännössä kallista, tai sitten on valittava ajankohta jolloin ei mitään isoja julkistuksia ole yleensä tulossa.

Mikäli vanhat merkit pitävät paikkansa saadaan maanantaina julkistusvuotoja. Löydät uutustuotetiedot tältä saitilta ;)

http://www.koelnmesse.de/wEnglisch/photokina/

t. Pauli

Profoto 300R, 600R ja 1200R kompaktisalamat ja 2400 WS:n rengassalama

2006-09-21T21:54:00.000+03:00

Profoto esittelee Photokinassa myös kolme kompaktisalamaa ja yhden rengassalaman. 300R, 600R ja 1200R kompaktisalamat sisältävät myös 32 kanavaisen pocketWizardyhteensopivan radiolaukaisimen. Välähdysaika 300R ja 600R malleissa on 1/850 sekuntia ja välähdysvälit 0,25 - 0,8 sekuntia. 1200R mallissa välähdysaika on 1/500 sekuntia ja välähdysvälit on 0,4 - 2,2 sekuntia. Radiolaukaisimen kantama on 100 metriä joka hyvin riittää monelle kuvaajalle. kompaktit painavat 2,3 kg (300R), 3 kiloa (600R) ja 3,9 kiloa (1200R). Mallimerkinnät kompakteissa kertoo salamoiden wattisekuntimäärän. 2400 WS:n rengassalamassa (joka tuntee mallimerkinnän ProRing 2 ) on 200W:n ohjauslamppu. Otsonvapaata rengassalamaa voi välkyttää suhteellisen surutta koska se sisältää oman tuulettimen. Rinkula painaa 2,2 kiloa joten ei ihan mahottomia etteikö sitä voisi käyttää käsivaralta.

300R, 600R ja 1200R mallien lehdistötiedote

ProRing 2 lehdistötiedote

t. Pauli

Pentaxilta uutta Photokinassa

2006-09-21T16:49:00.000+03:00

Pentax julkistaa kolme uutta objektiivia PENTAX K ja *istD -digitaalijärkkäreihin.

Valovoimainen laajakulma smc PENTAX-DA 16-50mm F2.8ED AL[IF]
Valovoimainen tele smc PENTAX-DA 50-135mm F2.8ED [IF]
Näitä luvataan kauppoihin marraskuussa 2007.

Pitkä tele smc PENTAX-DA 60-250mm F4ED [IF], jota luvataan kaupiteltavaksi vuoden 2007 aikana.

Lisäksi esille tulee keskikoon järjestelmäkamera PENTAX 645 Digital.
- 18 Megapikseliä
- PENTAX 645Af bajonetti
- Yhteensopiva aikaisempi smc PENTAX 645-lasien kanssa

Pentaxin lehdistötiedote

t.Vesku

Profoto AcuteB 600 ja AcuteB 600R akkukäyttöiset studiosalamat

2006-09-21T07:13:00.000+03:00

Profoto esittelee Photokinassa erittäin kompaktit AcuteB 600 ja AcuteB 600R akkukäyttöiset studiosalamat jotka ovat suunniteltu pääsääntöisesti liikkuvaan käyttöön.

Speksit:

* teho: 600 Ws
* 7 kuvausaukon säädettävyys (pienin teho 9 Ws)
* F-arvo 2 metrin päästä (ISO 100/21°): 64.2 (600 Ws) magnum 50° heijastimen kanssa.
* välähdysväli: 0.09–2.6 s
* 160 välähdystä täydellä teholla per akun lataus
* Ohjausvalo 65 W
* Akun varaustilan näyttö 1/1, 3/4, 1/2 ja 1/4
* sisäänrakennettu orjakenno ja R-mallissa sisäänrakennettu Radiolaukaisin jossa 32 kanavaa / 4 vyöhykettä

Mitat: leveys 19cm x korkeus 19cm x syvyys 13cm
Paino: 4.9 kg, akun kanssa

Profoton lehdistötiedote

t. Pauli

Vieläkö mahtuu mukaan jos käyttää Rexonaa?

2006-09-21T07:08:00.000+03:00

Digijärkkärien kymppikerhossa alkaa olla ruuhkaa sillä sarjan viimeisin ihmetys on Samsung uudella GX10 -mallillaan. Kamerassa on 10,2 megapikselinen kenno, 2,5" näyttö ja sisäänrakennettu vakaaja. Lisäksi kamerasta löytyy pölynirroitusta, 3 raakakuvan sarjatulitusta ja 9 raakakuvan bufferia. Tekniikka perustuu pitkälti Pentaxin aiemmin julkistamaan K10D malliin.

GX10:n ominaisuuksia:

• 10.2 megapikselin CCD kenno
• OPS vakaaja
• pölynpoisto
• pölynkestävä pinnoite, sään kestävä
• 95% penta prisma etsin (0.95x suurennoksella)
• säädettävällä kirkkaudella ja laajalla katselukulmalla varustettu 2.5” TFT LCD
• RAW tuki (sisäänrakennettu konvertteri jpeg muotoon)
• 3 kuvaa sek (muistin täyttymiseen asti 9 kuvan buffer)
• ISO 1600 asti
• TTL 11 pisteen laaja AF
• TTL 16 segmenttinen mittaus

Samsung on myös ilmoittanut että siltä tulee 5 uutta optiikkaa markkinoille vuoden 2006 loppuun mennessä. Uusia objektiiveja ovat mm. 10-17mm F3.5-F4.5 ED, 12-24mm F4 ED AL, 16-45mm F4 ED AL, 35mm F2 AL ja Macro 100mm F2.8.

t. Hannu

Sekonicilta uusia valotusmittareita

2006-09-20T19:46:00.000+03:00

Sekonic esittelee Photokinassa kolme uutta L-758 mallinumerolla olevaa valotusmittaria. uudet mittarit kantavat seuraavia mallinimiä DIGITALMASTER L-758D, DIGITALMASTER L-758DR ja DIGITALMASTER L-758CINE. L-758 mallit on ensimmäiset monitoimimittarit maailmassa joka voidaan kalibroida kaikkien digikennojen ISO-herkkyyksien mukaan. Sekonicilta löytyy sitä varten DTS-ohjelma (Digital Transfer Software) tähän kalibrointiin usb-portin kautta. Ohjelma on PC ja MAC yhteensopiva. Mittareihin voi tallettaa valmiiksi kolmelle kameralle kennoasetukset. R-mallissa on radiolaukaisin sisäänrakennettuna ja CINE-malli on suuniteltu elokuvaajia varten.

t. Pauli

Nikoniin ja Hasseliin Zeisseja Photokinassa

2006-09-20T16:10:00.000+03:00

Tässä vähän listaa niistä Zeissin objektiiveista joita Zeiss esittelee Photokinassa. Nikon rungon omaavat ovat varsin mieluissaan siitä, että 4 huippulaatuista objektiivia 25 millisestä 100 milliseen on saatavilla suoraan Nikonin F-mountilla. Uusi 25 millinen ZF laajakulma tarjoaa laatua ja mielenkiintoisen ominaisuuden lähikuvaukseen. Sen lähin tarkennusetäisyys on 6cm etulinssistä. Pari uutta todella kovaa makrolasia (50mm ja 100mm) on nyt julkistettujen objektiivien joukossa. 50 millinen f/2 ZF on yksi nopeimmista makroista ja varustettu kelluvalla rakenteella. 100 millinen f/2 Makro-Planar taas on ensimmäinen tuotanto-objektiivi missä on sovellettu ARRI/ZEISS Master Prime -teknologiaa suoraan Hollywoodin elokuvateollisuudesta, tarjoten kuvaajalle ainutlaatuista helppoutta tarkennukseen ja kohteen eristämiseen taustasta.

Julkistukset Nikon F-mountiin:
Distagon T* 2,8/25 ZF
Distagon T* 2/35 ZF
Makro-Planar T* 2/50 ZF
Makro-Planar T* 2/100 ZF

Hasselbladiin julkaistiin uusia hienoja klassikko -optiikoita. Uusi tuoteperhe on saanut "ZV" -tunnuksen. Kolmen optiikan potretissa on todella kovamaineinen viisikymppinen laajis Distagon, 120 millinen maailman parhaimmaksi medium makroksi haukuttu Makro-Planar sekä telempi 180 millinen Sonnar. Putket ovat saaneet uuden hopeasatiinisen pintakäsittelyn. 50 millinen Distagon laajis pesee kaikki nykyiset tuotantofilmit resoluutiossaan. Todella rankka laajis esim. digiperän kaveriksi Hasselin nokalle.

Julkistukset Hasselbladiin:
Distagon T* 4/50 ZV
Makro-Planar T* 4/120 ZM
Sonnar T* 4/180 ZM

Zeiss Ikonkaan ei onneksi ilman uusia putkia jäänyt. Aiemman Ikon SW julkistuksen yhteydessä nähty uusi 18 millinen Distagon on todella passeli laajispötkö molempiin Ikon malleihin. Tämänkin optiikan kanssa voi filmin rajoittuneisuus tulla helposti vastaan. 21 millinen Biogon taas muuten vaan ihastuttaa kompaktilla koollaan.

Zeiss Ikon objektiivit:
C Biogon T* 4,5/21 ZM
Distagon T* 4/18 ZM

t. Pauli & Hannu

Seitz 6x17 Digital

2006-09-19T08:29:00.000+03:00

Sveitsiläinen Seitz tuo markkinoille vuoden 2007 puolella skannaavan ja käsintehdyn alumiinirunkoisen 6x17 digipanoraamakameran. Kehitys skannaavien digiperien kohdalla on ollut todella huima. Nykyiset Dalsan skanniperät lukevat jopa 300 MB sekunnissa joka on 100 kertainen nopeus aiempiin skannaaviin periin verrattuna. Nopeasta lukunopeudesta johtuen valotusaikoina voidaan käyttää jopa 1/20 000 sekuntia tiukemmalla rajauksella ja jos koko 6x17 cm kokoinen alue valotetaan täydellä resoluutiolla niin valotusaikana pystytään käyttämään jo alle puolen sekunnin aikoja. Ero on todellakin merkittävä. Kennon herkkyys on myös noussut satakertaiseksi. Tämä tarkoittaa käytännössä sitä että kameran herkkyys on välillä ISO 500-10000, tehden kamerasta täydellisen instrumentin lähes kaikkiin mahdollisiin kuvaustilanteisiin. Kennon aluekohtaisella valinnalla herkkyyttä voidaan säädellä valitsemalla erikokoisia valotusalueita kennolta. Tämä tarkoittaa käytännössä sitä että herkkyys lisääntyy mutta kohina pysyy koko ajan kontrollissa. Tässä tapauksessa kun on sitä mistä ottaa kiinni siis.

Järkyttävintä on Seitzissa on sen resoluution määrä. 21250 horisontaalista ja 7500 vertikaalista pikseliä leipovat kuvan jonka fyysinen koko on 160 megapikseliä. Iso formaatti tarjoaa myös mahdollisuuden ottaa erikokoisia rajauksia isommasta kuvasta: 6x6, 6x9, 6x15 senttiset kropit ovat mahdollisia täyden 6x17 cm kuvan kanssa. Tiukemmilla rajauksilla kuvaaminen ja käytettävänä olevat valotusajat nopeutuvat huomattavasti.

Kamerassa on sisäinen korjain jolla vinjetointi laitetaan kuriin. Ulkoisen keskisuotimen käyttöä ei välttämättä tarvita. Dalsan 3 Scan Back, 48 bittinen kenno takaa laajan väriskaalan ja filmiä lähentelevän dynamiikan. Kameran sisäänrakenetut ohjelmistot ovat varsin sofistikoituneet, softatasolla valojen huippu- ja matalakohtia tasoitellaan dynamiikan lisäämiseksi. Toki aina voi valita myös sen muokkaamattoman raakakuvan työskentelyalustakseen.

Seitz 6x17 Digital, on varustettu ergonomisesti suunnitelluilla kahvoilla vapaaseen käsikuvaamiseen. Kamera on myös varustettu touch screen näytöllä joka tarvittaessa irtoaa kamerasta joustavamman langattoman työskentelyn takaamiseksi. Käyttöliittymä on selkeä, 640x480 pikselin värinäyttö auttaa kuvien esikatselussa, editoinnissa, yksityiskohtien arvioimisessa ja kameran keskeisten tomintojen kontrolloimisessa.

6x17:n pakkaamaton panoraamakuva on tiffinä kooltaan noin 950 MB. Kameran mukana tuleekin gigabit ethernetillä toimiva systeemi joka siirtää kuvan suoraan sensorilta tallentimeen. Tallentimena toimii tässä tapauksessa Applen Mac mini joka voidaan pitää kuvaamisen aikana yhteydessä verkkoon. Kuvankäsittelijä maailman toisessa kolkassa voi aloita kuvan työstämisen nopeasti ja vaivattomasti kun kuvaaja itse keräilee vielä romppeitaan kuvauspaikalta.

Kamerassa suositellaan käytetäväksi Schneiderin taikka Rodenstockin uusia digioptimoituja optiikoita Seitzin etulaudan kanssa. Kaikki muutkin optiikat kuten Linhof Technorama ja Fujit käyvät kameraan kiinni optiona tilattavalla adapterilla. Vain piirtoympyrä toimii käytön rajoituksena. (Jos edes sekään sensorikropeista johtuen.) Eräs aika pahastikin hankintaa rajoittava tekijä on tämän uuden "digilankun" hinta. Runkoperä -yhdistelmä kustantaa mobiiliversiona 28900 euroa kun studioversio irtoaa pari tonnia halvemmalla. Optiikat näihin vehkeisiin ovat myös sangen arvokkaita.

Ominaisuuksia:
- pikselin koko: 8µm x 8µm
- dynamiikka: 1 : 2,600 (11 aukkoa)
- resoluutio: 160 miljoonaa pikseliä
- kuva-alue: 7500 x 21250 pikseliä (61mm x 170mm)
- mitat: leveys: 49,5cm, korkeus: 17,5cm, syvyys: 9,5cm
- paino: 2.8 kg

Seitz 6x17 Digital

t. Hannu

Ps. Lisäksi Seitzilla on 360 asteen Roundshot D3 panoraamakamera joka tuottaa vaatimattomat 470 miljoonan pikselin 360 asteen kuvan 80 millisellä objektiivilla kuvattaessa vain kahdessa sekunnissa.

Roundshot D3

Eolo Perfido

2006-09-19T06:55:00.000+03:00

Tämän kertaisessa kuvaajaesittelyssä on ranskalaissyntyinen Eolo Perfido. Roomassa työskentelevä 34 vuotias Eolo on kuvannut vasta 8 vuotta, mutta jälki on lyhyehköön kuvausuraan nähden varsin särmikästä. Eolon vahvuuksiin kuuluu mm. potreteissa kohteen saaminen harvinaisen kolmiulotteiseksi. Miehen työt ovatkin koristaneet monen valokuvausta käsittelevän aikakausilehden kansia. Muotikuvillaan Eolo on päässyt mm. Venäjän ja Saksan Vogueen. Valokuvanäyttelyitä on miehelle kertynyt jo useita ja muutamia Eolon kuvia on päätynyt jo kirjoihinkin asti.

Eolo aloitti vuonna 1998 valokuvaamisen pienessä kommuunissa joka vuokrasi yhdessä vaatimattoman autotallimaisen tilan jonka mitat olivat ainoastaan 5 x 4 metriä. Eipä ihmekään että studio ristittiin saman tien mittojensa mukaan Smallstudio:ksi. Kuvaussetit studiossa ovat vaihtuneet tiuhaan vuosien saatossa. Nykyään Eolon tuotantoryhmässä työskentelee 6 ihmistä ja tärkeämmät duunit tehdään pääsääntöisesti kuvaamiseen paremmin soveltuvissa isommissa vuokrastudioissa. Eolon sivuilta löytyy muuten todella mielenkiintoinen "backstages" -osio jossa näytetään millaisia lavastuksia Smallstudion tiloihin on kuvauksia varten vuosien saatossa tehty. Samalla nähdään pieni pilkahdus siitä millaista elämä studiokulissien takana on.

www.eoloperfido.com
"backstages"

t. Hannu

Epson P-3000 ja P-5000 multimediatallentimet

2006-09-18T17:51:00.000+03:00

Epson esittelee Photokinassa uudet P-3000 ja P-5000 multimediatallentimet joissa toisessa on 40 gigainen kiintolevy ja toisessa 80 gigainen kiintolevy. Molemmissa malleissa neljän tuuman täysvärinen LCD-näyttö ja molemmissa laitteessa on mp3 musiikin ja videon toisto-ominaisuudet (myös DivX). Laitteet toimivat myös ulkoisena kiintolevynä. Luonnollisesti myös kortinlukija SD ja Compact Flash muistikorteille löytyy ja muita kortteja varten saa lisävarusteena erillisen adapterin. Valmistaja lupaa aikaisempiin malleihin nähden jopa 250 prosenttia nopeammat toiminnot. Laitteiden hinnat ovat (P-3000) 499 dollaria ja (P-5000) 699 dollaria.

t. Pauli

Avoimin mielin kuvaamaan

2006-09-17T21:08:00.000+03:00

Syksyllä on pimeää, sateista ja kuvattavaa löytyy huonosti kesän runsauden jälkeen? Lähiympäristöstä ei tunnu löytyvän mitään kuvattavaa? Ei nyt ihan noinkaan. Jos kuvaaminen maittaisi mutta mistään ei tunnu ilmestyvän mitään aihetta kulman takaa kannattaa sellainen luoda itse. Ota kamera mukaan ja käy tekemässä kävely lähimetsään, puistoon, kortteliin tai teollisuusalueelle. Kävele, katsele esineitä alhaalta ja ylhäältä. Älä arvioi kohteita pelkästään seisaaltasi vaan mene kohteen tasolle ja mieti millä tavalla voisit tuoda sen mielenkiintoisemmin esille. Sateen jälkeen sienet ovat parhaillaan vaikka siinä polvet saattavatkin kastua jos ei varaudu siihenkin tilanteeseen. Tiiraile kohteita vastavaloon, käytä täytesalamaa tai heijastinta varjopuolelle tarvittaessa. Tai kuvaa silhuettina. Katsele kohteita kameran etsimen lävitse vaikka et ottaisikaan niistä kuvia, kallista kameraa ja riko perinteinen tapa esittää kohde. Kävellessä puiden alla katsele välillä ylöpäin tai puun pintaa alaspäin. Kaupungissa voi kävellä katse suunnattuna ylös tai alas eikä sitä edes katsota niin kieroon kuin jonkin yksityiskohdan ääressä ryömimistä.

Kuvaaminen harrastuksena tulisi tarkoittaa että kuvaaminen on hauskaa, tai siitä saa vähintääkin henkistä mielihyvää. Kaikkien kuvien ei tarvitse olla mestariteoksia eikä kaikkia kuvia tarvitse jakaa näytillekään. Etsimällä kuvauskohteita paikasta jossa ei ensinäkemältä tunnu olevan mitään kuvattavaa saa aktivoitua ajatukset kuvaamiseen paljon paremmin ja huomaa katsovansa asioita eri tavalla kuin peruskävelyasennosta. Ja jos filmin tuhlaaminen ei kiinnosta voi kuvia ottaa vaikka ilman filmiä, kuvaamisen ilosta. Tai pelkästään katselemalla kohteita ja mallaamalla minkälaisia kuvia niistä voisi tulla.

Itsensä haastaminen on myös asia, tarkoituksena saada otettua kuva jostain kohteesta joka ei alkunäkemältä tunnu mitenkään kuvaukselliselta. Studiokuvausta varten voi vaikka käydä hakemassa jonkin kohteen, esimerkiksi kiven tai kävyn, kentältä ja harjoitella sen jälkeen sen kuvausta kotioloissa. Ihmisiä tuolla keinoin ei malliksi taida saada, siinä vaaditaan jo puhelahjoja sekä hyvää tuuria. Malleja saattaa kuitenkin löytyä aiemmin mainitsemani harrastekuvauksen puolelta helpommin kuin katugalluppia tekemällä.

Syksy on hienoa aikaa kuvaamisen kannalta. Ruska alkaa vihdoin pakkasöiden jälkeen ilmestyä ja aamuisin maa on kuurassa lämpötilan kääntyessä laskuun. Auringon sulattaessa kuuran lehtien päältä antaa kosteus lehden väreille lisää syvyyttä ja kuvauksellisuutta. Hyviä syitä ottaa syksyisiä kuvia. :)

t.Vesku

Hääkuvaus kasvava teollisuudenala Kiinassa

2006-09-17T18:02:00.000+03:00

Kiinassa on meneillään hääboomi. On ollut itse asiassa menossa viimeiset 20 vuotta mutta rajun talouskasvun myötä ilmiö on jo saamassa varsin merkittävät mittasuhteet. Nouseva elintaso ja erikoisuudentavoittelu saa hääparit panostamaan häihin valtavasti rahaa. Pelkkä hääkuvaus leikkaakin parien hääkakuista vuosittain 5 miljardia euroa, kun jopa 40 %:ia koko juhlabudjetista sijoitetaan hääkuvaan.

Olitpa missäpäin Kiinaa tahansa, et millään voi olla törmäämättä myyntikojuihin joissa kuvauksia markkinoidaan. Myynti on aggressiivista erityisesti suurten ostoskeskusten ja ostoskatujen läheisyydessä. Häihin erikoistunut valokuvaamo laittaa pystyyn myyntikatoksen joka on hääteeman mukaan koristeltu. Kuvaussetit myydään ammattikuvaajien ottamien kansioiden avittamana. Hääkakunkorea koristelu, sokeriset esimerkkikuvat ja korvia särkevän kovalla kaikuvat kiinalaiset häävalssit tuntuvat vastaavan paikallisten hääunelmia, sillä kojuissa riittää aina porukkaa. Innokkaat myyjät työntävät optimistisesti mainoslappusiaan myös ohi pyrkiville ulkomaalaisille.

Kuvat myydään yleensä paketteina johon sisältyy usein useamman päivän ulkokuvauksia. Valokuvaajat ja avustajat kiertävät ennalta sovittuja paikkoja hääparin kanssa. Kun kuvaustaustaksi valitaan Suomessa koivikko, niin täällä valitaankin mielummin kuuluisia rakennuksia tai ihmisiä viliseviä aukioita. Ehkäpä kuvan taustalla vilahtava turisti tuo kuviin sitä erikoislaatuisuutta, jota nykypäivän kiinalaiset vihkiparit tapahtumalta tavoittelevat. Keskiverto hääkuvauspaketin hinta pyörii 200-300 euron hujakoilla. Hinta monen päivän kuvauksesta usean henkilön toimesta voi tuntua suomalaisesta vinkkelistä katsottuna halvalta. Sitä se ei kuitenkaan missään tapauksessa ole. Töissäkäyvä kiinalainen nimittäin tienaa varsin surkeasti. Tehdastyöläisen palkka voi olla vain 80 euroa kuussa. Ylemmällä toimihenkilöllä voi liksa pyöriä jossain 200 euron huitteilla. Monet parit uhraavatkin siis usean kuukauden palkkansa saadakseen 50 kuvan albumin lavastetusta hääseremoniasta (useimmiten etukäteen kuvattuna), kuvaten satumaista päivää, johon useimmilla ei todellisuudessa olisi mitenkään varaa.

Häihin panostetaan Kiinassa muutenkin paljon, ei pelkästään valokuvaamisen vinkkelistä katsottuna. Hääpukimoita ja häästailaukseen erikoistuneita liikkeitä syntyy nimittäin koko ajan, niin kuin itse kiinalaisiakin. Hääkuvaamiseen erikoistuneita studioita on paljon ja ne pitävät kotimarkkinoilla toimivat laitevalmistajat varsin kiireisinä. Ala käy tällä hetkellä kuumana ja se varmasti näkyy jo jollain tapaa kiinalaisessa kansantaloudessakin, jossa 10 miljoonaa ihmistä vuosittain tahtoo toisensa.

t. Hannu

Digikuville pöytäkehykset

2006-09-15T21:15:00.000+03:00

Moni on kaipaillut digikuvilleen pöytäkehyksiä joissa olisi kiva esitellä itselleen tärkeitä kuvia samalla tavalla kuin perinteiset printtikuvatkin on esitetty. Taiwanilaisella Star E nimisellä firmalla on tähän ratkaisu joka lukee suoraan muistikortilta kuvat kunhan se on jpeg tai mpeg I/II muodoissa. Kuvakehys myös toistaa MP3 muotoiset äänitiedostot tarvittaessa. Erityisesti kauppojen näyteikkunoissa sekä liikkeiden myyntitiskeillä näistä kehyksistä olisi varmasti hyötyä sillä koon puolesta ne on käteviä käyttää eivätkä ole kolhoja hökötyksiä mitä joskus on nähnyt elektroniikkaan keskittyneissä tavarataloissa . Monimutkaisen tuotteen esittelykin käy kätevästi mpeg videotiedoston avulla eikä aina tarvitse etsiä sitä myyjää paikalle kertomaan minkälainen tuote siinä nokan edessä törröttää.

Star E:n nettisivut

LCD : TFTkoko: 8.0" (20 cm diagonaali)
Pikslikoko: 0.253x0.253mm
Resoluutio: 640x480
Katselukulma: 130 astetta
kirkkaus: 380cd/(mxm)
Kuvanäytön koko: 6.5"x5"
kuvasuhde: 4:3
Tuetut muistikortit: MD, CF I, CF II, SM, SD, MMC MS, MS Pro(MS Duo, mini SD, RS MMC adapterilla) alle gigan olevat muistikortit käy laitteeseen
Tiedostomuodot: JPEG, MPEG ,MPEG I/II, MP3
Automaattinen diaesitystoiminto
kuvanvaihtonopeudet diaesityksissä: 1s, 3s, 5s, 10s
Sisäänrakennetut kaiuttimet: 2Wx2
kauko-ohjain
verkkovirta: 100-240V AC: 50/60HZ (12V jännitteelle adapteri)
käyttövirta: 9.6W
Paino: 400g
käyttölämpötilat: 0-60 C
Ilmankosteus (Maksimi): 90%

t. Pauli

Leican uutuudet

2006-09-15T16:44:00.000+03:00

Leica M8
Uusi mittaetsindigi. Edestä katsoen kamera ei juuri eroa edellisestä M7-mallista mutta sisältä ja takaa löytyykin sitten paljon uutta. Filmin tilalla on Kodakin 10.3 megapikseliä vastaanottava CCD-kenno. ISO-herkkyys lähtee 160:sta ja päättyy arvoon 2500, välillä voi valita arvot 320,640 ja 1250. Kenno on hiukan filmiä pienempi, antaen kameralle rajauskertoimen 1.33 suhteessa kinofilmiin. Suljin sulkeutuu hitaimmillaan 8 sekunnissa ja nopeimmillaan 1/8000 sekunnissa ja on aiemmista Leicoista poiketen metallinen kankaisen sijaan. Valotusta voi korjata 1/3 aukon askelin -3:sta +3:een. Salaman synkroniaikana on 1/250. Salamassa on käytössä M-TTL mittausmoodi, joka laskee tarvittavan valotuksen esisalaman välähdyksestä. Salamakenkään sopii Leican SF 24D tai mikä tahansa salama joka on SCA (System Camera Adaption) -yhteensopiva.

Kuvat voi tallentaa JPEG:ksi, josta on valittavissa kaksi tarkkuutta, tai sekä DNG että JPEG-muotoihin samanaikaisesti. Väriavaruudeksi voi valita ECI RGB, Adobe RGB tai sRGB. Kuvat tallentuvat joko SD tai SDHC-korteille. Kameran voi kytkeä myös USB 2.0:n kautta tietokoneeseen jolloin liitynnän avulla onnistuu kameran kauko-ohjaaminen.

Valkotasapainon voi asettaa johonkin kuudesta esivalinnasta, käyttää automaattia, asettaa itse manuaalisesti tai asettaa Kelvin-asteikon mukaan (2000 - 13100 K).

TFT-näyttö on 2.5" kooltaan, hyödyntää kuvan näyttämiseen 230 tuhatta pikseliä, ja kuvista saa RGB-histogrammin katseltavaksi. Samalla sävyttömäksi ylivalottuneet alueet välkkyvät ruudussa totuttuun tapaan. Kameran valikot näytössä ovat selkeät ja käyttöliittymän suunnittelu vaikuttaa onnistuneelta.

Kameraan käyvät kaikki M-sarjan objektiivit. Uudemmat objektiivit ovat koodattuja bajonetin nastojen kautta ja niiden myötä M8 tietää korjata tarvittaessa kuvaa. On kuitenkin joitain Leica-yhteensopivia objektiivejä joita ei voi käyttää tämän kameran kanssa johtuen M8:n erilaisesta rakenteesta.

Hintaa M8-kameralle on tulossa reiluhkosti. 3000 punnan (n. 4400 euroa) hintalappu ei tee tästä kamerasta jokaisen uutta hyllynkoristetta mutta syytä olisikin että nämä kamerat hankittaisiin kuvaamista eikä näytteilläoloa varten. Kameran kuori on metallinen joten näiden pitäisi kestää myös sitä käyttöä. Painoa kameran rungolla on akun kanssa hiukan vajaat 600g.

Tri Elmar M 16-18-21 mm F4 ASPH
Leica julkisti myös uuden objektiivin, joka toimii niin uudessa M8 mallissa kuin missä tahansa Leican M-mallisarjalaisessa. Uutena piirteenä Leica on luonut linssikoodauksen josta M8 hyötyy eritoten. Tämän merkinnän avulla kamera tietää objektiivin ja osaa sen jälkeen automaattisesti korjata esimerkiksi vinjetointia kuvasta. Raakamuodossa kuvia tallennettaessa tätä korjausta ei kuitenkaan tehdä automaattisesti. Tri Elmar M 16-18-21 on objektiivi jossa on valittavissa kolme polttoväliä. Tarkentuu lähimmillään puoleen metriin ja siinä on pienin aukko 22, suurimman ollessa f4. Painoa lasilla on noin 350g.

Leica Elmarit-M 28 mm F2.8 ASPH
Toinen Leican julkistamista objektiiveista. Paremmalla valovoimalla ja pidemmällä polttovälillä varustettuna kuin kanssalasinsa mutta kooltaan huomattavasti pienempänä se antaa katukuvaajalle erinomaisen kuvakulman kohteisiin (37mm kinovastaava). Tarkentuu lähimmillään 0.7 metriin ja painoa tällä objektiivilla on vain 180g.

Leica Universal Wide Angle Finder M
Laajakulmaisempi mittaetsin. Tämä 150 grammaa painava etsin voidaan kytkeä mihin tahansa kameraan jossa on salamakenkä ulkoiselle salamalle. Etsimen saa säädettyä polttoväleille 16,18,21,24 ja 28. Leica M8:n oma mittaetsin säätyy laajimmillaan 24mm arvoon joten laajakulmaisen objektiivin hyödyntäminen vaatii ulkoisen etsimen.

Leica julkisti myös muita kameroita:

Leica DIGILUX 3
DSLR Leican brändin alla. 4/3 -koon bajonetilla varustettu 7.5 megapikselin kamera jossa on säilytetty vanha Leican käyttöliittymä. Kamera näyttää edestäpäin vanhalta mutta samalla tyylikkäältä.
Kameran ohessa Leica julksti siihen sopivan objektiivin: LEICA D VARIO–ELMARIT 2.8-3.5/14-50mm ASPH. Polttovälialueeltaan käyttökelpoinen ihmis- ja katukuvaukseen erioten ja objektiivissa on mukana kuvanvakaaja. Rajauskertoimena on käytettävä lukua 2 jotta objektiiveissa päästään kinofilmikoon vertailtaviin pituuksiin.

Kuvat tallentuvat muodoissa RAW + JPEG, JPG (kahdella eri tarkkuudella). Tarkennuksen voi valita seuraavista:Single Shot AF, Continuous AF, Käsitarkennus. ISO-arvoja on käytettävissä: Auto, 100, 200, 400, 800, 1600.
Suljinajoiksi voi valita 60 - 1/4000 tai bulb-valotuksen. Ulkoisen salaman synkroniaika on 1/160. Puskuriin saa parhaimmillaan 6 RAW-kuvaa ja nopean muistikortin kanssa JPEG-kuvia voi ottaa puskurin koskaan täyttymättä. Muistikortiksi käyvät SD ja SDHC-kortit.

Runko on osittain metallinen ja osittain muovinen. Painoa kameran rungolla on n. 600g.

Leica V-LUX 1
Tämä näyttää jo enemmän nykypäivälle tavanomaisemmalta paremmalta pokkarilta. Leican ylempien kameroiden tyylistä ei ole jäljellä kuin Leican punainen merkki. Kenno antaa kuviin 10.1 megapikseliä ja kuvien kuvasuhde on 4:3. Kuvan voi ottaa RAW tai JPEG-muodossa, JPEGissä on valittavissa kaksi eri tarkkuutta. Kameran ytimenä kehrää Venus Engine III-prosessori. Objektiivi on 35-420mm polttoväliltään kinovastaavana, ollen valovoimainen telepäässäkin (F3.7) pienimmän aukon ollessa F11. Kuvanvakaaja mahdollistaa noinkin pitkän polttovälin käyttämisen muutenkin kuin Suomen kesässä. Laajakulmapäässä valovoima on F2.8. Kamerasta löytyy salamakenkä ulkoiselle salamalle. ISO-arvoja löytyy alkaen ISO 80:stä aina korkean tilan 3200:aan asti.

Kamera painaa noin 730 grammaa joten ihan köykäisestä mallista ei ole kyse. Paino kuitenkin tuo vakautta ja tämäntyyppisen kameran on tarkoitus istua käteeen hyvin ja tuntua kameralta.

Leica D-LUX 3
Hiukan enemmän Leicamainen ulkonäöltään. Punainen merkki erottuu selvästi ja kamera on muutenkin tyylikkään oloinen. Käyttöliittymä ei kuitenkaan ole perinyt vanhojen Leicojen ominaispiirteitä vaan on 'perinteisen' digipokkarin oloinen. Megapikseleitä on 10.2 ja kameralla voi kuvata 4:3, 16:9 ja 3:2 kuvasuhteissa. Kuvat voi ottaa RAW tai JPEG-muotoon.
Objektiivi on 28-112 mm kinovastaavana, suurimman aukon ollessa laajakulmapäässä F2.8 ja telepäässä F4.9. Aukon voi himmentää pienimmillään arvoon F8.
Kamerassa on optinen kuvanvakaaja, 2.8" TFT näyttö, USB 2.0 ja se painaa noin 200 grammaa.

Leica Cameran kotisivut

t.Vesku