Infrapuna- ja radiolaukaisimista
Ajattelin tässä kertoa omista kokemuksista studiosalamien infrapuna- ja radiolaukaisimista. Itselläni on omassa käytössä tällä hetkellä Elincrom Prolinca infrapunalaukaisin mallinumeroltaan 40203, joka on suhteellisen edullinen väline studiosalamien laukaisemiseen. Elinchrom toimii kahdella AA-paristolla/akulla ja operoi kohtuullisen hyvin sisätiloissa ja pimeässä, mutta erittäin huonosti päivänvalossa. Infrapunalaukaisin on siten käyttöalueeltaan rajoitetumpi kuin radiolaukaisin, jota ei rasita ollenkaan valon määrä taikka kovuus. Radiolaukaisimien ongelmat tulevat muualta. Yleisin niistä radiolaukaisimille on sisätiloissa rakennuksen rakenteissa oleva metalli, joka saa radiosignaalin kiertämään. Silloin signaali on epätasainen eikä vastaanotin reagoi siihen oikein. Radiolaukaisinten signaali onkin kryptattu, koska muussa tapauksessa se olisi liian häiriöherkkä ja reagoisi pieneenkin radiosignaaliin. Olen myös kuvannut sisällä vesitornissa jossa radiolaukaisin ei toiminut ollenkaan siellä olevan metallin ja veden määrän takia. Oikeastaan infralaukaisin on hyvä sisätiloissa ja radiolaukaisin on parhaimmillaan ulkona. Halvempien radiolaukaisimien toinen ongelma on niiden kantama, sillä halvoissa lähettimissä todellinen kantama on yleensä vain alle parikymmentä metriä, kun taas laadukkaampien radiolaukaisimien kantama lasketaan useissa kymmenissä metreissä ja se voi olla jopa satakin metriä. Joitain radiolaukaisimia voi myös ketjuttaa, jolloin laukaisimen kantomatka pitenee huomattavasti.
Useimmissa studiosalamissa on sisäänrakennettuna orjakenno, joka reagoi toisen salaman lisäksi infrapunalähettimen tuottamaan infravaloon. Markkinoilta löytyy myös studiosalamavaloja joissa on sisäänrakennettu radiolaukaisin. Tällainen salamavalo on mm. Profoton Acute2R-sarja. Niin kuin tuossa aiemmin mainitsin, jos kuvaa pääosin sisällä niin suosittelen hankkimaan sisätiloihin infapunalaukaisimen, joita löytyy siis useammaltakin valmistajalta ja ulos vastaavasti kannattanee hankkia suoraan radiolaukaisin.
Olen kokeillut mm. Quantum FreeXwire radiolaukaisinta, joka on ollut kohtuullisen luotettava, mutta varsin isokokoinen jos vertaa laitetta esim. Elinchromen tämän kevään uutuuteen: EL-Skyport:iin, joka tulee myyntiin huhti -toukokuussa. El-Skyport -lähetin on vain n. 3 cm:ä x 5 cm:ä kooltaan. Kaikki lailliset radiolaukaisimet toimivat 2,4Ghz:n taajuudella, joka on standardi siviilikäyttöön. (Jotta se ei häiritsisi muuta radioliikennettä meillä suomessa.) Tämän vuoksi kannattanee ulkomailta ostaessaan muistaa ostaa vain 2,4Ghz:n taajuudella toimivia lähettimiä/vastaanottimia.
Kuvat: Pocket Wizard & Elinchrom
t. Pauli

0 Comments:
Lähetä kommentti
<< Home