tiistaina, lokakuuta 10, 2006

Rick Guidotti

Kuka päättää kuka on kaunis ja kuka ei?

Valokuvaaja muotimaailmasta vuoteen 1997 saakka joka kuvasi 15 vuoden ajan huippumalleja muotilehtien kärkinimiin. Vuonna 1998 hän perusti järjestön joka kantaa nimeä Positive Exposure.

Positive Exposuren idea on tuoda esiin henkilöitä vammojen tai geneettisen sairauksien takaa aivan uudessa valossa. Ei tekemällä kuvausta tavalla joka korostaa heidän synkempää puoltaan vaan päinvastoin näyttämällä heidän positiivisessa, energisessä, elämäniloisessa ja hyvässä valossa. Rickin vahva muoto- ja muotikuvaustausta näkyy kuvissa antaen kuville myös uskottavuutta monessa mielessä. Lisäksi mallien itseluottamus ei ainakaan ole vähentynyt kuvausten jälkeen, sen sijaan moni on saanut itselleen itseluottamusta roppakaupalla lisää ja uskaltautunut ns normaaliin elämään jota pidetään yleensä itsestäänselvyytenä.

Positive Exposuren sai alkunsa kun Rick huomasi kuinka kuvauksellisia ja vähän arvostettuja albiinot olivat. Hän otti ensimmäiseksi projektikseen albiinot ja kuvasi heitä ympäri maapalloa päätyen lopulta Life Magazinen sivuille artikkelilla 'Redefining Beauty' vuonna 1998. Tämänkin jälkeen albiinot ovat olleet useasti Rickin kameran kohteena, myös mainoskuvauksessa

Rickin ohella järjestössä vaikuttaa Diane McLean ja yhdessä he ovat pitäneet useita näyttelyitä, luentoja ja ottavat osaa seminaareihin eri puolilla palloa. Suunnitelmissa on kehittää entisestään järjestön toimintaa tarjoamalla ja kehittämällä opetusta, luentoja sekä tehdä toiminnasta vieläkin kansainvälisempää.

Kiteytettynä he tuovat erilaisuutta rohkeasti esille positiivisin kuvin ja pyrkivät tätä kautta vähentämään eriarvoisuutta jota tavallisesta poikkeavien ihmisten on kohdattava. Tiedon ja kokemuksien jakaminen kertoo muille vastaavan oireen kanssa eläville etteivät he ole yksin.

Positive Exposure

t.Vesku

Tunnisteet: , ,