maanantaina, syyskuuta 04, 2006

Kuvauspaikkojen scouttaus

Voipi hyvinkin olla niin että tarkkaan ennalta harkitussa valokuvassa mikään ei ole ollut niin tärkeää kuin oikeanlaisen kuvausmiljöön löytäminen. Harva tulee ajatelleeksi sitä että esim. hyvän maisemakuvan takana saattaa olla jopa vuosien etsintätyö. Kuvauspaikan löytäminen ei ole välttämättä aivan helppoa sillä parhaimmat mestat saattavat olla muidenkin tiedossa ja varsin yleisesti törmätään siihen että kyseinen kuvauspaikka on jo reprottu tuhansia kertoja muiden kuvaajien toimesta. Optimaalisin tilanne onkin silloin kun kuvaaja löytää sen maagisen paikan ensimmäisenä taikka että olosuhteet kuvaustilanteessa ovat muuten vaan poikkeukselliset. Portfolion erottuminen massasta kun on hyvin tärkeää uusien töiden löytymisen ja valokuvien myymisen kannalta. Välillä joudutaan menemään aika erikoisiinkin paikkoihin jotta kuvin saataisiin sopivat lisämausteet. Matkailu on yksi hyvä keino edistää uusien paikkojen löytymistä.

Oikean paikan löytäminen sinänsä voi olla vasta alkusoittoa tulevalle. Voi olla että kuvauspaikka puhkeaa kukkaan vasta kesällä taikka talvella. Voi olla että valokuvaaja haluaa taltioida kuvaan mukaan verenpunaisen auringonlaskun, aamukasteen tai jotain ihan muuta. Voi olla että kuvauspaikalle raahataan malli taikka odotellaan kärsivällisesti että sinne ilmestyy muuta elämää. Voi olla että scouttaushetkellä mukana ei ole kuvauskaluston helmet, vaan paikalle palataan myöhemmin sen isomman "mörssärin" kanssa. Joskus kuvaajaa onnistaa ja hän on paikalla kertalaakista satumaisen oikeaan aikaan. Mutta se on itseasiassa melko harvinaista. Kokenut kuvaaja tietää sen että luonnonilmiötä ei voi itse hallita ja että vain kuvausajankohtaan voi itse vaikuttaa. Kärsivällisin sielu odottaakin kaikessa rauhassa ja lähtee taltioimaan vasta kun tilanne kohteessa on tarpeeksi kypsä. Pitkälle mietityssä kuvassa huomioidaan esim. sinisen hetken takia kellonajat, suotimien kuten esim. puoliharmaasuotimen käyttö voi olla myös tarkoin etukäteen harkittua. Harjaantunut silmä tajuaa vuodenaikojen ja sääolosuhteiden aikaansaamat muutokset kuvauspaikalla ja pystyy projisoimaan ja ennakoimaan sopivan ajankohdan mielessään. Näin syntyy huippukuva.

Muotikuvissa kuvauspaikka voi löytyä hyvinkin erikoisista miljöistä. Monet kuvaajat katsovatkin monipuolisesti myös sisäarkkitehtuuria ja erilaisia sisustuksia etsiessään sopivaa kohdetta toimivien ulkotilojen lisäksi. Julkiset tilat ovatkin usein varsin mielenkiintoisia ja niissä riittää kuvattavaa taustaa moneen eri käyttötarkoitukseen. Useat paikat suostuvat siihen että kuvaustiimi tulee kuvaamaan aukioloaikojen ulkopuolella. Osassa julkisista paikoista on taas ehdoton kuvauskielto ja kuvaaminen niissä rikkoo lakia. Asiat selviää parhaiten kysymällä. Alkuun voi olla tosi hankalaa saada ihmisiä suostuteltua paikkojen lainaamiseen. Mitä isommasta projektista on kysymys sen helpommaksi saaminen yleensä käy ja päinvastoin. Jos asiakkaana taustalla on joku iso firma, lupien saaminen on yleensä huomattavasti kevyempää. Joskus joudutaan turvautumaan rahaan.

Yllättävän usein ulkona kävellessä taikka autoillessa ympäristöä tarkkaileekin sen perusteella mitä eri komponentteja voisi käyttää valokuvauksessa hyväksi. Havainnot kannattaakin heti kirjoittaa ylös, koska niistä saattaa olla arvaamatonta hyötyä jälkikäteen. Isoilla ulkomaalaisilla elokuvastudioilla on useita pelkästään kuvauspaikkojen scouttaukseen erikoistuneita henkilöitä. Nämä ihmiset kiertelevät jatkuvasti ympäri maailmaa etsimässä uusia kuvauskohteita. Suomen kaltaisessa pienessä paikassa tästä ei varmaankaan ihan kokopäivätoimista ammattia saa, mutta maailmalla kuvauspaikkojen metsästäjät voivat jopa elää leveästi kyseisellä duunilla. Kyllä scouttauspalveluja suomessakin toki jo tarjotaan sopivaa rahallista korvausta vastaan.

Locationhouse

t. Hannu