Yökuvaajan muistio

Aloittelevat kuvaajat voivat useiden epäonnistuneiden yökuvien perusteella ajatella että yöllä kuvaaminen on vaikeaa. Pokkarikameran salama välähtää ja edessä oleva henkilö valottuu suhteellisen hyvin, mutta tausta jää kuvissa usein sysimustaksi muutamia valopisteita lukuunottamatta. Yleensä moni kuvaaja heittääkin pillit pussiin kun tulee hämärää. No mutta, mikä sitten avuksi? Itseasiassa yöllä kuvaaminen on todella helppoa, kunhan muistaa vain pari pientä seikkaa. Koska illalla valoa on vain murto-osa keskipäivään verrattuna, pitää valon saantia kompensoida jollain keinolla. Yleisin käytetty tekniikka on valotusajan pidentäminen. Jotta valotusaikaa voitaisiin pidentää, on kameran pysyttävä visusti paikoillaan. Tarpeeksi tukeva jalusta onkin yleensä ihan välttämättön. Valon saamista voidaan kompensoida myös suurentamalla aukkoa, mutta silloin yleensä saadaan linssin piirtokyvyssä jonkin verran takkiin. Suurin osa objektiiveista on suunniteltu piirtämään parhaiten pari aukkoa täydestä himmennettynä. Aukkoa avaamalla menetetään myös helposti toivottu syväterävyysalue. Riippuu paljon siitä mitä kulloinkin halutaan ajaa takaa. Toinen keino kompensoida valoa on nostaa filmin taikka kennon herkkyyttä, silloin vaan ongelmana on kohinan määrän lisääntyminen. Ja varsinkin sellaisissa paikoissa missä on lämmintä. Tropiikissa yökuvaaminen on digikameralla varsin haasteellista vaikka käytetty herkkyys olisikin pienin mahdollinen. Laukaisun ja tarkennuksen suhteen pitää olla yökuvissa aina erityisen huolellinen. Jos kamera laukaistaan normaalisti painamalla laukaisinta, voi seurauksena olla pieni liike joka näkyy kuvassa välittömästi. Siksi suositeltavampaa on käyttää aikalaukaisua taikka sopivaa kaukosäädintä. Isoilla kameroilla ongelmia saattaa aiheuttaa peilistä aiheutuva tärähdys, joka on syytä eliminoida etukäteen tarkennuksen ja sommittelun jälkeen peilin lukinnalla. Myös suljin saattaa aiheuttaa pienen tärähdyksen mutta sen elminointiin ei voi tehdä oikeastaan muuta kuin käyttää tarpeeksi tukevaa jalustaa. Kunnollinen jalusta ja tuulen elminoiminen vaikka lisäpainojakin käyttäen ovatkin yökuvauksessa kaikki kaikessa.

Miksi yökuvaus? Yöllä kaikki näyttää aivan erilaiselta kuin päivällä ja se on yökuvaamisen nimenomainen suola. Suurin osa valokuvista otetaan päivällä ja se on jo yksi suora syy siihen miksi yökuva toimii erinomaisesti. Yleisesti ottaen kaikki ne kuvat jotka edes jollain pienellä tavalla poikkeavat massasta herättävät enemmän mielenkiintoa katsojissa. Ja jos ryhdytään arvioimaan asiaa tarkemmin niin kaikkein paras aika kuvata yökuvia ei olekaan aivan keskellä yötä silloin kun on äärimmäisen pimeää. Paras aika ottaa kuva on silloin kun aurinko nousee taikka laskee. Niin kutsuttu "sininen hetki" on monen maisemavalokuvaajan kannalta vitaali ajankohta, se milloin pitää olla viimeistään valmiina kuvauspaikalla. Monivärinen auringonlasku on visuaalisesti huomattavasti kauniimpaa kuin pikimusta taivas ja sillä saa valokuviin helposti merkittävääkin lisäarvoa. Ainoa huono puoli on siinä että auringonlaskun loppuvaihe kestää varsinkin täällä etelässä ihan liian lyhyen ajan, joten hollilla oikeassa paikassa täytyy olla jo hyvissä ajoin ennakkoon. Monelle kuvaajalle auringon nousut ja -laskut ovatkin merkittynä aina kalenteriin ja kuvauspaikat katsottu hyvissä ajoin valmiiksi. Herätyskellot soivatkin monessa kuvaajaperheessä säännöllisesti jo aikaisin aamulla ennen kukon kiekaisua.

Jos kuvataan laajakulmaisella objektiivilla kannattaa sen ominaisuuksiin tutustua huolellisesti etukäteen. Varsinkin linssikohtainen tarkennus hyperfokaaliseen pisteeseen kannattaa aina selvittää ennen kuvauskeikkaa. Tarkentamalla suoraan äärettömyyteen osa valokuvan terävyysalueesta menee täysin hukkaan. Etualasta tulee pullamössöä. (Kts. viereinen ilotulituskuva) Esimerkki: eräällä linssillä tarkennus suoritetaan n. 4 metriin, ja kaikki loputkin ovat tarkkaa äärettömään asti. Ja siitä vielä puoleen matkaan kameraan päin. Edellämainitulla objektiivilla lähin syvätarkka kohta on siis aukolla 32 noin 2 metriä. Tämä hyperfokaalinen lukema vaihtelee objektiivikohtaisesti eri aukoilla ja se kannattaakin testata hyvissä ajoin ettei tule häilättyä itse kuvaustilateessa ja menetetä arvokkaita kuvia väärin tarkennetun etualan takia. Myös kameran fyysisillä mitoilla on merkitystä syväterävyyden hallinnan kanssa. Digipokkari tekee kaikesta terävää jo täydellä aukolla kun taas keskikoon kameralla objektiivia joudutaan himmentämään reippaasti saman terävyssalueen tavoittamiseen.

Jotkut objektiivit saattavat käyttäytyä varsin erikoisesti myös sellaisessa tilanteessa missä kuva-alalle sattuu kirkas valonlähde. Silloin yleensä näyttelevät objektiivin vastavalon keston laatu ja sen himmentimen lehdet pääosaa. Montako himmenninlehteä on ja missä asenossa ne ovat eri aukoilla vaikuttaa suoraan moneen eri asiaan. Tarkennuksen ulkopuolella olevat valonlähteet saattavat olla erikoisen muotoisia ja kirkkaat valonlähteet saattavat iskeä ruudun täyteen erilaisia tähtikuvioita riippuen himmentimestä. Jälleen kerran pieni testaus etukäteen eri aukoilla ja ollaan paremmin jyvällä siitä että miten eri objektiivit käyttäytyvät eri tilanteissa. Testaamista ei kannata jättää itse kuvausvaiheeseen, koska tuloksena saattaa olla jälleen kerran menetetty kuva.

Jos kuvataan digikameralla yökuvia niin varmin tapa on käyttää raw formaattia väribalanssin saamiseksi kohdilleen heti laakista. Varsinkin kaupunkimaisemassa auringonlaskun aikaan voi olla niin montaa erilaista valonlähdettä jotka sekoittavat kameran oman automaattisen valkobalanssin mittausjärjestelmän. Parempi on siis pelata varman päälle ja unohtaa yhteen värilämpötilaan lukkiutuva jpeg formaatti suosiolla aikaisessa vaiheessa. Valotuksen mittaus pimeällä kaupungissa on myös hankalaa. Kuva-alalla voi olla useita eri vahvuisia valonlähteitä jotka helposti sekoittavat kameran automatiikan ja irrallisen valotusmittarinkin. Jos osaa käyttää pistemittaria niin siitä saattaa olla hyötyä. Hyvä peruslähtökohta yöllä kuvaamiseen voisi olla vaikkapa aukko 5.6 ja ajaksi voi alkuun laittaa 2 sekuntia. Siitä on hyvä lähteä syntyneen kuvan ja histogrammin avulla haarukoimaan jotain fiksumpaa aikaiseksi. Filmikuvaajat varsinkin joutuvat yleensä ottamaan usempia otoksia haarukoidakseen, taikka he voivat käyttää vaikka pientä digikameraa valotuksen arvioimisessa paremmin. Kokemuksen kautta oppii ajan kanssa oikeat valotusajat eri tilanteisiin.

Yöllä taikka pimeässä voidaan kuviin myös ottaa tehokeinoja mukaan. Yleensä yksinkertaisin tapa on ottaa valotuksen pituudesta johtuva liikkuva elementti mukaan. Tien kuvaaminen sillalta esimerkiksi voi antaa varsin hyviä lopputuloksia autojen valojen muuttuessa kennolla/filmillä pitkulaiseksi valomereksi. Toinen keino on varustaa kamera superlaajakulmalla ja asettaa se todella tiukasti kiinni liikkuvaan ajoneuvoon kiinni. Sopivissa olosuhteissa onnistuneet kuvat saattavat olla todella hauskoja ja näyttäviä.

Suojaa selustasi! Valo järjestelmäkameran sisälle pääsee kahdesta eri suunnasta. Monet valokuvaajat unohtavat sen että varsinkin yöllä kuvattaessa etsimestä vuotaa helposti valoa kameran sisään. Kannattaakin käyttää kameran mukana tullutta pientä muovi- taikka kumilätkää etsinaukon edessä sen jälkeen kun kuva on sommiteltu ja kamera tarkennettu. Tällä toimenpiteellä estät oudot valoilmiöt mitä vuotamisesta saattaa syntyä. Oma tekniikkani on pitää peukaloa etsimen edessä, joka on hieman nopeampi keino... mutta se vaatii hieman tarkkuutta ettei kameraa tule vahingossa heilauttaneeksi valotuksen aikana.

Yökuvan sommittelu? Yöllä otetun kuvan sommittelu ei poikkea millään tavalla päivällä kuvattuun valokuvaan verratuna. Kultainen leikkaus jyrää yökuvissakin. Jos kuvataan esim. pilvenpiirtäjistä muodostuvaa kaupungin rantaa, kannattaa huomioida laajakulman vääristävä käyttäytyminen ko. tilanteessa. Horisonttilinjan vetäminen liian alas aiheuttaa yleensä rakennusten kaatumisen kuvan reunoilla. Sen takia onkin fiksumpaa rajata horisontti mahdollisimman keskelle ja hoitaa todellinen rajaus myöhemmin kuvankäsittelyohjelmassa. Laadukkaat panoraamakamerat vähentävät jälkityöstön määrää.

Kahden alueen hallinta? Silloin kun yökuvissa käytetään salamaa on hyvä hallita kahden eri alueen yhdistäminen. Tämä on nykyisin erittäin paljon käytetty keino nimenomaan ammattilaiskuvissa. Eli jos halutaan käyttää salamaa ja silti halutaan saada myös se pimeä tausta kunnolla näkyviin. Silloin käytetty tekniikka on itse asiassa hyvin yksinkertainen, mutta se vaatii harjoittelua että lopputulos olisi juuri halutunlainen. Salaman ominaisudet pitää ensinnäkin tuntea. Jos käytetään esim. sisäänrakennettua salamaa niin silloinhan lähin kuvausetäisyys on n. 1,5 metriä. Kannattaa kokeilla mihin salaman teho riittää ottamalla ensin muutama testikuva. Kun salaman toiminta on selvitetty, asetetaan kamera jalustalle ja katsotaan että aukko pysyy samana mutta lähdetäänkin spekuloimaan ajalla. Salaman teho säädetään kamerasta käsin aina aukolla, ei koskaan ajalla. Tämä johtuu siitä että esim. pilkkopimeässä valon määrä ei aikaa lisäämällä lisäänny mutta avaamalla aukkoa välähdyksen aikana pääsee kameraan enemmän valoa sisään. Aikaahan voidaan helposti lisätä jotta taustan valotus saadaan kohdalleen. (Pistesalamaa valittaessa kannattaa muuten aina kiinnittää huomiota manuaalisen tehonsäädön olemassaoloon.)

Kannattaa huomioida se että jos valotusajasta tulee kovin pitkä, niin mallin pitää olla valotuksen aikana hievahtamatta kuvassa. Tällä estetään pitkästä valotusajasta aiheutuvat haamukuvat. (Toki haamuiluja voidaan käyttää efektinäkin.) Kannettavaa studiosalamaa taikka manuaalisesti säädettävää pistesalamaa apuna käyttäen voidaan tällä kahden alueen hallinnalla saada ulkona hämärässä todella hyvää jälkeä aikaiseksi. Nykytrendeihin kuuluu vielä se että tausta tahalleen alivalotetaan kohteen ottamiseksi paremmin irti taustalla mahdollisesti näkyvistä häiriötekijöistä.

t. Hannu