L like for losers, XL like 4 winners!
Taannoin kirjoitimme artikkelin digitaalisen SLR:n kiinnittämisestä palkkiin joka herätti aikanaan keskustelua/epäilyä vinjetoinnista ym. ilmiöistä, nämä seikathan eivät tietenkään välttämättä pidä paikkaansa. Ison koon kameroissa käytettävät värikorjatut objektiivt pesevät ns. rupudigien punarenkaiset L-sarjan optiikat mennen tullen. Sininen XL viiva sen olla pitää jos ruvetaan elvistelemään oikein kunnolla! Etuina on mm. säädettävyys, palkkia käytettäessä saadaan TS-E objektiiveista tutut käännöt ja siirrot käyttöön ja itse asiassa kuvatasolla syväterävyyspalkki ja perspektiivin korjaus voimakkaammin esille, lisäksi voidaan hyödyntää pelkästään optiikan keskiosaa, jolloin heikommin piirtävät reuna-alueet rajautuvat kuvasta luonnollisesti kokonaan pois. Ammattipuolen objektiivien kontrastit ja värintoisto ovat aivan omaa luokkaansa, värivirheitä kuten kromaattista abberaatiota kuvista on turha edes etsiä koska useimmissa palkkikameraan tarkoitetuissa objektiiveissa jokainen väripituus (RGB) on erikseen korjattu.
Tällä kertaa testikameranamme toimi Paulin Toyo-View 45 G palkkikamera jossa kokeilimme ensimmäisenä optiikkana paljon kehuttua Schneider Kreuznach Macro Symmar HM 180mm f/5.6:sta, objektiivia jossa on käytetty Schneiderin parempaa HM tason lasitavaraa. Kyseinen objektiivi on makro speksattu, joten sen piirto on todellakin tyrmäävää. (Paulin arsenaalista löytyy kaikkea muutakin mielenkiintoista, joita varmaankin pääsemme testaamaan vähän myöhemmin.) Jalustana testikuvissa toimi Salosta tilattu järeähkö Manfrotton 161.
Adapterilevy porautettiin kamerahuollossa, jossa siihen tehtiin ykköskoon reikä 35 millistä runkoa varten. Kiinnitykseen käytettiin rikkinäisestä kamerasta saatua EF sopivaa bajonettirengasta. Bajonettirenkaan kiinnitys takalevyyn saavutettiin helposti liimaamalla ne yhteen. Koska testikäytössämme olevan EOS 400D:n oma salamaosa on voimakkaasti eteenpäin työntyvä, jouduttiin kameraa siirtämään taaemmaksi Kenkon loittosarjaan kuuluvalla 20 millisellä lisäpalalla. Kovinkaan kehuttava ei tuollainen digitaalinen järjestelmäkamera ei ole kunnolliseen digiperään verrattuna, mutta testimielessä ihan hauska kokeilla miten tavallinen tuulipukukansan suosiota nauttiva digijärkkä selviää isomman sarjan lelujen seurassa. Ammattipiireissä on vastaavissa ratkaisuissa käytetty melko yleisesti EOS 1Ds runkoja, joten ei tässä nyt ainakaan resoluution puolesta aivan hakoteillä kuitenkaan olla.
Kinovastaavuudeltaan tälläinen yhtälö vastaa ihan sitä mitä optiikassa lukee, siis jos kamerarunko on kinokokoisella kennolla varustettu. Tässä nyt testatussa tapauksessa joudutaan huomioimaan kroppikennoisuus ja millit kertomaan normaalin kaavan mukaisesti luvulla 1.6. Siinä mielessä aletaan puhumaan jo sangen telemäisestä efektistä kun kinovastaava polttoväli huitelee lähempänä kolmeasataa. Etuna on pienemmät vääristymät mutta haittapuolena mainittakoot ettei ko. yhdistelmä sovi kovinkaan hyvin isompien esineiden kuvaamiseen ellei tilaa ole studiossa tarpeeksi. Kyseinen kombo on kyllä erittäin pätevä silloin kun kuvataan pienesineitä ja laadun on oltava korkein mahdollinen.
Projektina tämä on ollut hyvin mielenkiintoinen ja maailmoita avartava kokemus. Vastaavaan kuvalliseen lopputulokseen ei pystytä millään digijärkkäriin vakiona saatavana objektiivilla siitä syystä että suuremmilla liikkeillä kinosarjaan tarkoitetuista vehkeistä piirtoympyrät tuppaavat loppumaan kesken palkeeseen kiinnitettynä. Kysymyksessä ei ole myöskään toisaalta enää mikään ihan halpa harrastaminen sillä palkkikamerat ja niihin sopivat lisälaitteet ovat edelleenkin sangen arvokkaita.
Käytännön kuvaamisessa pitää huomioida mm. seuraavaa. Koska tälläisessä systeemissä käytetään EOS järjestelmän ulkopuolista optiikkaa ei mitään tietoa välity objektiivilta kameralle. Koska nykyaikainen kamera kuitenkin osaa laskea valotuksen valmiiksi himmennetyn optiikan läpikin, niin yhtenä konstina voidaan käyttää digijärkkärin omaa valonmittausta ja vaikkapa aukkopohjaista puoliautomatiikkaa. Palkilla kuvattaessa kannattaa vaan muistaa että etsin kannattaa peittää aina valotuksen ajaksi jos kuvataan eism. tietokoneelta käsin ja käytetään pidempiä valotusaikoja. Näin siksi ettei valo vuoda "kakkosesta" sisälle. Jos halutaan "normaalia" kuvaa niin kaikki kameran säädöt pitää jokaisen kuvaussetin jälkeen erikseen nollata. Palkilla työskentely onkin hieman normaalia työläämpää kuvaamista, mutta se tarjoaa aivan erilaisia ulottuvuuksia luovalle kuvaajalle. Kaikkien palkista löytyvien säätöjen omaksuminen vie oman aikansa mutta on sangen mukavaa puuhastelua.
t. Hannu
Tällä kertaa testikameranamme toimi Paulin Toyo-View 45 G palkkikamera jossa kokeilimme ensimmäisenä optiikkana paljon kehuttua Schneider Kreuznach Macro Symmar HM 180mm f/5.6:sta, objektiivia jossa on käytetty Schneiderin parempaa HM tason lasitavaraa. Kyseinen objektiivi on makro speksattu, joten sen piirto on todellakin tyrmäävää. (Paulin arsenaalista löytyy kaikkea muutakin mielenkiintoista, joita varmaankin pääsemme testaamaan vähän myöhemmin.) Jalustana testikuvissa toimi Salosta tilattu järeähkö Manfrotton 161.
Adapterilevy porautettiin kamerahuollossa, jossa siihen tehtiin ykköskoon reikä 35 millistä runkoa varten. Kiinnitykseen käytettiin rikkinäisestä kamerasta saatua EF sopivaa bajonettirengasta. Bajonettirenkaan kiinnitys takalevyyn saavutettiin helposti liimaamalla ne yhteen. Koska testikäytössämme olevan EOS 400D:n oma salamaosa on voimakkaasti eteenpäin työntyvä, jouduttiin kameraa siirtämään taaemmaksi Kenkon loittosarjaan kuuluvalla 20 millisellä lisäpalalla. Kovinkaan kehuttava ei tuollainen digitaalinen järjestelmäkamera ei ole kunnolliseen digiperään verrattuna, mutta testimielessä ihan hauska kokeilla miten tavallinen tuulipukukansan suosiota nauttiva digijärkkä selviää isomman sarjan lelujen seurassa. Ammattipiireissä on vastaavissa ratkaisuissa käytetty melko yleisesti EOS 1Ds runkoja, joten ei tässä nyt ainakaan resoluution puolesta aivan hakoteillä kuitenkaan olla.
Kinovastaavuudeltaan tälläinen yhtälö vastaa ihan sitä mitä optiikassa lukee, siis jos kamerarunko on kinokokoisella kennolla varustettu. Tässä nyt testatussa tapauksessa joudutaan huomioimaan kroppikennoisuus ja millit kertomaan normaalin kaavan mukaisesti luvulla 1.6. Siinä mielessä aletaan puhumaan jo sangen telemäisestä efektistä kun kinovastaava polttoväli huitelee lähempänä kolmeasataa. Etuna on pienemmät vääristymät mutta haittapuolena mainittakoot ettei ko. yhdistelmä sovi kovinkaan hyvin isompien esineiden kuvaamiseen ellei tilaa ole studiossa tarpeeksi. Kyseinen kombo on kyllä erittäin pätevä silloin kun kuvataan pienesineitä ja laadun on oltava korkein mahdollinen.
Projektina tämä on ollut hyvin mielenkiintoinen ja maailmoita avartava kokemus. Vastaavaan kuvalliseen lopputulokseen ei pystytä millään digijärkkäriin vakiona saatavana objektiivilla siitä syystä että suuremmilla liikkeillä kinosarjaan tarkoitetuista vehkeistä piirtoympyrät tuppaavat loppumaan kesken palkeeseen kiinnitettynä. Kysymyksessä ei ole myöskään toisaalta enää mikään ihan halpa harrastaminen sillä palkkikamerat ja niihin sopivat lisälaitteet ovat edelleenkin sangen arvokkaita.
Käytännön kuvaamisessa pitää huomioida mm. seuraavaa. Koska tälläisessä systeemissä käytetään EOS järjestelmän ulkopuolista optiikkaa ei mitään tietoa välity objektiivilta kameralle. Koska nykyaikainen kamera kuitenkin osaa laskea valotuksen valmiiksi himmennetyn optiikan läpikin, niin yhtenä konstina voidaan käyttää digijärkkärin omaa valonmittausta ja vaikkapa aukkopohjaista puoliautomatiikkaa. Palkilla kuvattaessa kannattaa vaan muistaa että etsin kannattaa peittää aina valotuksen ajaksi jos kuvataan eism. tietokoneelta käsin ja käytetään pidempiä valotusaikoja. Näin siksi ettei valo vuoda "kakkosesta" sisälle. Jos halutaan "normaalia" kuvaa niin kaikki kameran säädöt pitää jokaisen kuvaussetin jälkeen erikseen nollata. Palkilla työskentely onkin hieman normaalia työläämpää kuvaamista, mutta se tarjoaa aivan erilaisia ulottuvuuksia luovalle kuvaajalle. Kaikkien palkista löytyvien säätöjen omaksuminen vie oman aikansa mutta on sangen mukavaa puuhastelua.
t. Hannu