sunnuntaina, toukokuuta 28, 2006

Ohjelmaa sadepaivien varalle

Do your homework! Mikaan ei ole niin hyodyllista kuin harjoitella oman kameran ja linssien toimintoja kotona ennen kuin lahtee ulos kuvaamaan. Ja paras aika harjoitteluun on silloin kun ulkona pyryttaa ihan simona taikka keli on muutoin vaan liian ikava ulkoutumiseen. Jos kokinlahjoja on vahaankaan siunaantunut, voi kokeilut aloittaa esim. ruualla. Ruuan kuvaaminen kannattaa ehdottomasti aloittaa sellaisen ison ikkunan aaressa josta ei paista aurinko suoraan sisaan. Yhdella peililla taikka reflektorilla saa jo varsin nayttavaa jalkea aikaiseksi. Kuvaaminen kannattaa aloittaa asettamalla annokset ikkunan eteen ja kuvata vastavaloon koska se tuo ruuan muodot paremmin esiin. Varjokohtia voi availla niilta osin missa valoa tarvitaan ruuan etupuolella. Myos kaikenlaiset pienesineet kuten esim. kellot ja muut pienehkot tavarat ovat sangen mukavia kuvauskohteita. Kuvausalustoina voi kayttaa kasteltuja kivilevyja ym. luonnollista materiaalia.

Myos isompia juttuja kuten esim. kaiuttimia ja vaikkapa kokonaisia sisatilojen taltioimisia kannattaa ehdottomasti harkita. Nykyaan nopeaan yleistynyt teema on sinertavat ja vaaleilla huonekaluilla sisustetut tilat, joita on yleensa viela reilusti ylivalotettu. Valaisun ja kuvaustekniikan kanssa kannattaa tulla tutuksi, koska sita taatusti tulevaisuudessa kysytaan asiakkaiden taholta. Sisatiloissa kuvaamisen haastavuutta lisaavat erilaiset valaistukset ja varsinkin sekavalo. Samoin ahtaissa sisatiloissa tyoskenneltaessa kannattaa tutustua jo etukateen erilaisiin ohjelmistoihin joilla linssivaaristymia saa korjattua ja mosaiikkina kuvattuja kokonaisuuksia helposti automaattitoimintein liitettya yhteen. Sadepaivinakin hommia siis pitaisi riittaa.

Linssivaaristymista helposti eroon:
PTLens

Panoraamat ja tilkkutakit kasaan:
PTGui

t. Hannu

Markus Klinko & Indrani

Taman kertaisessa kuvaajaesittelyssa on Sveitsilainen Markus Klinko. Markus loi alunperin pitkan tyouransa klassisena ammattimuusikkona. Viidentoista vuoden ikaisena han aloitti opiskelut Pariisin kansallisessa konservatoriossa klassisen harpun kimpussa. Sittemmin han loi uraa sooloartistin EMI:n Classic labelilla ja sai hyvat arvostelut ympari maailmaa. Levy-yhtio Columbian kautta sitten keikkaa pukkasi ympari Jenkkeja, Eurooppaa ja pitkin Aasiaa. Markus sai myonteista palautetta mm. lehdilta kuten Vanity Fair, Vogue, Harper's Bazaar ja New York Times. Vuonna 1994 kuitattuaan Paris Opera Bastille orkesterinsa kanssa Gran Prix de Disque -palkinnon, han paatti vihdoin vaihtaa alaa ja ryhtya muotikuvaajaksi. Osittain paatokseen vaikutti hanen sormensa, jossa diagnosoitiin eras soittamista merkittavasti haittaava sairaus.

Indrani puolestaan varttui lapsuutensa Intiassa ja myohemmin Torontossa, Kanadassa. Neljatoistavuotiaana han sai ensikosketuksensa muodin maailmaan aloittamalla mallin uran, jossa han eteni nopeasti taysiveriseksi ammattilaiseksi. Han opiskeli valokuvausta ja filosofiaa samaan aikaan yliopistossa kun teki mallin hommia ja matkusteli duunia tehden ympari maailmaa. Indrani valmistui Princetonin yliopistosta vuonna 2001.

Kun kaksikko myohemmin tapasi toisensa, siita syntyi valittomasti luova tiimi joka tuottaa nykyisin erittain ammattimaista jalkea. Monien tekniikkakokeilujen jalkeen he paatyivat nykyiseen tyylilajiinsa. Tyoskentelyssa kaytetaan usein pleksilasista catwalk/studiopohjaa, jonka alle on sijoitettu autolight-tyylinen iso softbox. Lapinakyvan lattiatason paalle on helppoa latoa erilaisia materiaaleja, joilla kuviin saadaan huomattavasti lisaa syvyytta ja nayttavyytta. Indrani vastaa paljolti visuaalisesta ilmeesta ja kuvanmuokkaukseen vedetyista linjoista. Markus hoitaa lahinna kuvaamisen ja siihen liittyvat asiat. Taisteluparin duuneja nakee nykyisin paljon erityisesti New Yorkissa, jossa heilla on myos heidan studionsa. Klinkon ottamia isoja kuvia voi nahda yhdella silmayksella helposti talojen seinilla jopa toistakymmenta. Malleina Klinkolla on kayneet mm. Britney, Beyonce, Bowie, Mariah Carey ja Keanu Reeves. Toimiston asiakkaita ovat olleet mm. Pepsi, L'oreal, Clairol, Dior ja Hugo Boss.

www.markusklinko-indrani.com

t. Hannu

Dalsan kennoista

Kun tuossa aiemmin mainitsin Sinarin uudesta digiperästä ja heidän käyttämästään Dalsan kennoista mallimerkinnän niin tällä hetkellä Dalsalla on muutamia hyvin matalakohinaista ja hyvällä kontrastialueella olevaa värikennoa tuotannossa. Näistä kennoista kaksi on kinojärkkäreihin sopivia ja yksi keski- ja suurenkoon kameroihin sopivia. Dalsalla löytyy myös monokromaattisia kennoja mutta niitä käytetään enemmänkin tieteellisissä kuvauksissa. Dalsan 6-, 11- ja 22-megapikselin kennoista löytyy moneen käyttöalueeseen hyvät kennot. Kuuden megapikselin kenno soveltuu erityisesti kameroihin joita urheilukuvauksessa tarvitaan. Dalsan kenno pystyy erottelemaan 20 freimiä sekunnissa mikä asettaa muistikortinvalmistajat tiukoille. 11 megapikselin kenno taas yleistyy paljon keskihintaisissa ammattikameroissa hyvän kuvanlaadun ja sopivuudeltaan lehdistön käyttöön. 22-megapikselin kenno yleistyy keskiformaatin kameroissa joista ideaalisin formaatti on 6 cm x 4,5 cm:n rungot. Tämä 22-megainen kenno soveltuu hyvin mainoskuvaajan yleisimpiin töihin. Syksyn Photokinassa tullaan nykyisten Dalsan kennoja käyttävien kameravalmistajien lisäksi useampia muita kameravalmistajia jotka myös hyödyntävät Dalsan kennoja. Sitä emme tiedä vielä varmasti mikä tulee olemaan Dalsan uusin kenno joka taatusti pysyy salaisuutena julkaisupäivään asti. Veikkaan kuitenkin, että uusi kenno saatetaan esitellä jo Photokinassa. Mutta sen tietää vain Dalsa itse.


http://www.dalsa.com/pi/index.asp



FTF3020C 6 Megapikselin väri CCD

resoluutio 3072(H) x 2048(V), 6291456 pikseliä
pikselin koko 12µm x 12µm
aktiivinen kuva-alue 36.9mm x 24.6mm
maksimi kuvausnopeus 20fps
144MHz

FTF4027C 11 Megapikselin väri CCD

resoluutio 4008(H) x 2672(V), 10709376 pikseliä
pikselin koko 9µm x 9µm
aktiivinen kuva-alue 36.1mm x 24mm
maksimi kuvausnopeus 7,5fps
100MHz


FTF4052C 22 Megapikselin väri CCD ja

resoluutio 4008(H) x 5344(V), 21418752 pikseliä
pikselin koko 9µm x 9µm
aktiivinen kuva-alue 36.1mm x 48.1mm
maksimi kuvausnopeus 3,6fps
100MHz


t. Pauli

Sinar eMotion75

Sinarilta on tulossa markkinoille uusi 33,3 miljoonan pikselin digiperä joka soveltuu myös studion ulkopuolella käytettäväksi. Digiperän kennon valmistaa Dalsa ja se tuntee mallimerkinnän Dalsa FTF 5066 C. Digiperän dynaaminen herkkyysalue on 12 aukkoa jonka pitäisi riittää vaativallekin kuvaajalle pitkäksi aikaa. Kuvausnopeus on digiperällä 1,5 kuvaa sekunnissa mikä hyvin riittää muoto-, muoti- , tuote- ja mainoskuvaajalle hyvin. Digiperä tultaneen näkemään syksyn Photokinassa yhdessä muiden valmistajien järeiden digiperien kanssa. Tämä vuosi näyttää olevan järeiden digiperien vuosi joten vanhat ammattilaitteetkin tulee taas vakituiseen käyttöön monella ammattikuvaajalla.


http://www.sinarbron.com/sinar/digital/e75.php


Teknisiä tietoja

Yhden valotuksen digiperä
CCD sensorin tyyyppi Dalsa FTF 5066 C, RGB Mosaiikki Filtterillä
Aktiivisen sensorin koko 48.0 x 36.0 mm tuottaen 6668 x 4992 pikselin kuvan (33.3 miljoonaa pikseliä)
CCD pikselin koko 7.2 μm
RAW tiedoston koko (16 bit) 64 Megatavua
Kompressoidun RAW-tiedoston koko 32 Megatavua
48 bitin TIFF-tiedoston koko 190 Megatavua
24 bitin TIFF-tiedoston koko 95 Megatavua
kuvausnopeus 40 kuvaa minuutissa
Valotusajat 1/10000 - 32 sekuntia
Dynaaminen alue (kontrasti) 12 f-aukkoa
Ohjeherkkyys ISO 50 (säädettävissä ISO 50 - ISO 400)
1x IEEE 1394A Firewire
virranjakelu Firewiren kautta tai vaihdettavalla lithium-ion akulla (akun kesto 3 tuntia päällä tai 250 kuvaa)
6 gigan sisäisellä muistilla johon mahtuu 85 pakkaamatonta kuvaa tai 185 pakattua kuvaa
Vaihdettavat Compact Flash kortit käy 8 gigaan asti johon mahtuu 120 pakkaamatonta ja 220 pakattua kuvaa
Näyttö 2.2“ OLED, 24 bittinen (16 miljoonaa väriä)
Näytössä näkyy kuvat, Histogrammi, ISO herkkyys, Akun kunto, valotusvaroitukset, Muistin määrä, valkobalanssi
Kuvaus firewiren kautta suoraan kiintolevylle onnistuu myös
Valikon kielivaihtoehdot kiina, englanti, ranska, saksa, italia, japani, espanja
Sinar CaptureShop™ 5.3 tai uudempi ohjelmisto
Mitat 92 x 81 x 71 mm
Paino 600 g
Camera adaptereita Sinar m, Sinar p3/f3 ; Contax 645 AF; Hasselblad V 500 series, H1, H2; Mamiya RZ 67,
RZ 67 Pro II, 645 AFD, 645 AFD II; 645 Super, 645 Pro, 645 Pro TL; Rolleiflex 6001, 6003, 6008, 6008 integral,
6008 integral 2, 6008 AF; 4x5“ kameroihinHasselblad V adapterilla.
Tietokoneen vaatimukset Apple Macintosh G5/G4 with OS 10.4.4 tai uudempi, vähintään 1 Giga RAM, IEEE 1394A interface

t. Pauli

perjantaina, toukokuuta 26, 2006

Terveisiä kauppatorilta

Tulin juuri hetki sitten Lordin kunniaksi järjestetystä kauppatorin konsertista. Itsellä jäi näkemäättä itse Lordi kun yhdellä kännissä olevalta spurgulta hajosi viinapullo juuri minun kohdalla kun se änkesi väkisin lavalle päin. Onneksi sen spugen pullo ei tehnyt pahaa jälkeä kun pullon sirpaleita osui kylken vyön kohdalle. Vyöhön jäi pala pullosta ja rotsiin tuli reikä. Pari pikkuista naarmua kyljessä on muttei muuta. Sen verran tuossa kerkesin paikalla olemaan, että tuli laulettua karaokena Hard rock hallelujah ja se nyt on sitten maailman suurimmalla porukalla laulettu karaoke-biisi. Porukka oli yllättävän siististi vaikka olettaa saattaa, että joukkoon mahtuisi paljon häirikköjäkin. Tuli siinä alkuun katseltua kuvaajien toimintaa ja ammattikuvaajilla jotka olivat lavan lähellä ja kaupungintalon partseilla kuvaamassa löytyy ne parhaimmat kuvakulmat. Yleisön joukossa ei kuvauksista olisi tullut miään kun tungos oli niin valtava. Telkku tossa just väittää, että noin kahdeksankymmentätuhatta olisi ollut porukan määrä. Kuitenkin siellä koko ajan porukkaa tuli ja meni joten kokonaismäärä oli yli satatuhatta kävijää kuitenkin. Tavallisella pulliaisella jolla oli pokkari sai jonkinlaisia kuvia ja ne joilla oli järkkäri mukana oli vaikeuksia kuvata yleisön joukossa. Objektiivin vaihto ei olisi tullut näillä missään muodossa mahdolliseksi tungoksen johdosta. Kuvaajien kannalta valo oli hyvänlaisesti oikealta yläviistosta päin lavalta katsottaessa joten hyvin muotoileva valo sen suhteen. Itse en ottanut kameraa mukaan kun osasin arvata, että tungos oli valtava. Tilausuuden fiiliksen kohottajina välillä näytettiin myös veikkauksen mainosta jossa euroviisujen pinnat jaettiin uusiksi ja myös koffin fiiliksen tuovaa olutmainosta. Ne mainokset oli oikeastaan hyvä siihen tilaisuuteen kun ne sai porukan rentoutumaan. Vastaisuudessa kun tulee jokin iso festari niin täytyy sen mukaan varustautua onko tilaisuudessa yleisönä kuvaamassa tai ammattikuvaajana. Ammattikuvaaja pääsee paikkoihin joissa on tilaa kuvata mutta yleisössä kuvaajan paras väline on pokkari kunnon optisella zoomilla varustettuna. Ulkona ei kuumavalot joita bändit keikalla käyttää juuri sotke kuvauksia koska päävalo oli aurngonvalo. Iso 400 - 800 olisi sopiva herkkyys jotta tärähtäneitä kuvia ei tule ellei niitä sitten halua. Valo alkaa olemaan vielä toukokuun lopussa sen verran heikkoa ettei iso 100 olisi riittänyt ilman salamvaloa mitenkään. Ois pitänyt ottaa se keikka omalle videonauhalle kun siitä olisi saanut hyvin itselleen muistoksi niistä tilanteista mihin tuollaisessa paikassa kuvaajat joutuvat.

t. Pauli

keskiviikkona, toukokuuta 24, 2006

Kuvaajien vai lehdistön moraali

Tänään on kuumimmaksi puheenaiheeksi noussut Seiska-lehden julkaisema euroviisuvoittaja Mr Lordin alias Tomi Putaansuun aiemmin Helsingin Sanomissa julkaistusta kuvasta joka alun perin kuvattiin ihan toista artikkelia varten. Alkuperäinen kuva julkaistiin 1999 Helsingin Sanomien Nyt-liitteen artikkelissa, jossa Putaansuu esitteli KISS-tatuointiaan. Kyseistä kuvaa ei alunperin ole käytetty Lordiin liittyvässä uutisoinnissa. Tässä tämänpäiväisessä jutussa on tullut esille monta seikkaa jotka vaikuttavat valokuvaajan työhön. Otetaan aluksi moraalikysymys joka tässä tapauksessa on perustaltaan se, että Lordi on julkisuudessa esittänyt monesti suomalaiselle lehdistölle ettei se julkaisisi yhtyeestä siviilikuvia koska se vaikuttaisi heidän duuninsa mahdolliseen tuhoamiseen. Seiska-lehti ei noudattanut tätä kehoitusta koska se on tunnetusti lehti joka ei piittaa moraalista vaan julkaisee mitä tahansa josta saa rahaa. Osittain heidän moraalinsa perustuu siihen, että heidän lukijansa on sellaisia jotka haluavat skandaaleja nähtäväkseen. Kyseistä journalismia harjoittavia tiedotusväineitä on ammattikielessä ruvettu kutsumaan kusenkeltaiseksi lehdistöksi juuri sen perusteella ettei se noudata sopimuksia. Miten tämä journalismin tyyppi sitten vaikuttaa kuvaajaan? No monellakin tapaa. Ensimmäisenä kuvaajan on syytä tiedostaa se seikka, että kuvaa saatetaan käyttää myöhemminkin ja ihan muussa tarkoituksessa kuin on sen halunnut käytettävän. Tästä syystä kuvaajan on syytä tehdä kuvan käytöstä tarkka sopimus jossa määrittelee kuvan käytön rajat sen tahon kanssa jolle kuvan toimittaa julkaistavaksi. Useinmiten kuukausipalkkainen kuvaaja lehtitalossa ei pysty tähän vaikuttamaan koska kuukausipalkkainen on monesti tehnyt sopimuksen jossa kuvan oikeudet on lehtitalolla ja kuvaajalla on vain isyysoikeus kuvaan. Tämmöisessä kusenkeltaisessa journalismissa usein kuvaaja saa herkästi syyt niskoille julkaisusta koska on sen kuvan kuvannut. Uudelleenjulkaisun on kuitenkin tehnyt lehti ja sen päätoimittaja on se vastuuhenkilö kuvan uudelleenjulkaisusta. Kun kuvaaja mahdollisesti havaitsee, että hänen ottamaansa kuvaa on toinen lehti käyttänyt julkaisussaan on kuvaajan syytä selvittää se onko kuva julkaistu ilman hänen lupaansa ja se kenellä on siihen julkaisuoikeudet. Koska tekijänoikeus on kyseessä kuvaa julkaistaessa on se myös sellainen oikeus jossa kanneoikeus on sillä jolla on kuvan tekijänoikeudet. Virallinen syyttäjä ei pysty nostamaan kannetta jos kuvan tekijänoikeuden omaava henkilö ei ole nostanut kannetta tekijänoikeusrikoksesta. Täten siis kuvien oikeuksien omaavan on itse valvottava kuvien laillista käyttöä. Vaikka Lordi on julkisuuden henkilö on hän myös yksityishenkilö koska on ilmaissut ettei yksityisminäänsä tule tehdä julkiseksi. Koska Tomi Putaansuu on myös tehnyt julkisuusminäänsä ja siviiliminäänsä koskien eron on sitä tietyin rajoin myös lehdistön kunnioitettava. Tässä tapauksessa raja on siinä ettei Seiska-lehti ole piitannut journalismin etiikassa yleisesti hyväksyttyä periaatetta jossa vain uteliaisuuden tyydyttämiseksi ei julkaista yksityiseen elämään kuuluvaa asiaa kuten julkisen nimen ja yksityisen kasvon yhdistämistä samaan artikkeliin. Eri asia olisi jos esim. henkilö olisi tehnyt rikoksen niin ennen tuomiota lehdistö ei julkaise kasvoja tunnistettavasti vaan silloin kun tuomio on annettu julkaistaan kasvot mikäli sillä on journalistista merkitystä. Rikoksen tehneellä ei julkisuuden suojaa ole mutta henkilö jolla on kunnioitettava teko takanaan on kunnioituksen osoituksen vuoksi oikeus yksityisyyteen. Hyvän journalismin perusta tulee merkitykselliseksi kun käsitellään kunniallisessa asemassa olevaa yksityistä ja julkista henkilöä koskevassa uutisoinnissa. Seiska-lehti ei voi vedota siihen ettei se tiennyt Tomi Putaansuun tahtovan siviilikasvojensa pysyvän salassa koska he itse olivat paikalla Lordin lehdistötilaisuudessa ja videoivat kehoituksen jossa Tomi Putaansuu ilmaisi haluavansa siviilikasvojensa pysyvän salassa. Koska Seiska-lehti ei noudattanut hyvää journalstista tapaa olen itse allekirjoittanut adressiin nimeni jossa kehoitetaan boikotoimaan seiskaa. Laitan samaiselle adressille linkin johon voi laittaa nimensä ne jotka pitävät Seiska-lehden toimintaa huonona tapana hoitaa journalismia ja niille jotka pitävät Seiska-lehden journalismia hyvänä niin ne suksikoon kuuseen. Lordi rules Seiska sucks!!!

Boikotoikaa seiskaa
t. Pauli

tiistaina, toukokuuta 23, 2006

Pari sanaa ilmankosteudesta ja funguksesta...

Olen jo ihmetellyt jonkin aikaa minka takia takalaiset fotoliikkeet pitavat todella laajaa mallistoa erilaisia kuivakaappeja myyntivitriineissaan. Taman paivan tavaratalokierros kamerareppu selassa, paita litimarkana hiesta, sateesta ja ilmankosteudesta en asiaa enaa tippaakaan ihmettele. Taalla on sadekausi parasta aikaa paalla ja jonkin verran varmaan kysymys on Chanchun jalkimainingeista. Troopiikkiin pidemmaksi ajaksi aikovia kehoitan suosiolla ottamaan jo suomesta kasin isot geelipussit kamerapageihin, koska ilmasta voisi lahes suoraan rutistaa kupillisen teeta. Ihmettelin myos sita aiemmin etta miten helkutissa joku saa objektiivinsa hetkessa tayteen sienirihmastoa upottamatta kameraansa mereen, mutta sekin selvisi minulle harvinaisen selkeasti tanaan. Normaali nakyvyys tasta kampasta on merelle asti eli muutama kilometri, mutta nyt korkeintaan korttelin verran. Paineet on 1011 hPa ja lampoa hieman alle +30 C. Sadekaudella sateisena paivana tropiikissa ilman suhteellinen kosteus lahentelee hyvinkin sataa prosenttia. Aurinkoisena paivana sadekaudella ilmankostetus voi helposti pudota aina 65%:iin.

t. Hannu

sunnuntaina, toukokuuta 21, 2006

Praise the Lordi

Lordi tuli, näki ja voitti.

Euroviisu voitto suomeen, uskomatonta, mutta totta.
Kyllähän tätä on odotettukin, jo ennenkuin allekirjoittanut
putkahti tähän maailmaan.
Kaiken näköistä säätääjä on käynyt yrittämässä ja suomen kansa
on uskoollisesti äänestänyt Kutri-Helenat ja Fredit tuonne,
mutta kun laitetaan tositekijät asialle, niin alkaa tulostakin syntymään...

Lordin debyytti ilmestyi vuoden 2002 lopussa ja näin pitkään
kehitelty projekti näki päivänvalon.
Levy myi platinaa suomessa, mutta euroopassa vastaanotto oli varovaisen innostunut.
Veikkanpa, että tämäkin tulee nyt muuttumaan eilisillan tapatumien myötä.
Juuri ilmestyneen kolmannen levyn Arockalypsen myynti tulee todennäköisesti saamaan ansaitsemansa huomion ja siitä tullee yhtyeen myydyin plätty tähän mennessä.

Kuvia Lordin ensimmäiseltä keikalta, sekä Tuska festivaaleilta 2003 löytyypi alla olevasta osoitteesta:

Praise The Lordi

-Carda

Hong Kong

Hirmumyrsky Chanchu pyyhkas taparasti ohitsemme ja nyt on sitten Kowloonin suurimmat kamerakaupat nahty. Koska liikkeita alueella on kymmenia ellei jopa satoja, oli viisaampaa ottaa vain muutama kameramalli tarkkailun alle. Naiden kameroiden hintoja vertaamalla pystyi paattelemaan liikkeen yleisen hintatason. Katselinkin vain lahinna Canonin 5D:n ja 30D:n hintoja ja muutamia putkia kuten EF 70-200mm 2.8 IS:aa. Yleinen lahtohinta lahes kaikissa isommissa liikkeissa 5D:lle oli 21500 HK$. Kateisostaja olisi heti saanut noin 200-300 dollarin alennuksen ko. kamerasta.

Kun lahdimme kuvaamaan Kowloonin puoleiseen rantsuun Victoryn pilvenpiirtajia, osui silmiini muutama vahan "hamaramman" nakoinen kamerakauppa joiden ymparilla pyori hieman epamaaraisempaa porukkaa. Naissa 5D:n suullinen lahtohinta alkoi 20000 HK$:sta. Ilmeisesti hintaa olisi saanut tingattua alaspain, mutta epavarmaksi jai saisiko mukaansa ollenkaan minkaanlaista oikeasti toimivaa kameraa. Hong Kong on erityisen tunnettu siita etta luottokorttia viedaan takahuoneeseen ja kortti kopioidaan myohempia nostoja varten taikka sitten juuri ennen kuin kamera pakataan laatikkoon se vaihdetaan muoviseen dummyversioon taikka jopa kiviin. =) Ostin nyt siten itselleni kakkoskameraksi DC Power Camerasta ihkauuden 350D:n ja kittilinssin paketin 5450 HK$:n hintaan.

t. Hannu

perjantaina, toukokuuta 19, 2006

Digijärkkä palkkikameraan kiinni


















Monella kuvaajalla pölyttyy huoneen nurkassa tyhjänpanttina hyvää kuvauskalustoa jota voisi todellisuudessa hyödyntää paremmin. Hankittuaan digijärkän moni ajattelee niin, että sitä ei saisi kiinni omaan palkkirunkoon vaan sitä palkkikameraa varten pitää hankkia erillinen digiperä. Tämä on väärä luulo sillä palkkiadapterin voi tehdä itsekin ilman suurta vaivaa. Itse ostin Sinar P rungon johon meinaan sovittaa oman digijärkkärin. Kyseiseen projektiin tarvitaan objektiivilevy, objektiivi-adapteri ja loittorengas. Objektiivi-adapteri on syytä olla metallinen koska hitsaamalla se metalliseen objektiivilevyyn kiinni saadaan kestävä kiinnitys joka ei petä. Loittorengasta tarvitaan vain siitä syystä, että digijärkkä mahtuu kivuttomasti kiinni itse tekemään adapteriin ja jää työskentelyvaraa säätää digijärkän toimintoja. Objektiivilevyjä saa myös sellaisia johon onvalmiiksi porattu reikä. 0-koon tai 1-koon palkkireiät objektiivilevyissä on ne mitä sovitteisiin kannattaa käyttää. Sopiva reikä riippuu käytetyn objektiiviadapterin reiän koosta. Objektiiviadapterin ei tarvitse olla T2 tai M42 vaan sillä on merkitystä millä sen saa kiinni digijärkkään. Tietenkin T2 ja M42 sovitteet ovat halvimmat markkinoilla joten niitä kannattanee käyttää. Mitä hyötyä sitten tästä adapterista on kun on noita tilt- ja sift-säädettäviä objektiiveja? No ensinnäkin kaikki palkkiobjektiivit ovat samoin säädettäviä ja toisekseen palkkirungossa on julmetun paljon suurempi mahdollisuus tehdä shiftejä ja tilttauksia ja nostoja ja laskuja. Myöskin palkkiobjektiiveja käytettäessä tulee käytettyä vain objektiivin keskustan alueen piirtoa hyväksi ja pakostakin objektiivien reuna-alueiden heikompaa piirtokykyä ei tule käytettyä. Canonin digijärkän toiminnoissa aukon esivalinta ja manuaali toimii hyvin joten käytettävyyden kannalta ei tule ongelmia. Objektiiveina voi käyttää mitä tahansa objektiivia jonka saa kiinni siihen palkin objektiivilevyyn. Suljinta ei niissä tarvitse olla vaan himmennin riittää sillä sulkimena käytetään digijärkän suljinta. Pitäisköhän muuten itse hankkia hitsaustarvikkeet ja ruveta tekemään näitä adaptereita muillekin kun se ei vaadi mitään erityistä insinöörintaitoa.

t. Pauli

lauantaina, toukokuuta 13, 2006

Rekvisiittaa, mistä?

Kun muuten alkaa olla studiokalusto taustoineen ja valoineen kasassa tulee tarve saada rekvisiittaa kuvauksia varten. Omalta kohdalta on tullut usein käytettyä kodinkoneliikkeitä ja samoja somistusliikkeitä joidenka tuotteita kaupat ja myymälät käyttävät näyteikkunoiden pystyttämiseen. Erilaiset pylväät ja patsaat on toimivia muotokuvissa ja tuotekuvaajat usein tekevät tai teettävät kuvauksia varten kuvauskäyttöön sopivan jääkaapin josta on takaseinä irrotettu ja tilalle laitettu valkoinen muovilevy joka päästää läpi valoa. Suosituimmat jääkaappimallit on pyöreäkulmaiset 50-luvun tyyliin tehdyt jääkaapit joko punaisena tai kromin kiiltoisina. Studiota varten rakennetaan värillisiä seiniä joissa useimmin on väreinä voimakkaan keltainen, sininen ja punainen seinä. Myös seinä jossa on tyylikäs vanhan mallinen ikkuna on usein tarpeellinen varsinkin kuvaajille jotka kuvaavat ruoka- ja kattauskuvia. Monesti ammattikuvaaja on tuttu näky erilaisten puuverstaiden asiakkaina. Kirppiksillä kierretään paljon jossa etsitään vähän kaikkea krääsää jota voi käyttää kuvauksissa. Samovaarit ja muut eksoottiset esineet ovat hyviä kuvauksien kannalta. Kaakeleita ja parketteja sekä kivilaatta yms. tarvikkeet on tuotekuvaajan arkeen kuuluvia tarvikkeita ja kaikki kromatut esineet kuten leivänpaahtimet, haarukat ja veitset. Lasten leluliikkeitä tulee kierreltyä varsinkin silloin kun on edessä lapsikuvaukset ja tietysti pukuvuokraamot tulee tutuiksi hääkuvaajille. Tärkeintä kuitenkin hankinnoissa on se, että hankkii vain niitä tuotteita mitä oikeasti käyttää kuvauksissa sillä kaikesta tarvikkeista tulee studio täyteen joten sitä roinaa saattaa kertyä liikaakin ja silloin ne on tiellä. Tuoleja ja pöytiä tarvitaan aina oli sitten henkilö tai tuotekuvaus kyseessä. Lasiesineet ja -pöydät sekä peilit ja koristeet on yleisiä joka kuvaajalla. Mitä sitten tulisi huomioida näitä hankittaessa? No ensin tietysti pitää katsoa tarvikkeen kunto ja pystyykö niitä saamaan kuvauskuntoon. Pöly on tuotekuvaajan pahin riesa joten pyyhkeet, pesuaineet ja ilmanputsari kuuluu hyvään studioon aina. Kuvauksille voi nopeasti tulla kohtuuttomasti hintaa jos ei seuraa miten paljon tuotteet maksaa ja ostaa miettimättä kokonaiskuluja. Hyvä lähtökohta on tarvikehankinnoissa se, että kertoo asiakkaalle mitä saa ja mistä jos haluaa ekstraa kuviin. Koska maksava asiakas sen kuvauksen maksaa niin antaa hänen tehdä se ratkaisu mitä haluaa tilaamaltaan kuvalta ja paljonko on valmis uhraamaan kuvan eteen. Jos on tekemisissä mainostoimiston kanssa niin heidän konseptinsa määrää suunnan kuvauksille sillä maksava asiakas hoitaa useinmiten mainostoimiston kautta kaiken ja kuvaaja ei näe sitä asiakasta jolle kuva tulee.

Somistustarvikkeita

Lasten asusteita

t. Pauli

maanantaina, toukokuuta 08, 2006

Taustaa kuvauksiin






















Ammattityössä ja aktiivisissa harrastuskuvauksissa tulee väistämättä tarve hankkia uusia kuvaustaustoja jotta kuvaamiselle tulee vähän lisää mielekkyttä. Kuvaajille tyypillinen ilmiö on kyllästyä vanhoihin jo useasti omissa kuvauksissa olleisiin taustoihin joka saa kuvaajan tuntemaan, että kuvaukset junnaavat paikallaan. Suomeen pääasiassa tuodaan kahden tyyppisiä taustoja. Eniten käytetään kartongista valmistettuja yksivärisiä taustoja ja toiseksi käytetyimmät taustat on kankaiset kuviotaustat. Ammattikuvaajat usein rakentavat kaarevan (joskus jopa puolipallon muotoisen) taustan jolle värit ja kuviot heijastetaan studiosalamaa käyttäen. Värikalvoja löytyy monenlaisia ja monenkokoisia. Projisoitaessa kuvioita useinmiten käytetään projisoimiseen gobo-settiä joka on studiosalaman eteen laitettava diaheitintä vastaava linssi- ja pidikesetti. Gobomaskeja pääsääntöisesti on kahtatyyppiä eli metallisia sekä lasiiin tehtyjä. Gobomaskeja saa paljon valmiina ja teetettyä omista aiheista saa myös niitä. Gobomaskeja käytetään myös paljon esiintyvien taiteilijoiden esityksissä joten niitä voi kysellä myös liikkeistä joissa myydään valoja keikkamuusikoille. Studiosalamalaitteita valmistavat firmat tekevät omiin salamalaitteisiin sopivat gobo-setit joita on zoomaavia sekä kiinteitä. Kiinteissä studiosalaman etäisyyttä kohteeseen siirrettäessä sitten säädetään projision kokoa.

Viime vuosina vähemmälle käytölle on jääneet maalatut kuva-aiheiset taustat joita varsinkin käytettiin paljon viim vuosisadan alkupuolella. Näiden maalattujen taustojen kysyntä on taas viime vuosina kasvanut ja itsekin olen mieltynyt korealaisen Won Backgroundin valmistamiin taustoihin joilla ei vielä ole suomessa maahantuojaa. Koreasta niitä saa tilattua suoraankin joten jos etsii itselleen hyvännäköistä maalatua taustaa niin suuntaus Wonin nettisivuille on paikallaan.

Digitaalisen työn tekijät varmasti tekevät mielellään taustoja koneella ja siihen loistavat ohjelmat valmistaa Auto FX niminen firma. Heiltä löytyy monipuoliset ohjelmistot joilla myös kehysten teko onnistuu. Ohjelmallisten valaistusefektien teko on myös heidän ohjelmien avulla myös helppo tehdä. Auto FX:n ohjelmat toimivat itsenäisinä että myös photarin plugareina niin Macissä kuin PC:ssäkin.


Won Background

Colorama

Lastolite

Ingrid Fondali

Foto Walser

Auto FX

Apollo gopot

t. Pauli

lauantaina, toukokuuta 06, 2006

EI NÄIN!

Olin tänään ihan sattumalta kuvaamassa driftausta Ahvenistolla. Oikeastaan itselläni moottoriurheilun kuvaamisesta ei ole vielä paljoakaan kokemuksia ja sitä kai tuli heti alkuun tietyllä tapaa haettua eksoottisempia kuvakulmia käypäsen perusharjoittelun sijaan. Koska driftaus poikkeaa aika paljonkin rata-ajosta olisi muutama seikka mitä kuvatessa pitäisi huomioida, säännöt toki pätevät myös kaikkeen muuhunkin moottoriurheilun kuvaamiseen.

TSEKKAA SELUSTA aina todella tarkasti. Mihin päin lähdet karkuun jos auto tuleekin syystä taikka toisesta kohti? Driftaamisen ollessa kysymyksessä kannattaa erityisesti tuijoitella myös eteenpäin varsinkin turvavälin suhteen, koska autoilla ajetaan sivuluisussa on ajoneuvon hallinta paljon vaativampaa. Tänään meinaan em. syystä johtuen meinas yksi kuvaajanplanttu lähteä kaukaisille kuvausmaille kuvaamaan. Kuvien Nissan tuli aivan suoraan päin näköä ja varikkoaita pelasti tällä kertaa kuvaajareppanan hengen. Rysäys oli todella kova ja rekyyli viimeisen kuvan ja kahden pakoaskeleen välillä aivan liian pieni. Tänään oli paljon onnea matkassa, ensi kerralla sitä välttämättä ei ole.

Punainen risti osoittaa kuvaajan position viimeisen kuvan aikana. Törmäyshetkellä olin kaksi askelta vasemmalla. Huomaa aidan vääntyminen ja renkaista jääneet jäljet radassa.

Nissan romuttui rytäkässä pahoin. Huomaa taka-akseliston uusi sijainti. Kuvaaja selvisi hommasta pelkällä alusvaatteiden pesulla.

Linkki videoon: tästä

t. Hannu

maanantaina, toukokuuta 01, 2006

Image analyzer

Kun tuossa joskus aikaisemmin tuli mainittua muutama ilamaisohjelma josta on hyötyä kuvankäsittelyssä niin mainittakoon yksi hyvä ohjelma lisää. Tällä kertaa se on Meesoftin valmistama Image Analyzer 1.25 jolla kätevästi tekee nettiä varten sävynmuokkaukset, punasilmäisyyden ja kohinan poistot kuvista. Ohjelma toimii Windows 98/ME/2000/XP käyttöjärjestelmiassä. Erityisesti kirkkaus, kontrasti ja gamma-säädöt ja kohinanpoisto on tehty helpommaksi kuin monessa muussa ohjelmassa. Jopa pieleen mennyttä tarkennustakin pystyy hieman korjaamaan tällä ohjelmalla johon pystyy vain muutama kaupallinen ohjelma sen lisäksi. Ohjelma osaa lukea ja kirjoittaa BMP, ICO, CUR, WMF, EMF, PNG, MNG, GIF, PCX, JPEG ja JPEG 2000 tiedostoja sekä avata sen lisäksi RAS, PNM, PGM, PPM, HIPS ja Matlab muotoiset tiedostot. Lisäksi TIFF-tiedostot saa avattua lisäpluginilla joka löytyy samalta sivustoltakin kuin itse ohjelmakin. Myös suoraan skannerista voi tuoda kuvia ohjelmaan. Ohjelmaan saa muutamia lisäplugineita joista ehkä käytetyin voisi olla fraktaaliin interpolointiin perustuvan pluginin jolla kuvaa saa kasvatettua isommaksi.

Image Analyzerin nettisivusto

t. Pauli