Studiovalaisu (Osa 1.)

Minua on kyselty useasti opettaamaan studiovalaisua aloitteleville valokuvaajille ylioppilaskameroihin. Tällä hetkellä en millään pysty venymään opettajaksi Suomeen joten aloitamme nyt studiovalaisua koskevat artikkelisarjamme toiselta puolelta maapalloa kirjekursseina. Siinähän kärsitte. :-P

Tarkoituksena on havainnollistaa mahdollisimman yksinkertaisesti miten studiossa erilaisilla valaisumalleilla saadaan ammattimaista jälkeä aikaiseksi suhteellisen helposti ja kohtuullisen kustannustehokkaasti.

Oletamme että lukijoillamme ovat studiokuvaamisen perusalkeet hallinnassa. Oikea valotus pitää tuntea seka kuumavaloilla että salamalaitteilla. Samoin on syytä tuntea valotehon erojen vaikutukset kuvan syväepäterävyyteen epäsuoranaisesti valittujen aukkojen suhteen. Valojen säätäminen saattaa aluksi tuntua todella helpolta mutta ruokahalulla on tapana kasvaa syödessä ja tieto omasta osaamisesta saattaa muuttua nopeasti täysin päinvastaiseen suuntaan. Studiokuvaamisessa on triljoona erilaista temppua millä kuvattava kohde saadaan näyttämään vieläkin ja vieläkin paremmalle. Aina kun luulit tietäväsi kaiken studiokuvaamisesta, tuleekin kuva joka pudottaa jakkaralta monttu selällään. Studiokuvaamisessa oppiminen on yksi ikuinen oravanpyörä.


Kaupallisessa kuvaamisessa on hyvä tuntea muutama erittäin käytetty niksi jolla kuviin saadaan aikaiseksi peruslaatua. Se auttaa samalla valokuvaajaa tajuamaan eräitä valon käyttäytymisen perusteita. Aloitamme tällä kertaa ns. "pihtivaloista". Ei ehkä se kaikkein yksinkertaisin ja helpoin tapa valaista, mutta taatusti tehokas tietyn tyylisessä kasvopotrettien kuvaamisessa. Pihtivalolla tarkoitetaan sitä että kuvattava kohde on "pihtien" välissä. Pihdeillä tarkoitetaan studiossa kahta erillistä valonlähdettä.

Pihtivaloissa tarvitaan vähintään yksi suorakaiteen muotoinen iso softbox ja vastaavankokoinen reflektori. Kaksi samankokoista suorakaiteen muotoista softboxia toimii vielä aavistuksen verran paremmin koska valo voidaan jakaa vieläkin tasaisemmin koska lähteitä on silloin kaksi. (Heijastunut valohan ei ole koskaan yhtä tehokasta kuin valoa tuottavasta lähteestä tuleva valo. Tämä johtuu tehon heikkenemisestä joka etäisyyden myötä kasvaa tietenkin etäisyyden suhteessa.) Mikään ei tietenkään estä käyttämästä pihtivaloissa muitakin heijastimia kuin pelkästään softareita. Sateenvarjot käyvät tarkoitukseen ihan yhtä hyvin. Riippuu siitä mitä kuvassa ajetaan takaa. Vain mielikuvistus asettaa rajoituksensa heijastiminen valintojen suhteen.

Pihtivalon tavoitteena on saada mahdollisimman varjoton kasvoalue kuvaan. Silmien valonlähteistä aiheutuvat kiillot ovat tasaiset. Kaksi horisontaalista heijastumaa mallin silmissä on myös visuaalisesti huomiota herättävää. Kasvojen varjottomuus on varsinkin nuoria naismalleja käytettäessä yleisesti ottaen haluttu ominaisuus kuvassa. Leuan alle saadaan kuiten tarpeeksi muotoa, joten kuvastakin saadaan tapeeksi kolmiulotteinen varsin pienellä vaivalla.

Pihtivaloja voidaan asetella kuvattavan kohteen etupuolelle ylös ja alas taikka kohteen sivuille molemmin puolin. Esimerkkikuvista selviää parhaiten valon luonne ja käyttäytyminen tällä varsin yksinkertaisella rakenteella. Kuvaaminen kannattaa aloittaa tasatehoin välähdyspäissä. Jos toinen valoista jää vähän kyykkyyn etäisyydestä johtuen, voidaan sen tehoa aavistuksen verran korottaa. Suosittelen käyttämään portaattomasti säädettäviä assymetrisiä nuppeja parhaan ja tarkimman lopputuloksen saavuttamiseksi.

Optiikan suhteen kannattaa käyttää tämän tyylisessä kuvaamisessa hyvin ulottuvia pikkutelejä. Kasvot kannattaa rajata suhteellisen tiukasti jos haluaa valojen efektin paistavan paremmin mallin silmistä. Tärkeämpi seikka on kuitenkin se että jos taka-alaa ei ole valaistu mitenkään, tiukemmalla kasvorajauksella saadaan tämä informaatio kuvasta pois ja pärjätään huomattavasti yksinkertaisemmalla valaisukalustolla.

Malleina: Margus, Sofia Ikola ja Janette Hannusaari

t. Hannu