keskiviikkona, joulukuuta 13, 2006

Maisemakuvaus (Osa 1.)

Ovela juttu. Moni ei varmaan ole tullut ajatelleeksi tätä seuraavaa niin kovin syvällisesti. Useat kameranvalmistajat toimittavat kameroidensa mukana sellaisen pienen lätkän millä tähtäin peitetään ettei kameraan vuoda prisman kautta takaapäin valoa valotuksen aikana. Maisemakuvauksessa kun kamera on jalustalla ja kuva on jo sävelletty niin turhaahan se on siinä vaiheessa enää niin katsella siitä etsimestä läpi, pidemmillä ajoilla peilikin kun tuppaa olemaan kiinni, niin eihän sieltä mitään läpi enää näe.

Ne lätkät eivät vain ole ihan mitään turhan pantteja. Maisemakuvauksessa kannattaa yleensä himmentää aika reippaasti, itse käytän miltei aina aukkoa 16. Syväterävyyspalkki hyperfokaalisesti tarkennettuna alkaa tällöin ihan kameran edestä ja jatkuu äärettömään, joten lähes kaikki mitä kuvasta löytyy on terävyysalueen sisäpuolella. Jos tutkaillaan sitä miltä aukko näyttää objektiivin etupuolen läpi tuolla asetuksella kurkistamalla objektiivin sisälle niin eihän se yleensä mikään järjettömän iso ole fyysisesti. Sellainen pieni reikä josta valo nippa-nappa menee läpi kennolle taikka filmitasolle. Lisäksi kun käytetään suotimia, kuten puoliharmaata, kokoharmaata taikka polarisaattoria tilanne heikkenee entisestään. Onkin nimenomaan syytä miettiä takaosan etsinreiän kokoa tässä vaiheessa suhteessa objektiivin himmennettyyn aukkoon plus mahdollisesti käytettyihin suotimiin.

Tein tässä yhtenä päivänä erään pienen käytännön testin Av ohjelmalla, pidän yleensä kameraa keskustapainotteisessa mittausasennossa kun otan maisemakuvia. (Kompensoin tarvittaessa manuaalilla.) Peukalon vieminen etsinaukon eteen aiheutti aivan valtavan eron kameran mittausjärjestelmässä. Kokeile joskus vaikka itse jos et usko, valotusmittari heiluu kuin hullu. Jos etsinaukkoa ei olisi peukalolla tms. peittänyt, kameran takaa sisäänvuotanut valo olisi sotkenut täydellisesti valotuksen alivalotamalla sen todelliseen kohteesen nähden. Ja mitähän kaikkea muutakin mukavaa sieltä takaata olisi kennolle prisman kautta piirtynyt ilman tähystimen peittämistä?

t. Hannu