perjantaina, huhtikuuta 28, 2006

Lomalle kuvaamaan

Jokavuotinen kesälomakausi alkaa ja ajattelin vähän turinoida mitä kannattanee ottaa huomioon. Ensinnäkin jos ei ole ostanut täysin uutta kamerakalustoa jota koekäyttänyt ennen lomalle lähtöä niin kaluston kuntoa on syytä tutkia ja huoltaa. Lomakauden kynnyksellä kun monet tahtoo unohtaa tämän seikan ja huoltojonoon saattaa loman ensimmäinen matka suuntautua. Kennojen putsaus kannattaa suorittaa viimeistään tässä vaiheessa digillä kuvaajien sillä loman jälkeen lomakuvia katsellessa ei ole kiva huomata, että tulipahan otettua vuoden lomakuvan sijaan vuoden parhaimmat pöly yms. pitoiset kuvat. Filmikuvaajien on syytä tsekata filmivarastonsa sillä siellä todennäköisesti on jotain vanhaa filkkaa jäljellä. Näitä filkkoja en suosittele käytettäväksi lomamatkalla sillä laatu kuvissa voi olla ihan jotain muuta kuin odotti. Ja sitten muistutus niille jotka ovat ostaneet kamerakännykän niin sillä otetut lomakuvat on usein kamalimpia mitä voi saada. Puhelin ei ole kamera sanoo järki mutta monet olettavat, että kamerapuhelin tuottaa hyviä kuvia kun haluaa kuvistaan paperikopiot. Puhelinkauppiaat mainostaa, että heidän puhelimessaan on mitä parhain kamera. Totuus kuitenkin on, että puhelimissa oleva kamera soveltuu enemmänkin hupikäyttöön kuin muistokuvien ottoon. Pieni taskudigipokkari tuottaa kamerapuhelimeen nähden jo selvästi parempaa laatua. Tuskin viiden vuoden sisälläkään tulee niin hyvää kamerapuhelinta, että sen varaan kannattaisi jättää lomakuvien otto.

Kun sitten lomalle on saanut haalittua kamerakaluston kasaan on syytä miettiä miten sen kuljettaa. Jos lähtee pitkälle reissulle ja/tai ulkomaille niin olka- tai vyölaukku ei välttämättä ole järkevä vaihtoehto. Selkäreppu on patikoivan kuljetusväline jos mikään. Niissäkin on huikeitakin eroja joten hyvään reppuun kannattaa satsata. Kun sitten kuljettaa ammattikalustoa niin transit case tyyppinen (kova) laukku jossa on pyörät ja kuljetusripa on hyvä vaihtoehto automatkaajalle. Ja sitten TÄRKEÄ muistutus lentomatkaajille. Kameraa ja objektiiveja ei koskaan kannata pakata ruumaan menevään matkalaukkuun. Ei pelkästään sen takia, että se voi kadota vaan näitä laukkuja käsitellään joissakin lentokentillä todella kovakouraisesti ja hajoamisriski on todella suuri. Matkavakuutuskaan ei korvaa kameran vaurioita jotka eivät ole päälle näkyviä. Siitä on yhdellä tuttavalla kokemusta omakohtaisesti. Myöskin jos kameran on laittanut ja muutakin elektroniikkaa sitten sinne lentokoneen ruumaan menevään matkalaukkuun niin se matkalaukku usein päätyy tarkastettavaksi koska pommiuhka otetaan lentomatkustamisessa vakavasti huomioon. Myös johdot ja partakoneet yms. on syytä ottaa käsimatkatavaroihin mukaan jotta ne tarvikkeet tarkastetaan samalla kun olet menossa lentokenttäalueelle.

Sitten kun ollaan perillä ulkomailla niin monessa lentokentässä on on kentän kuvaaminen kiellettyä. Varsinkin kun monissa niissä on yhteydessa sotilaslentokenttä ja joissakin maissa saa kovat tuomiot jos kuvaa näitä kohteita. Sitten kun on päädytty itse lomakohteeseen niin tässä vaiheessa monet huomaa ettei tullut otettua laturia ja akkuja mukaan. Euroopassa monissa lomakohteissa saattaa löytyä tarvitsemat akut ja laturit mutta nämä on kuitenkin syytä ottaa jo mukaan kotimaassa ja jos ottaa useita akkuja niin vielä lataa ne ennen matkaa. Euroopan hotelleissa on monessa jo meilläkin käytössä olevat pistokkeet mutta pistokeadapteri on helpompi hankkia jo täällä mukaan matkalle. Jännitevirtaa joutuu miettimään käytännössä ameriikan puolelle matkustettaessa ja varsinkin tukeeko laturi tätä pienempää jännitettä. Joissakin maissa sähköjännite vaihtelee joskus suuresti ja jännitepiikki voi tuhota laitteita. Arvokkaampia laitteita varten voi jo suomesta ostaa erillisen jännitteentasaajan. Pölyä on varsinkin lämpimissä maissa hyvin ilmassa joten objektiivi on syytä vaihtaa sisätiloissa jottei digikennolle pääse sitä syntymään.

t. Pauli

lauantaina, huhtikuuta 22, 2006

Kuvaaminen vallitsevassa valossa sisätiloissa...

Ihmisen silmä sopeutuu todella nopeasti kulloinkin vallitsevaan valaistukseeen. Moni digikuvaaja on varmasti joskus kauhistuneena joutunut jo toteamaan miten vääristyneet värit seuraavat sisällä kuvattaessa vallitsevassa valossa. Eihän tämä kuvaustilanteessa tälle näyttänyt, arvelee moni nähtyään kuvansa. Yleensä suurimmat ongelmat ovat vihreän ja sinisen kaistan toistossa. Punaista kyllä riittäisi vaikka muille jakaa. Halogeenilamput, hehkulamput ja loisteputket pitää kukin jakaa omiin ryhmiinsä jotta kokonaisuus hahmottuisi valokuvaajalle paremmin. Dilemmasta sen verran että kun normaali salamavalo toistaa rgb:n neutraalin tasaisesti, niin halogeenivalon punaisen pään osuus onkin jo 50%, sinisen 20% ja vihreän 30%. Hehkulampulla tilanne on vieläkin pahempi: punainen 60%, sininen 7% ja vihreä 33%. Hehkulamppu sinänsä toistaa koko spektrin kuten muutkin lamput, mutta värien painotus on erityisesti punaisessa päässä. Tämä tietenkin vääristää täysin silmällä nähdyn kuvan tehden valokuvasta poikkeuksellisen kellertävän sävyiltään. Perinteinen hehkulamppu pitääkin yleensä värikuvauksessa hylätä koska sen väritoisto on erittäin vinoutunut.

Perinteisillä loisteputkilla ongelmia aiheuttaa taas valon välkkyminen. Valotusajan pitäisi olla aina vähintään 1/15 sec jotta koko valotaajuus saataisiin tallennettua. Lisäksi se että spektristä melkein uupuu joitain kohtia ja joitain osia voi olla ylenpalttisesti, johtaa se väistämättä siihen että värimaailmasta tulee loisteputkella erittäin kaoottinen valkobalanssin asetuksista huolimatta. Asiaa ei edes auta se että kuvaa kaiken raakana targetteja apuna käyttäen ja yrittää korjata värit jälkikäteen. Lampuille on erityinen väritoiston luokitustapa (CRI), josta voidaan karkeasti päätellä lampun kyky toistaa värejä (8 testiväriä). Kun halutaan tarkempia vertailukohtia voidaan valaisimet testata leveämmän kaavan mukaan 215 testivärin perusteella. Normaaliputket pärjäävät näissä testeissä heikosti.


Mitä sitten olisi tehtävissä? Onneksi yllä mainittuihin ongelmiin on törmätty jo aikoja sitten. Loisteputkipuolella Saksalainen Just Normlicht valmistaa tarkkailupisteitä ja loisteputkia jotka täyttävät graafisen alan vaativan ISO3664 standardin. Normlichtin putkissa yksittäiset piikit eri alloonpituuksilla on saatu paremmin aisoihin ja valon spektri että jakauma ovat hyvin päivänvaloa vastaavia. Justin Normlicht on tietenkin arvokkaampi kun perinteinen loisteputki, mutta sen avulla voidaan myöskin työskennellä tarkemmin eri asioiden parissa. Täysspektrivalossa työskentely rasittaa myös vähemmän silmiä koska pupillin ei tarvitse toimia ns. täydellä aukolla. Kun spektrin kaikki osaset tulevat luonnonvaloa vastaavasti ulos voidaan pupillia himmentää sopivalle teholle. Justin Normlichteja käytetään varsin yleisesti paikoissa joissa värien hallintaan on jouduttu kiinnittämään aivan erityistä huomiota. Esimerkkeinä museot, reprot, studiot, painotalot etc. Nykyään valokuvauskäyttöön valmistetaan erityisiä valopaneeleita joissa käytetään päivänvalon spektriä jäljitteleviä loisteputkia Normlichtin tapaan. Mikään ei siis estä vaihtamasta vastaavia putkia myös kotiin, työpaikalle ja kouluihin. Luonnonmukaisella valolla on myös jopa terveysvaikutteita, joten sitä suositellaan jo ihan muutenkin käytettäväksi yleisvalaistuksessa.

Toinen valokuvaajan näkövinkkelistä mielenkiintoinen tuote on Solux. Solux nimittäin valmistaa toistokäyrältään erittäin lähelle luonnovalon spektriä ja värijakaumaa simuloivaa kylmähalogeenispottisarjaa. Tämänhetkisistä halogeenivaloista Solux on päässyt lähimpään toistoon luonnonvalon kanssa. Soluxeja saa neljää eri värilämpötilaa: 3500K, 4100K, 4700K, & 5000K. Lisäksi tämän spotin valaisukiilaa on saatavilla neljänä eri leveytenä: 10, 17, 24 sekä 36 asteisena. Soluxin spottien hinnat vaihtelevat 11-25 euron välillä kappaleelta, riippuen vähän siitä mistäpäin niitä tilailee.


Malli: Päivi, valaistuksena kolme normaalia halogeenispottia (huomaa kuvan kellertävyys...)
Kuvat: Solux & Just Normlicht

t. Hannu

perjantaina, huhtikuuta 21, 2006

Aitoa vai epäaitoa ruokakuvaa






















Moni on ihmetellyt miten studiokuvaajat on saaneet tehtyä studioissa näyttäviä ruokakuvia ja jäistä ja vedestä näyttäviä pysäytyskuvia. Tuossa aikaisemmin Hannu on esitellyt miten tehdään oikeilla aidoilla menetelmillä jäiden kanssa tuotekuva. Televisiossa on esim. Hyppönen & Enbuske experiencessäkin (ennen Juuson tuloa ohjelmaan) kyselty ovatko ruokakuvat aitoja. Tähän täytyy sanoa, että osa on ja osa ei. Itse olen joskus työstänyt feikkijääpaloilla drinkkikuvia ja niistä ei kukaan pystynyt sanomaan varmasti tehtiinkö ne aidoilla vai tekaistuilla jääpaloilla. Sääli vaan ettei minulla enään niitä kuvia ole tallella kun ne aikoinaan hävisi muutossa jonnekin. No mistä näitä feikkijäitä sitten saa? Tunnetuin valmistaja on Trengove studios inc. New Yorkista ameriikan mantereelta. Tämä kyseinen firma tekee elokuvia ja still-kuvauksia varten oikein näyttäviä tehosteita niin jäästä, vedestä, ruuasta ja juomista. Lisäksi he tekevät myös kuvauskäyttöön tarkoitettuja feikkikultaharkkoja ja jalokiviä. Trengoven tuotteita on käytetty erittäin paljon suurissakin mainosprojekteissa. Myös tilaustyönä tehtäviä vedenpärskähdyksiä jotka on tehty akryylistä ja joita voi käyttää useampaan kuvaukseen saa heiltä tilattuna. Useimmat ruokakuvaajat eivät kerro mitä kikkoja he ovat käyttäneet tehdessään ruokakuvia. Kuitenkin tunnetuimpia menetelmiä on esim. kahvikuppiin fairyn laittamista jolla saadaan aidoissakin kuumassa kahvissa olevia kuplia. Myös hyvin yleisesti käytetään majoneesin korvikkeina liimaa ja vesipisaroiden kohdalla venelakkaa ja glyseriiniä. Kuitenkin paljon kuvaavan on parempi hyödyntää jo näitä firmoja jotka tekevät aidon näköistä feikkiruokaa koska ajan mittaan säästää paljon työajoissa. Mistä muusta materiaalista näitä feikkiruokia tehdään? No muovin lisäksi on lasi yleisesti käytössä ja Trengovella löytyy myös kumijääpaloja jne. Ennen yritettiin piilotella näitä kikkoja mutta nykypäivänä feikkaaminen ruokakuvissa on sääntö kuin poikkeus. Varsinkin kun ruuan valmistaminen on ammattikokin tekemänä kuvauksia varten kallista ja erityisesti HIDASTA, niin näyttävää lopputulosta halajavan on annettava tässä asiassa periksi.


Trengove studioiden kotisivut


Tuotteiden hinnasto

t. Pauli

keskiviikkona, huhtikuuta 19, 2006

Loiskeen pysäyttäminen studiosalamalla

Joskus asiakas voi haluta kuvan jossa virvoitusjuoma pärskyy esim. jäitä täynnä olevaan mukiin tai muuta vastaavaa missä kuvauksissa käytetyn nesteen roiske pitää saada pysäytettyä. Äkkiseltään asian voisikin ohittaa helposti ajatuksella että tuohan on todella helppoa. Mutta kuinka ollakaan, monissa tehokkaammissa studiosalamalaitteissa se tehokkain välähdys kestääkin yllättävän kauan. Tämä johtuu siitä että välähdyksen tehoa reguloidaan lampun polttoajalla. Ongelmahan ei ole yleensä niinkään kamerapuolella koska lyhyempikin salamatäsmäysaika riittää pysäyttämään liikkeen, jos tila on vaan pimennetty vallitsevasta valosta oikein. Juttu onkin siinä miten paljon vesi ehtii liikkua pidemmän välähdyksen aikana esim. 1/200 sec. Kuviin tulee siis yllättävänkin helposti blurraantuneita kohtia, joista halutaan yleensä päästä eroon. Edullisimmillaan vastauksen ongelmaan voi saada kuvaamalla kohdetta kameravalmistajan omalla lisäsalamalla, koska merkkisalaman välähdysajat ovat yleensä suhteellisen nopeita. Jos kuitenkin merkkikohtaisen salaman latautumisaika tuntuu liian verkkaiselta kuvaustempoon nähden, joudutaan yleensä miettimään jotain ihan muuta ratkaisua asiaan.


Silloin kun maksullista kuvattavaa on suhteellisen usein ja säännöllisesti, on järkevämpää hankkia tarkoitukseen kunnolla sopivat välineet. Broncolorin Grafit A Plus sarjan generaattoreissa tuo edellämainittu nopeus on nimenomaan huomioitu. Välähdyksen kesto voidaan määritellä erityisen huolellisesti samalla kun teho pysyy tarkasti kontrolloituna. A2 Plus mallissa säätövara on 1/150 - 1/6000 sec ja A4 plus mallissa hulppeat 1/80 - 1/6000 sec. Koska välähdyksen teho (säätövara = 6,7 aukkoa) voidaan määritellä jopa 1/10 sec taikka valinnaisesti 1/3 aukon pykälin, voidaan saavuttaa todella tarkka valotus erittäin vaativiin kohteisiin. Grafit A Plus sarjasta löytyy myös muita todella rankkoja ominaisuuksia kuten välähdyksen viivästäminen (0,01-50 sec) sekä lisätoimintoina ääni- ja liiketriggeröinti. Ylimääräisenä niihin saa myös stroboskooppitoiminteen, joka on monelle harjaantuneemmalle kuvaajalle tuttu merkkikohtaisista lisäsalamalaitteista. Grafit A Plus sarjan muita ominaisuuksia ovat mm. kaksikanavainen ir vastaanotto, 3 lampun täydellinen riippumattomuus toisistaan (omat kondensaattoripankit). Lisäksi Grafit A Plus sarjassa on täydellinen stabilointi tehon aiheuttamaan värilämpötilojen muutoksiin. Perinteisessä stabiloimattomassa salamassa voi olla jopa 800 kelvinin heitto värilämpötiloissa ala- ja yläpään välillä. Digillä asia ei ole niin merkittävä, mutta filmille kuvattaessa asialla on jo todellakin paljon väliä, varsinkin vaatteiden yms. sarjan kuvaamisessa missä värilämpötilan pitää pysyä koko ajan samana. Koska Grafit A Plus sarjan kondensaattorit osatyhjennetään itsenäisesti käyttäjän kulloinkin määräämällä teholla, jäljelle jäänyt teho voidaan jo huomioida ja kondensaattorin varaaminen kestää huomattavasti normaalia lyhyemmmän ajan. Etuna tästä on Grafit A Plus sarjan kohdalla huomattavasti nopeutunut latautumisaika uuteen välähdykseen. Etu on merkittävä esimerkiksi silloin kun kuvataan muotia.

Grafit A Plus sarja on muutenkin huippua. Kovia lukuja edustavat A2:sen ja A4:sen tehot jotka ovat: (A2 2m ISO100 f64)ja (A4 2m ISO100 f90). Muotoiluvalojen halogeeneissakin piisaa runsaasti potkua: 3 x 650W, tälläiset tehot helpottavat tarkentamista huomattavasti. Niin, ja se uudelleen latautumisaika, siinä Broncolorit näyttävät todelliset kyntensä: A2 0.03-1,3 sec ja A4 0.04-2,6 sec. Näillä tehoilla nuo luvut ovat suorastaan uskomattomat.

kuvat: Bron Elektronic AG

t. Hannu

maanantaina, huhtikuuta 17, 2006

Klassinen tuotekuva



Hannun kanssa kun tullut tehtyä vähän kaikenlaisia kuvauksia niin ajattelimme tässä vähän kertoa mitä seikkoja pitäisi ottaa huomioon kuvatessa ja jälkityöstössä kun tehdään tuotemainos. Sehän tiedetään, että yksi mainoskuvauksen yleisimmistä aloista on tuotekuvan tekeminen esitteisiin ja tuoteluetteloihin ja se ettei tuotekuva synny itsestään. Valaistuskalusto heijastimineen ja softboxeineen yms. tarvikkeineen on oikeastaan kaiken ydin. Sen jälkeen tietysti kuvauspaikka taustoineen ja apumateriaaleineen. Tässä oheisessa Hannun kanssa tekemässämme esimerkkikuvassa jossa käytimme tarkoituksellisesti toista juttua varten kuvaamaamme objektiivia Eos 5D kamerassa kiinnitettynä. Tämän kuvan kuvasimme käyttäen yhtä isoa softboxia, lasilevyä, yksiväristä taustaa ja pientä A4-kokoista paperiarkkia heijastamiseen. Itse kuvauskohteen laitoimme lasilevylle saadaksemme heijastuman aikaiseksi kuvauskohteesta. Kuvauspaikkana oli Hannun keittiö joten mitään jättisuurta studiota ei tarvitse pienesinettä varten rakentaa. Päävalo oli tuotettu studiosalamalla käyttäen isoa softboxia. Ohessa eriteltynä seikat joihin kuvauksessa keskityimme ja muuhun sitten jälkityöstössä:





1. Koska päätimme tehdä liukusävytaustan niin sen voi tehdä kolmella tavalla. Tausta tehdään joko käyttäen valmista liukusävytaustaa tai valaisinkalustolla rajaajien avulla tai vaihtoehtoisesti kuvankäsittelyohjelmassa tekemällä maskin johon sitten tehdään se liukusävy.

2. Koska käytimme pientä lasilevyä jossa on hiottu reuna niin se näkyy helposti kuvassa. Tästä ei pidä huolestua koska sen saa häivytettyä kuvankäsittelyn avulla. Jos kyseisen raidan haluaa kuvausvaiheessa pois niin silloin tulisi käyttää isompaa lasilevyä jossa ei ole tasaiseksi hiottua reunaa. Myöskään lasilevyä ei pidä laittaa kaarella olevan taustan päälle sillä siihen helposti syntyy vekki joka näkyy hyvin selvästi.

3. Lasilevyn heijastumaan pitää kiinnittää huomiota. jos lasi olisi kiinni kartongissa niin siihen tulisi ongelmallinen varjo joten on hyvä nostaa senkin takia lasi irti kaarevaksi laitetusta taustasta. Myös lasipintojen pölyt on syytä pyrkiä jatkuvasti kuvausten aikana pyyhkiä koska se vähentää jälkityöstön tarvetta.

4. Tuotteen nimi tietysti pitää selkeästi näkyä ja myös siihen minkälainen heijastuma valosta tulee takaisin tuotteesta. Jos olisimme käyttäneet pistemäistä valoa niin se heijastuma näkyisi myös pistemäisenä. Leveä heijastuma syntyy kun valonlähde on myös leveä kuten softboxilla saa aikaiseksi.

5. Myös etualalla oleva objektiivin lasi tarvitsee heijastuman johon tässä tapauksessa käytimme samaista leveää softboxia joka osittain oli etupuolella niin, että se näkyi linssin heijastumana. Tämän heijaastuman voi työstää myös siten, että etupuolella olisi toinen softboxi, Heijastin tai peili josta näkyy softboxin tuottama heijastuma leveänä.

6. Myös varjoalueelle pitää saada valo heijastumaan varsinkin kun tässä tapauksessa kameran muoto olisi peittänyt kameran mallimerkinnän niin ettei se olisi näkynyt juuri ollenkaan. Hyvä keino on käyttää valkoista A4-arkkia (kuten tässä tapauksessa) tai pientä peiliä.


Näihin seikkoihin kun keskittyy niin saa tuotekuvistaan vähän parempia ja jälkityöstöllä kuvankäsittelyohjelmalla vielä jonkin verran lisää. Tuotekuvaaminen itsessään on mielenkiintoista puuhaa kun sen vaan haluaa olevan. Mitä enemmän sitä tekee sitä enemmän uusia asioita oppii ja saa seuraaviin kuviinsa enemmän ilmettä. Tuotekuvaus on myös hyvä tapa harjoitella valaistuksen tekemistä joita voi sitten hyödyntää myös muotokuvauksessa. Tuotekuvaus sinänsä on ammattikuvaajalle se työ josta saa kaikkein parhaimman palautteen työnsä laadusta sillä asiakas on yleensä perillä mitä se haluaa toisin kuin muotokuvauksessa jossa asiakas on tyytyväinen heti kun saa itsestään edes nätin kuvan. Kuitenkaan en vähättele muotokuvausta sillä se on myös vaativaa työtä mutta siitä ei saa juuri sellaista palautetta josta olisi hyötyä tulevaisuudessa.

t. Pauli

lauantaina, huhtikuuta 15, 2006

Tuotekuvan jäljillä

Keväisin bussipysäkit ja katukyltit täyttyvät raikkaista virvoitusjuoma-, olut- sekä siiderimainoksista. Tällä kertaa yritimme päästä kaupallisen mainoskuvan ytimeen ihan perinteisin kotikonstein. Tähän tehtävään tarvittiin vaalea läpinäkyvä muovikulho, kukkasumutin ja tyhjä siideritölkki. Lisäksi varustukseen kuuluivat kaksi studiolamppua, kaksi softboxia, yksi isohko peili ja lasipöytä. Lasipöydän taikka lasilevyn sijaan olisi ollut ehkä helpompaa käyttää pienkuvauspöytää. Tällä kertaa toimittiin kuitenkin niillä eväillä mitä oli helposti saatavilla. Omassa keittiönpöydässä on lasinen pöytälevy, jonka alle toinen softboxeista (120cm x 60cm) sijoitettiin. Isompi 150cm x 90cm softari sijoitettiin pöydän päälle ja varjokohdat vastapuolelta avattiin peilillä.

Työvaiheet aloitettiin täyttämällä kulho kylmällä vedellä ja upottamalla tölkki veteen. Pakastimen pitää olla niin sanottua pakastavaa mallia joka kykenee sellaisiin lämpötiloihin missä vesi jäätyy. Ylläpitävä lämpö ei tässä tapauksessa riitä, vaan koneessa pitää olla potkua, jotta jäätymisprosessi onnistuu kunnolla. Koska jäätyminen kestää yleensä useita tunteja, on pakastumisen kehittymistä seurattava prosessin aikana. On todella tärkeää suunnitella etukäteen mitä asioita päätetään lopullisessa kuvassa näyttää katsojalle. Yleensä mennään kuitenkin tuotenimen perusteella ja lähtökohtaisesti on ajateltava niin, että tuotenimi näkyy aina selkeästi kuvissa. Tuotteen kohmettuessa jäähän sen asentoa on mahdollista manipuloida suhteellisen helposti. Usein jäätymisprosessin aikana voi käydä tekemässä vielä pientä hienosäätöä tuotteen asentoon suhteessa jäähän. Kun tuote on umpijäässä asennon korjaukset voivat olla todella hankalia. Jos tuotenimi jää jään alle voidaan sitä ottaa auki sulattamalla jäätä kuumalla vedellä pois.

Tuotteen voi kuvata myös irrallaan jäätymisastiasta. Jääkimpale irtoaa helposti kun jäätymisastiaa lämmitetään kuumalla vedellä. Kun jääkimpale asetetaan huoneenlämpöiselle lasilevylle seuraa tästä kuitenkin nopea jäätyminen kiinni levyyn, joka voi hieman hankaloittaa kuvaamista. Kun jään alapuolella on kuuma lamppu jää myös sulaa tavallista nopeammin ja aiheuttaa hetkessä vesilammikon joka on syytä kuivata välittömästi pois, ettei se ehdi valua allaolevan studiolampun päälle. Pahimmassa tapauksessa tästä voi aiheutua oikosulku ja laitteiden rikkoutuminen. Kun kuvaaminen aloitetaan, kannattaa kuvakulma miettiä tarkkaan. Lisäpontta kuvaan voidaan saada hakkaamalla jäätä sohjoksi ja ripottamalla sitä tölkin pinnalle. Myös tölkin hikoilu on visuaalisesti paljon käytetty efekti. Sen voi tehdä kastelemalla tölkin pintaa suihkepullolla. Toinen hyvä konsti on hönkiä lämmintä ilmaa jäätyneen tölkin pintaan, jolloin efekti on mattamainen.

Kun kuva on otettu aloitetaan jälkityöstö. Jos jäätymisastia on ollut halkaisijaltaan vaatimaton, voidaan sitä jatkaa photarissa kloonaamalla osia tölkin vierestä reunemmalle. Samoin polttovälistä mahdollisesti johtuva tynnyrisärö kannattaa korjata tässä vaiheessa. Myös niitä osia jotka ovat jääneet kuvausvaiheessa hieman tummiksi voidaan nyt avata. Tölkin muotoja voidaan tuoda esiin tummentamalla tölkin korkeinta osaa filmitasoon nähden.

Kaupallista valokuvausta silmällä pitäen voidaan jäädyttää melkeinpä mitä tahansa. Rannekelloja, kukkia, koruja etc. Vain mielikuvitus asettaa rajat tämän erittäin paljon käytetyn idean jatkojalostukseen.

t. Hannu

keskiviikkona, huhtikuuta 12, 2006

Antti Viitala

Selailin taas tuossa pari viikkoa sitten joululahjaksi saamaani professori Merja Salon kirjoittamaa kirjaa Muodin Ikuistajat. Jostain kumman syystä kirjassa on pari tiettyä kuvaa jotka poikkeavat massasta jollain aivan erityisellä tavalla. Pieni tarkistus ja molemmat kuvat ovatkin saman persoonan eli Antti Viitalan käsialaa. Pienen googletuksen jälkeen löysin netistä lisää Antin duuneja. Yllättävää oli myös se että eräs Lumenen iso ulkomainostaulu, joka roikkui pitkään Helsinki Vantaan lentokentällä ulosajon kohdalla sekin oli Antin käsialaa. Luulin alkuun että kuvan taustalla on joku muu kotimainen suuruus kuten Mikko Säteri, Pekka Potka taikka Kira Gluschkoff. Nopean vilaisun perusteella Viitala käyttää ainakin laakafilmiä ja panoraamaa paljon kuvissaan.

Antti Viitalan kotisivut: www.anttiviitala.com
Antti Viitalan duuneja Etelä Afrikassa (Celeste Horn)

t. Hannu

tiistaina, huhtikuuta 11, 2006

Syvällistä syväämistä






















Monet ovat pähkäilleet kuvien syväämiseen (kohde irrotetaan taustasta) liittyvien ohjelmien käytettävyyttä. Varsinkin ammattityössä syväämiselle annetaan sellaiset vaatimustasot johon ei moni ohjelma pysty. Vaikka Photoshopissa on Corelin Knock-outin kaltainen syväämisohjelma sisäänrakennettuna, niin harva sitä kuitenkaan käyttää. Digitaalisen työnkulun kannalta syväämistä ei kannata tehdä hutiloiden ja huonosti mikäli lopputuloksen halutaan olevan laadukasta. Ne jotka syväävät paljon tietävät minkälaisia ongelmia tulee kun syvättävässä kohteessa on ohuita ja voimakkaita sävyjä sekaisin kuten hiuksissa, karvoissa, laseissa yms. syvättävissä kohteissa. Esimerkiksi hiuksia on todella hankala syvätä kun usein hentoihin sävyihin tulee liian terävät reunat. Ammattitaitoinen syvääjä kyllä osaa käyttää useampaakin ohjelmaa taitavasti ja syväämistä päivittäin työstävätkin kaipaavat ohjelmaa jolla prosessi luonnistuu helpommin ja nopeasti. Suomessa harva on edes kuullut yhdestä hyvästä ohjelmasta jonka avulla on kätevä työstää syvättäviä kuvia. Tämän photoshop pluginin nimi on Fluid Mask jonka valmistaja on Vertus. Kyseisellä ohjelmalla syväämiset onnistuvat paremmin kuin monella muulla ohjelmalla. Maciin on uusimman version numero 1.0.2 ja Windowsiin 2.0.1. Valmistajan sivuilta voi kyseisen ohjelman tilata hintaan 199 € ja siihen saa samalla kuuden kuukauden ilmaisen päivityksen. Samalta sivustolta voi ladata ohjelman kokeiluversion. Valmistajan sivuilta löytyy myös ohjelman käyttöohjeet sekä Quick Time ja Media Player -esityksinä tutoriaali joilla ohjelman opettelu sujuu mutkattomasti.



Vertuksen kotivut

Järjestelmävaatimukset:

Adobe® Photoshop® 7.0 tai uudempi
512MB RAM-muistia
CD-ROM asema
SVGA monitori jossa vähintään 24-bittiset värit

Mac
Mac® OS X 10.2.8 tai uudempi
833Mhz G4 tai nopeampi prosessori

Windows
Windows 2000® tai XP
Processorinopeus vähintään 750Mhz

t. Pauli

maanantaina, huhtikuuta 10, 2006

Carl Zeiss Planar 50mm 1.7 T*

Carl Zeissin 50 millinen 1.7 saattaa hyvinkin olla tarkimpia koskaan valmistettuja normaalioptiikoita 35 millisiin kameroihin. Testeissä sen MTF käyrät ovat olleet ihan huippua lyöden märkää kylmää kalaa Leican naamaan. Maailman tarkimmaksi tituleerattu 50 millinen Leican Summicron jää aavistuksen Zeissille. Piirroltaan yksseiska on Carl Zeissin 85 millistä 1.4:sta vastaava. Normaalilinssien yleisyyden ja suhteellisen edullisten alkuperäisten tuotantokustannusten takia sitä saa käytettynä ebaysta aivan naurettaviin hintoihin. Siinä missä Leican R sarjan 50 millisten 2.0 Summicronejen pyynnit pyörivät 300-400 dollarin huitteilla, halvimmat Zeissin hyväkuntoiset käytetyt 1.7:t irtoavat siinä 60-70 eurolla. Jep, luit ihan oikein. Huippukuntoisenakin yksseiskojen hinnat ovat harvoin yli 120 euroa. Verrokkina nyt Leican R sarja koska sitäkin saa sovitteella kiinni Canoneihin. Leican M sarjan linssien asentamisessa Canoniin ei ole paljoa järkeä koska M sarjan kameran runkopaksuus on liian ohut. (Tarkennus äärettömään ei onnistu.)

Millainen lasi sitten on oikein kysymyksessä? Symmetrinen Planar rakenne: 7 elementtiä ja 6 ryhmää. Suunniteltu vuonna 1980. Piirroltaan linssi on hakannut joissain testeissä jopa 1.4 valovoimaisen isoveljensä. Ammattilaisten subjektiiviset testit kuitenkin puhuvat 1.4:sen puolesta. Sitäpaitsi osa kuvaa potrettinsa täydellä aukolla ja kaikki pehmeä mikä vaan on käytettävissä kohteen eristykseen kiehtoo ammattikuvaajia. Molemmat lasit ovat suhteellisen kevyitä. 1.7 painaa 190 grammaa ja 1.4 275 grammaa. Valmistuksen laadussa erot puoltavat yksnelosta. Siinä missä 1.4:seen kaikki lukemat on kaiverrettu, on ne yksseiskassa maalattu linssin rungon pintaan. Näyttää hieman halvalta mutta sehän onkin oikeasti halpaa kuin saippua! Ja piirtokyvyssä halpakin 50 millinen Carl Zeiss pesee kaikki Canonin 50 milliset lasit mennen tullen. Väritoisto on neutraali ja kuva jo kaksi aukkoa himmennettynä aivan omaa luokkaansa. Paulin vertaus partakoneenterään ei ole mitenkään liioiteltua. Kokeile itse jos et usko. Tällä kertaa huippuobjektiivin hankkiminen ei voi olla edes rahasta kiinni.



Näissä kuvissa on tarkennuspiste säädetty äärettömään ja kuvat on otettu jalustalta. Klikkaamalla kuvaa näet sen isompana ja siinä on selvästi havaittavissa Contaxin parempi terävyys. Kamerana on käytetty Canon Eos 20D kameraa. Kuvat otti Pauli.

t. Hannu

sunnuntai, huhtikuuta 09, 2006

Hologramminäyttelyä katsomaan

Ajattelin mainita lomamatkavinkiksi niille jotka ovat kiinnostuneet vähän erikoisemmasta kuvausalasta holografiasta eli hologrammivalokuvien tekemisestä niin miksei menisi käymään oulun tietomaassa jossa on iso hologramminäyttely ja muuta mukavaa koko perheelle. Tietomaan näyttely on monipuolinen ja siellä kuvaus on sallittua kaikkialla paitsi elokuvateatterissa elokuvan aikana. Kolmiulotteisesta kuvauksesta poiketen hologrammeja voi katsoa ilman apuvälineitä ja kun katselee eri kuvakulmista niitä kuvia niin ne näyttävät olevan kolmiuoltteisia. Muutakin mielenkiintoista sieltä löytyy kuten Loistava-näyttely jossa esitellään valoa ja sen monipuolisia ominaisuuksia 30 kohteen avulla sekä tähtitiede-näyttely jossa esillä mm. aidon näköinen Marsin pinta ja rakettien pienoismalleja yms.

Tietomaan kotisivut

t. Pauli

tiistaina, huhtikuuta 04, 2006

Rodenstock Imagon 120mm 4.5

Jaahas, taas "vähän" massasta poikkeava linssi 5D:n nokalla. Alkaa näköjään jo muodostua pikkuhiljaa tavaksi. Noh, käydäänpä itse asiaan. Rodenstock on pitkän linjan ammattikäyttöön tarkoitettujen kameraoptiikoiden valmistaja. Pitkällä linjalla tarkoitan todella pitkää ajanjaksoa, merkki nimittäin on perustettu jo vuonna 1877. Alusta pitäen merkin perustaja Josef Rodenstock oli keskittynyt korkeatasoisiin optisiin linsseihin, kameroihin ja suurennuskoneoptiikoihin. Listalta löytyvät mm. mallit Rodagon, Sironar, Apo-Ronar, Grandagon sekä Apo-Sironar. Rodenstockin objektiivivalmistus myytiin vuonna 2000 Linos AG:lle, ja nykyään Linos jatkaa Rodenstockin objektiivituotantoa sekä silmälasien kehyksien valmistamista. Rodenstock itsessään on keskittynyt nykyään lähinnä silmälasien valmistamiseen. Rodenstock Imagon esiteltiin suurelle yleisölle ensimmäisen kerran vuonna 1931. Sen konstruktio on todella erikoinen, siinä käytetään yksinkertaista kahdesta elementistä muodostuvaa yhden ryhmän akromaattista rakennetta, jossa ei ole korjattu lainkaan sfääristä aberraatiota.

Tunnistettavimmaksi Imagonin tekevät sen irralliset "snap-on" -tyyliset himmenninlevyt, joita vaihtamalla sekä kiertämällä Imagonin tuottamaa jo klassikoksi muodostunutta softausta saadaan tehokkaasti säädeltyä. Linssin mukana tulee kolme erilaisilla halkaisijoilla varustettua himmenninlevyä. Himmenninlevyn rakenne on todella erikoinen, sen keskellä on yksi isompi reikä ja reiän ympärillä on kaksi 12 pikkureiän kehää. Himmenninlevyn ulkokehää pyörittämällä saadaan takalevyssä ja etulevyssä olevien reikien kohdistusta muutettua. Nämä muutokset vaikuttavat sekä optiikan valovoimaan että sen tuottamaan softaukseen. Softaus muodostuu hajasäteilyn varjokohtiin luomasta hunnutuksesta. Levyjen tuottama himmennys merkitään himmenninrenkaisiin poikkeuksellisesti h -kirjaimella ja se on myös suuntaa-antava valotuksen laskemiseen normaaleilla aukkoarvoilla. Voimakkaimman pehmennyksen saa helposti aikaiseksi säätämällä himmentimen avoimeksi, jolloin myös pienemmät reiät päästävät valoa linssin läpi. Sulkemalla pikkureiät himmennin toimii normaalisti.

Imagonin objektiiviosa itsessään on varsin pieni kooltaan johtuen sen rakenteesta. Sen korkeus on vain muutama sentti. Lisää mittaa paketille tuo linssin tarkennusosa, joka on pelkkä tyhjä putki ja se säätää vain linssiosan etäisyyttä filmitasolta. Pituutta tuo enemmän myös erillinen T2-> Contax sovitepala. Piirtoympyrä riittää hyvin ja tarkennus ainakin "potretti" -olosuhteissa toimii sangen loistavasti.

Rodenstock Imagon tuottaa rakenteestaan huolimatta huippuluokan jälkeä. Kuviin Imagonilla on erittäin helppo saada vanhaa kunnon Hollywood ajan glamouria. Ilman himmenysrenkaita linssin tuottama jälki on aivan liian pehmeää. Sopiva softaus on helppo löytää himmenninlevyjä vaihtamalla ja himmennystä kääntämällä. Linssin käyttöön liittyy myös eräs juttu mikä pitää kuvaustilanteessa huomioida: kannattaa ensin säätää haluttu tarkennus ja softata vasta sen jälkeen. Valmiiksi softia kuvaa on nimittäin hiton hankala tarkentaa. =) Koska himmenninlevyt tulevat objektiivin eteen kiinni, osuu käsi tarkennettaessa siihen varsin helposti ja softaus saattaa hivenen muuttua. Parhaimman lopputuloksen saakin kun asettaa kameran kolmijalan päälle ja kuvaa jalustalta.

t. Hannu

sunnuntai, huhtikuuta 02, 2006

Savua ilman tulta

Joskus tarvitsee kuvauksiin saada tehosteita aikaiseksi jo kuvauspaikalla. Useimmin tulee käytettyä savukoneita yms. laitteita. Mitä sitten olisi syytä tietää näistä laitteista? Tässä muutama huomioitava asia. Ensinnäkin kannattaa tietää miten aikoo tuottaa sen savun. Missään tapauksessa ei kannata tuottaa savua polttamalla helposti savuavaa materiaalia, sillä palamisen aikana syntyy hyvin myrkyllisiä kaasuja jotka ovat hengenvaarallisia. Savu kuvauspaikalle kannattaa tuottaa sitä varten valmistetuilla turvallisilla laitteilla eli savukoneilla, jotka tuottavat myrkyttömistä savunesteistä savun. Savukoneita on oikeastaan kahta tyyppiä eli kapealla suuttimella ja säädettävällä paineella tuottavat koneet joilla tuotetaan epätasaisesti liikkuvaa savua sekä leveällä suuaukolla olevia joilla tuotetaan tasaista savua jolla jäljitellään sumun vaikutelmia. Savunesteet kuumennetaan ja näissä nesteissä on turvallisia ainesosia joilla ne saadaan kuumennettaessa näkyväksi savuksi. Jos pelkkää vettä kuumennettaisiin niin sehän muodostuisi pelkäksi vesihöyryksi joka ei näy tarpeeksi hyvin. Osa savukoneita käyttävistä ei pidä savunesteiden hajuista ja näitä varten on saatavana erilaisia hajusteita ja tuoksuesansseja joilla saa savun mukavamman tuoksuiseksi. Hajusteita saa vaikka myskin, omenan, mansikan yms. tai vaikka Red Bullin tuoksuisina hajusteina. Heikkotehoisimmat savukoneet käyttävät savunesteitä noin 25 millilitraa minuutissa kun taas tehokkaammat käyttävät siinä 75 - 100 millilitraa minuutissa savunesteitä. Usein on järkevintä hankkia ennemmin monta heikkotehoisempaa savukonetta kuin yksi tehokas savukone, sillä heikkotehoinenkin savukone tuottaa parhaimmillaan 200-300 kuutiometriä savua minuutissa kun tehokkaammat savukoneet 400-800 kuutiometriä minuutissa savua. Ilmastoinnista on syytä huolehtia sillä savu ei haihdu muutamassa sekunnissa pois vaan se hitaasti heikkenee. Myöskin jos sitä savua päästää ikkunoista ulos niin on syytä laittaa kyltit ulos jossa mainitsee savukoneita käytettävän kuvauksissa. Tämä siitä syystä jottei kukaan ohikulkija hätäänny ja kutsu palokuntaa sammuttamaan aiheetonta paloa. Samoin on syytä tarkistaa käytetyn tilan palohälyttimien laatu. Virheellinen palohälytys voi tulla kuvausryhmälle erittäin kalliiksi. Ulkoilmaan joutuessaan savu kylläkin hajoaa nopeammin kuin sisätiloissa, joten sitä ilmoituskylttiä ei tarvitse laittaa moneen paikkaan, kunhan muistaa vain laittaa sen niin isolla että ohikulkijat kykenevät sen lukemaan. Hiilihappojäällä saa myös tuotettua savua kun sitä laittaa lämpimään veteen. Hiilihappojään tuottama savu ei nouse ylös, vaan se jää leijumaan lattian/maan tasalle. Hiilihappojäätä en suosittele kokemattomille sillä hiilihappojää ei ole kovin turvallista jos sen tuottamaa savua hengittää taikka altistuu sen kosketukselle. Koska hiilihappojää on todellä kylmää (– 79 C), on vaarana saada palohaavan tapaisia vammoja, joten turvallisempaa on käyttää savun tuottamiseen vaarattomampaa savukonetta. Antarilta on myös saatavana järeä 1000 wattinen Ice Machine -savukone (alempi kuva), joka jäljittelee hiilihappojään tapaan raskasta savua, mutta tämä laite on tehty lähinnä isompia projekteja varten.

Savukoneita lähellä olevia laitteita on kupla- ja vaahtokoneet joita harvemmin käytetään, mutta näissäkin on sama periaate eli myrkyttömällä nesteellä tuotetaan tarvittava efekti. Kuplakoneita olen nähnyt käytettävän muoto- ja mainoskuvauksissa useammin kuin vaahtokonetta, jota enemmänkin elokuvateollisuus käyttää. Tunnettuja savukoneita yms. laitteita valmistaa mm. Antari, Eurolite, Showtec ja Jbsystems. Olen törmännyt myös Stairville merkkisiin laitteisiin. Savukoneiden hinnat lähtee kolmestakympistä eteenpäin aina yli tonniin asti. Ajatellen tavallista kuvaajaa hyvän laitteen kuitenkin saa jo alle satasella.

t. Pauli

lauantaina, huhtikuuta 01, 2006

Splash!

Nykyään veden alle pääsee digitaalisesti halvemmalla kuin koskaan aiemmin. Pentaxin uusi Optio sarja on täysin vesi- ja pölytiivis. Pentax Optio WP10/WPI/WP on varustettu 6 megapixelin resoluutiolla sekä 38-114mm kinovastaavalla optiikalla. Se on täydellisesti tiivistetty ja täyttää JIS Class 8 -luokituksen sellaisenaan ilman erillistä koteloa. Kameran heijastumaton LCD näyttö on 2 tuumainen. Vesitiiviyden salat perustuvat osittain siihen ettei linssi työnny rungosta ollenkaan ulos, vaan se pysyy koko ajan rungon sisällä. Toisaalta vesitiiviys taataan vain 1.5 metriin ja 30 minuutiksi kerrallaan, valmistajan mukaan 10 minuutin tauon jälkeen kameran voi viedä jälleen pinnan alle. Kamerassa on sisäänrakennettuna asetus, jolla se säädetään veden alaiseen valkobalanssiin parhaiten sopivaksi. Optiolla pystyy kuvaamaan myös vedenalaista matalaresoluutioista (320x240px) videokuvaa. Kameran käynnistymisaika on 0.6 sekuntia ja laukaisuviive on optimi-olosuhteissa 0.05 sekuntia. Myös sisäänrakennetun salaman voi laukaista veden alla.

Vedenalainen maailma ja veden alla/pinnalla kuvaaminen tuntuu todella kiinnostavalta, varsinkin kun on nähnyt esim. Ilkka Keskisen töitä. 1,5 metrin kuvaussyvyys antaa jo aika hyvän mahdollisuuden toimia luovasti. Itselläni tulee heti todella monta sovellusta mieleen. Digipokkarin loputtomasta syväterävyydestä saattaa veden alla olla jopa hyötyä koska näkyvyys pinnan alla on veden tiiviyden takia yleensä ilmakehässä tapahtuvaa kuvaamista rajoitetumpaa. Myös veden taittokerroin vaikuttaa kuvaamiseen. Mikähän uimahallien virallinen kanta on vedenalaiseen kuvaamiseen?

Pentax Optio Wpi maksaa Gigantissa vain 263 euroa.

Kuvat: Pentax

t. Hannu